Pirteää syksynalkua

Hyvää huomenta junasta jostain päin Turun ja Helsingin väliltä!
Aamu starttasi hieman totuttua aiemmin, koska pitäisi olla Lahdessa aamupäivällä jo työjuttuja tekemässä. Kiva välillä saada vaihtelua työpäiväänkin. 
Oli muuten tosi kylmä aamu ainakin Turussa! Auton mittari näytti nollaa, kun lähdettiin kotoa kohti rautatieasemaa. Kyllä se talvi kohta sieltä tulee.

Toissailtana käytiin pitkällä kävelylenkillä metsässä koiran kanssa ja kamerakin tuli napattua mukaan matkaan. Ja onneksi tuli napattua, oli nimittäin aivan loistava kuvausilma tuona iltana. Koirakin nautti, kun pääsi metsässä juoksentelemaan ja nähtiin kotimatkalla jopa peurojakin. 







Eilen pääsin pitkästä aikaa mukaan Vauhtisammakon juoksutreeneihinkin. En ollutkaan käynyt niissä treeneissä sitten olisiko elokuun puolivälin. Hyppäsin viime kesän treeniryhmästä seuraavaksi haastavampaan, saa nähdä miten muijan käy :) 
Eilisissä treeneissä oli vetotreenejä. Juostiin aluksi vähän tekniikkaa ja sen jälkeen siirryttiin Kupittaan puistossa "madolle" juoksemaan. Juostiin parijuoksuna rataa ympäri siten, että joka kierroksella vauhti vähän kiihtyi. Tai ainakin niin oli tarkoitus. Osa kylläkin aloitti vähän liian lujaa eikä loppuaikana enää saanut vauhtia kiristettyä. Minä mukaan lukien. Mutta hyvän vauhdin sai silti pidettyä yllä. 
Vetotreenien jälkeen siirryttiin Kupittaan puiston bulevardipätkälle juoksemaan lyhyitä pikavetoja. Meillä oli 8 hengen joukkueet ja juoksu tehtiin viestinä. Ja kyllä olikin kivaa! Treenin jälkeen oli taas tosi hyvä fiilis kun oli päässyt pinkomaan oikein kunnolla. Paitsi, että kroppa on vaikea saada rauhoittumaan tuollaisen treenin jälkeen ja olin hereillä vielä 12 aikaan, koska ei vaan väsyttänyt. Yölläkin heräilin muutaman kerran, koska jalat oli levottomat. Olen ymmärtänyt, että monella muullakin on vaikeuksia saada kroppa rauhoittumaan tuollaisen treenin jälkeen. 

Olen reissuhommissa tämän ja huomisen päivän, joten yövyn hotellissa. Olisi aika rankkaa matkustaa 3 tunnin matka edestakaisin kaksi kertaa päivässä kahden päivän ajan. 
Nappasin mukaan salivaatteet, jos vaikka illalla kävisi hotellin kuntosalia testaamassa. Työpäivän jälkeen olen sopinut treffit äitini kanssa Lahden keskustassa, mutta ehkä sitä myöhemmin ehtii päivän treeninkin tekemään. 
Voi olla, että saan hieman soveltaa treeniä, koska kuntosalilla ei ilmeisesti ole tankoa ja levypainoja maastavetohin. Onneksi ne voi tehdä käsipainon tai kahvakuulan kanssa tarpeen vaatiessa. 

Viikonloppuna onkin ohjelmassa Turun Ruoka- ja viinimessut sekä Turun Kansainväliset kirjamessut Messu- ja kongressikeskuksessa. Mielenkiinnolla odotan mitä herkkuja sieltä löytyy, ja myös kirjat pitää käydä katsastamassa, jos vaikka löytyisi uutta lukemista matkaan :)

Mitenkäs muiden viikko on sujunut? Entä loppuviikon suunnitelmat?


Kommentit

  1. Hei wautsi miten hienoja kuvia!! :) kiva et säkin päässy jo juoksutreeneihin :) ootkos tulossa punttikouluun tai bootcampiin? ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Onneksi tuli kamera mukaan, kun luonto tarjoaa tuollaista kuvattavaa.
      En oo tulossa punttikouluun tai bootcampille nyt. Käyn ihan omatoimisesti salilla 3-4 kertaa viikossa niin saa riittää :) Ollaan ilmeisesti eri ryhmässä juoksukoulussa nyt? En ainakaan nähnyt sua eilen treeneissä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton