Kurkistus kulissien taakse ja se toisenlainen todellisuus


Tänään blogissa vierailevan tähden (se mun ihana mies) kertomusta siitä, millaista on kuntoilu ja urheilu diabeetikkona. 
Olkaa hyvät!







”Keho värisee ja tärisee vaikka ulospäin ei näykään mitään.Kylmä hiki valuu pitkin selkää, niskaa  ja otsaa”

  
Ajattelinpa antaa vierailevana kirjoittajana (tähtenä) pienen paljastuksen tänne mitä on elämä diabeteksen ja kuntoilun kanssa.

Lyhyesti itsestäni, (heh, oonhan melkein 170 cm.. ) pituus siis tulikin jo tuossa ja ne muut strategiset mitat. Olen urheillut ja liikkunut oikeaastaan koko ikäni, fyysinen puoli on siis ollu aina jos ei kiitettävä niin ainakin hyvä. Sairastuin kuitenkin tuossa viitisen vuotta sitten 1-tyypin diabetekseen (kiva yllätys piikkikammoiselle:) ) joka muutti tullessaan kaiken.  Puhkeaminen tuli aika rajuna koska ilmeisesti johtuen urheilutaustoistani pinnan alla oli kytenyt jo hetken aikaa, kunnes sitten yhtenä sunnuntai-aamuna mentiinkin aika haipakkaa kohti sairaalaa, kun mikään ei pysyny sisällä ( ois kait pitänyt jo aiemmin tajuta et jotain on kun paino vaan putoo ja vyötä saa tiukentaan tiukentamistaan) . Haima siinä samalla sitten oli tulehtunut ja seuraavat kolmisen viikkoa oltiinkin Tyksissä joista eka viikko teholla letkuissa. Paino tippui tuona aikana 77 kilosta hiukan alta viitenkymppiin ja kuntopohja meni siinä samassa. Ensin alkuun viiden minuutin kävelyjä ja siitä hiljalleen niitä pidentäen.

Noista ajoista on eteenpäin menty ja kunto on tällä hetkellä ehkä kovin mitä on ollut sit nuoruus vuosien ja painokin hilattu taas ylös ja lihaksiakin hommattu takas luiden päälle. 

Diabetes siis tuli ja urheilu säilyi, niinhän sen pitää mennäkin mutta paljon se on tuonut haasteita ja odottamattomia käänteitä mukanaan. 

Ehdottamasti parasta tuossa diabeteksen puhkeamisessa on ollut ateriointi. 
Ruokavalio ja ruokailurytmi on yksi tärkein tekijä kun halutaan hankkia lisää lihasta tai kohottaa kuntoa. Johtuen taustoista on ateriavälini pakostakin aikalailla suositusten mukaiset, noin kahden tunnin välein tulee jotain syötyä.

Sitten niihin haasteisiin joita on tullut mukaan tähän kuntoiluun. Harrastan siis aktiivisesti salilla käyntiä (joskus jopa rautoja nostellen.. ) ja joukkuelajien jäädessä on mukaan nyt uutena astunut juoksu. Aloitetaan avaamaan yhden diabeetikon kohtaamia haasteita vaikka tuosta helpommin hanskassa (diabeteksen suhteen ) olevasta eli kuntosaliharrastuksesta. 
Se menee jo aika rutiinilla ja samalla kaavalla: noin tuntia ennen verensokerin mittaukset ( suositukset diabeetikolla noin 4.5mmol/l-8 mmol/l ja kun on menossa urheilemaan voi nostaa noin 8-10mmol/l) ,riippuen mitä mittari näyttää niin teen päätöksen paljonko pistän insuliinia. Tämän jälkeen ei muutakuin rohkeasti vaan rautaan kiinni. Kesken sali treenien ei tule mittailtua arvoja kosta itselläni sali , varsinkin jos treenaa raskailla painoilla nostaa aika paljon arvoja, toki sitten taas pitkät sarjat laskevat niitä . Eli joka kerta pitää ennakoida vähän miten ne tulevat menemään. Usein vedän varman päälle ja kun treenien jälkeen mittailen arvoja ennen ku vetäsen palkkarit naamaan arvot on usein 10-15 välillä,niitä ei kuitenkaan kannata alkaa korjailla insuiineilla koska johtuvat yleensä siitä että raskas suoritus nostaa stressihormoni kortisolin tuotantoa jolloin verensokeriarvot nousevat ja laskevat sitten taas suorituksen jälkeen. Näin siis menee normaalisti, ja sitten on ne kerrat kun ei mene kuin pitäisit, eli arvot on joko alhaalla (alle 5) tai aivan liian ylhäällä( yli 15). Korkeilla voi kyllä treenata, silloin vain on ongelmana se että lihakset menee hapoille aika paljon helpommin, taitaa olla noin 10-20 prosenttia mikä jää ulosmittaamatta verrattuina normiarvoilla tehtyihin treeneihin, alhaisissa on tuntemuksena voimattomuus, huimaukset ym, (noista vähän enempi tuossa juoksu osuudessa mikä on se haastavampi muutoinkin). Nuo alhaiset on myös turvallisuus riski johtuen tajunnan menettämisestä ym. Summa summarum, salitreenaus ei paljoa harmaita hiuksia aiheuta, tottahan toki noi huonot kerrat raapii päätä ja harmittaa mutta ei ole isompia turvallisuusuhkia onneksi ollut. Pahin taitaa olla tuo palautumisen heikkous noista harjoituksista. Tätä onkin vaikea kuvailla mutta sanotaanko näin että jos sinulta kestää palautua vaikkapa päivän verran niin minulta menee siihen puolitoista päivää, ja jalkapäivänä kaksi päivää. Se mikä tuosta sitten tekeekin tukalan on varsinkin jaloissa tuntemuksen puute, mikä on aika tärkeä koska alhaiset verensokerit huomaa usein juuri jalkojen pökkelöitymisestä… 

