Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2013.

Pieni kosketus talveen

Kuva
Tulihan sitä lunta viimeinkin viikonloppuna. Ja kyllä oli valoisaa ulkona! Miten se pieni määrä lunta voikaan piristää niin paljon pitkän syksyn jälkeen. Koirakin oli ihan hulluna ja meni kuono edellä lumessa. Nyt kuitenkin tuo lumi on jo poissa ja tilalla taas mustaa ja pimeää. Ja todella varovasti saa kävellä tuon otuksen kanssa ettei kumpikaan katko jäseniään. Hieman olen fiilistellyt Joulua, vaikkakaan en sen enempää ole kotona joulua laittanut.  Puolitoista viikkoa sitten leivotut piparit on syöty ja kaupasta ostettu lisää. Glögiä on juotu ja jouluruokaakin saatiin maistella viikonloppuna miehen isovanhempien luona, ja hyvää oli! Tänään kävin tekemässä viimeiset ostokset ennen reissua ja huomenna pitäisi saada pakattua valmiiksi. Hieman jo aloittelin tuossa sunnuntai-iltana, mutta suurin osa on vielä jäljellä. Torstaina on suunnitelmana tulla hieman normaalia aiemmin töistä kotiin, hakea matkatavarat ja koira ja suunnata auton nokka kohti pääkaupunkiseutua.  Koira

Joulun aikaa

Kuva
Pikkujoulu, ensimmäinen adventti ja joulukuun alku. Tähän viikonloppuun meillä on sisältynyt pikkuisen joulun tunnelmaa.  Eilen tuli käytyä ostamassa joululahjoja, leivottua sekä syötyä pipareita ja joulutorttuja glögin kanssa.  Piparitaikinan tein jo perjantaina illalla ja eilen iltapäivällä se oli valmis leivottavaksi. Ensi vuonna täytyy muistaa, ettei koskaan kannata korvata piparitaikinan voita margariinilla, vaikkakin reseptissä lukee margariinia. Oli aika pehmeää taikinaa ja jouduin laittamaan aika paljon lisää jauhoja leivontavaiheessa. Mutta onneksi niistä silti tuli ihan syötäviä ja kuopus sai koristellakin jonkun verran pipareita.  Suurin osa joululahjoista on jo hankittu, pari pitäisi vielä ostaa ja osa tuodaan reissusta.  Eilen etsittiin lautapeliä 5-vuotiaalle ja ensin käytiin Br-lelukaupassa, mutta siellä valikoima oli aika suppea. Stockalta löytyi huomattavasti enemmän pelejä ja sattui sopivasti olemaan vielä -20% kanta-asiakas etuna.   Turun keskustassa huomasi hyv