Sitten sinne haasteista suurimman pariin eli juoksuun. 

Herään yöllä kahdelta, tärinään ja jalkojen puutumiseen… hypot iskivät taas juoksupäivän jälkeisenä yönä. Keho värisee ja tärisee vaikka ulospäin ei näykään mitään.Kylmä hiki valuu pitkin selkää, niskaa  ja otsaa. Siihen kun herää pitää hetken miettiä missä sitä ollaankaan.. ensimmäiset  ajatukset päässä ovat : ylös, kohti keittiötä.. hapuillen rappuset ylös ja mittari käteen. Samalla kun odotan tulosta kaivan jo jääkaapista kaiken mahdollisen syötävän naamani eteen .. lukemat 2.1… vaarallisen matalat, osalta menee taju jo alle kolmen kohdalla.Itse olen hypoilla pysynyt pystyssä omin avuin aina (onneksi ). Syön kaiken mitä löydän, banaanin, energiapatukan, pari leipää, jugurttia, ylireagoin taas .. ja kaikki tämä alle kymmeneen minuuttiin. Järjissäni ollessani tiedän että 80g hiilihydraatteja riittäisi nostamaan arvoni yli viiden .. en vain kykene siihen vaan varmuudeksi vielä muutama leipä.. hetken istun ja keräilen voimia ennen paluuta sänkyyn.. alkaa paleltaa taas, peittoa päälle tiukemmin mutta palelu ja tärinä vain jatkuu..  aamulla heräilen kellon soittoon, mittaukset ja kas… arvot 25…. Nämä yölliset ovat pahimpia, ei koskaan ole taetta että heräänkö tuntemuksiin. ( jalat jalat sanos jo jursi aikoinaan, niistä sen tuntee, mutta mitä jos ne on juoksusta ja salista johtuen levottomat ja tunnottomat… )Näistä jää aina se tietty maku suuhun koko päiväksi, siis sen väsymyksen lisäksi minkä nuo aiheuttaa, alhaiset arvot vievät kaikki energiavarannot tyhjiksi. Posiviista on ettei tarvii nälkään herätä :)

Siinä kuvaus yhdestä juoksutreenien jälkeisestä yöstä.

Mistä tuo johtuu, mitä minun pitää huomioida juostessa, miten teen sen..




Safety First… Juoksuun on tullut kanssa jo omat rutiinit. Noin 1 1/2 tuntia ennen tankkaus ja arvojen tsekkaukset, riippuen millainen juoksu on tulossa piikkiä sen mukaan, intervalleihin , mäkijuoksuun ja vetotreeneihin voi lähteä vähän rauhallisemmilla mielillä, ne ei yleensä paljoa arvoa laske, jos tiedossa on pidempää ja tasaista juoksua saakin lähteä aika korkeilla arvoilla… näissä onkin sitten huonona puolen tuo vessahätä ( korkeat arvot johtaa jatkuvaan hätään)… ei se yksin keskellä mettää juostessa niin haittaa mutta jos juoksee ihmisten ilmoilla tai Vauhtisammakon juoksukoulun kanssa tilanne onkin eri, siinä on vaan sitten kärsittävä.  Mukana joka juoksussa on aina mittari, energiageelejä, sokeria, puhelin sekä ranneke varmuuden varalta jossa on tietoja minusta.
Tässä sitä jo onkin pari haastetta, tankkaus sekä siitä johtuvat hätä, tavaroita varten pidettävä juoksuvyö joka mukavasti painaa tuota alavatsaa :)
Mites sitten tuo diabetes vaikuttaa itse suoritukseen… Hyvänä päivänä ei mitenkään, paitsi tietysti palautumiseen. Mites sitten huonoina päivinä, eli silloinkun arvot on urheillessa yli 15 (toisinsanoen noin joka kolmas kerta ). No sen voi muotoilla ja kuvailla vaikkapa niin että kun normaalisti pysyt vetämään vaikka kympin ilman että menee hapolle  tai alkaa jalka painaa, niin kuvittele tilanne niin että juokset sen kympin ja vitosen kohdalla alkaa olemaan jo paha vessahätä, seiskan kohdalla alkaa tuntua, että vedät 20 kilon kivirekeä perässäsi loppumatkan ajan, siltä se suunnilleen tuntuun, ja samanaikaisesti, kun jalat ovat tunnottomat, hieman jo huimaakin etkä enään toisinsanoen tunne välttämättä itsestäsi jos arvot ovat tippumassa, se vaivaa sinua henkisesti juoksun loppupuoliskon ajan, pysähtyäkö mittaamaan vai luottaako et on vain hapotuksesta johtuva tunne ja jatkaa loppuun… diabeetikon arkea.

Allekirjoittaneella meni esimerkiksi kesällä ensimmäinen puolimaraton täydellisesti arvojen suhteen, startissa 11, neljän kilsan välein geeli naamariiin ja maalissa arvot 9. Jälkimmäinen menikin niin pieleen kuin vain voi mennä. Ennen kisapaikalle saapumista arvot tarkoituksella ylhäällä (14), Hetki ennen starttia mittaus ja 3.5, kiireellä kaikki mahdollinen suuhun mitä löyty. Ei kun juokseen, vauhti omaan tasoon nähdeen alkumatkan yli odotusten, kympin kohdalla ajattelin että pitäskö mitata arvot varoiksi…. 3.1… se siitä,  kohti ensiaputelttaa ja suklaata, sokeria, mehua, geelejä naamaan.. fiksumpi ja järkevästi ajatteleva olisi keskeyttänyt.. mutta tuossa tilanteessa ei järki kulje normaalisti niin matka siis jatkui yli viiden minuutin tankkailujen jälkeen, voimat oli kadonnut tuosta johtuen mutta maaliin tultii ihan ookoo ajalla.. ja arvot maalissa 6.9… 
Tuossa kaksi esimerkkiä, samanlaiset tankkaukset ym. joskus noita ei vain pysty ennakoimaan vaan ne elää omaa elämäänsä ja ei vain ole kontrollissa. Tuolla tankkaus määrällä mitä kesken juoksun joudun tekemään arvojen olisi normaalisti kuulunut olla liki kakskymmentä..
Sitten vielä on tuo harjoitusten jälkeinen aika. Juoksujen jälkeen hiilareiden tankkaus on aika tärkeää, ettei käy noin miten välillä öisin käy. Keho tiputtaa verensokereita vielä viisikin tuntia treenien jälkeen.Nukkumaan mennessä arvot saattavat olla yli viidenkintoista ja aamulla herätessä onki kuusi.. joskus taas ei, vaan yli kakskymmentä.. aikamoista arpapeliä siis. Tämän takia tankkaankin mieluummin liikaa kuin liian vähän. 

Kaikesta huolimatta liikunta tuo niin paljon hyvää tullessaan, että vaivannäkö kannattaa ja plussan puolelle vahvasti jäädään, ja kokemuksen kautta koko ajan oppii diabeteksestä sekä itsestään lisää miten se käyttäytyy milloinkin.


Ei muuta kuin turvallisia lenkkejä ja raskaita rautoja kaikille!

Kommentit

Suositut tekstit