Vuodesta toiseen

Vuosi vaihtui uudeksi hieman harmaassa säässä täällä Turun suunnalla, mutta onneksi saimme nauttia lumisesta joulusta. Kyllä se lumi vaan toi lisänsä joulutunnelmaan, vaikkakin lähes -20 astetta pakkasta oli hieman liikaa. 
Meillä joulu meni mukavasti perheen ja läheisimpien seurassa. Tuli pelattua lautapelejä ja vähän muitakin pelejä. 


Joulun jälkiruokana Pavlovaa

Ainakin joku oli ollut kiltti

Kaunista lumista maisemaa


Uusi lautapeli koko perheelle


Salitreeneistä pidettiin taukoa, kuten myös juoksusta. Nyt ollaan taas tämän viikon aikana otettu itseämme niskasta kiinni ja käyty treenaamassa.
Salilla alkoi uusi Sportyplannerin (adlink/mainoslinkki) ohjelma ja ennen ohjelman aloitusta piti hakea maksimipainot pääliikkeille. Itselläni on maksimiliikkeisiin tullut huomattavasti lisää voimaa ja painoa saa lisätä ihan kivasti. Kuitenkaan en ollut ihan tyytyväinen niihin vielä ja pikkuisen jäi penkkipunnerruksen maksimitulos harmittamaan, koska parempaan olisi pitänyt pystyä. Osasyynä voi tietysti olla myös se, että maksimipainoja lähdettiin hakemaan ekalla treenikerralla jouluvapaiden jälken ja kroppa oli ehkä vielä lepotilassa. 


Kyykkyjen maksimia haussa, 75 kg tässä mukana

Voimapyörä ekaa kertaa kokeilussa


Edelliset 9 viikon salitreenit olivat myös Sportyplannerin (adlink/mainoslinkki) kautta haettua ohjelmaa ja se oli 2+1 jakoinen lihasmassatreeni, kun taas nyt teemme pohjaa luovaa maksimivoimaharjoittelua seuraavat 9 viikkoa. Ohjelman mukaan tehdään ensin yhdenlaista treeniä viikot 1-4, jonka jälkeen ohjelma jatkuu viikot 6-9 toisenlaisella treenillä. Tuo viikko 5 tehdään kevyttä treeniä, jotta kroppa saa palautua hieman enemmän. 

Juoksutreenien osalta tuo loppuvuosi oli aika hiljainen ja se menikin melkein huoltopuolelle. Olen käynyt urheiluhierojalla muutaman kerran ja saanut käskyn venytellä enemmän kotona ja muutenkin lihashuoltoa pitää tehdä enemmän. Lonkan koukistajan kalvo on aika jumissa ja myös pakaralihakset jumittavat vielä. Nyt ollaan tehty lihashuoltoa kotona joka ilta noin 10 minuuttia samalla, kun katsotaan telkkaria. Ihan huomaamatta saa venyteltyä. 
Juoksukoulu on ollut joulutauolla ja jatkaa kevätkautta Turussa tammikuun 21. päivä. Siihen mennessä olisi tarkoitus saada jalat kuntoon ja päästä juoksemaan kevätkausi vähemmän rikkonaisena kuin tämä syyskausi. 


Lumessakin on juostu


Blogin puolelle ajattelin tehdä yhden lisäyksen ainakin. Ajattelin joka sunnuntai listata menneen viikon treenit ja kuukausittain laskea yhteen treenitunnit ja juoksukilometrit. 
Tänään kävin Movescountin kautta katsomassa viime vuoden juoksujen kilometrimäärät ja niiden treenien yhteisajat, joissa Movescount on ollut päällä. Harmittavasti nuo juoksukilometrit on vasta helmikuusta lähtien mukana, joten koko vuotta en saanut laskettua. Lisäksi jossain vaiheessa kesällä olen kokonaan unohtanut käyttää Movescountia salilla, joten salikäynneistä en tiedä muuta kuin sen, minkä eilen näin salin sisäänkirjautumisnäytöltä. Se kertoi viime vuoden salikäyntejä olleen yhteensä 137. Muutama päivä tullut sielläkin vietettyä siis :)
Viime vuoden aikana juoksukilometrejä kertyi yhteensä 626,9 km. Tänä vuonna on tarkoitus saada niitä huomattavasti enemmän ja uskonkin siihen pystyväni, kunhan saan juosta ilman ylimääräisiä pakkolepoviikkoja. 

Viime vuoden aikana olen saanut tehdä yhteistyötä monien yritysten kanssa, kiitos kaikille heille! Lisäksi olen saanut liittyä Aika-ajo.com-sivuston kirjoittajaksi. Siellä puolella on myös paljon mielenkiintoista luettavaa eri tuotteista, palveluista ja treenaamisesta eri lajien parissa. 

Vuosi sitten aloin treenaamaan juoksua, tavoitteena juosta kesällä elämäni ensimmäinen puolimaratoni. Koskaan aiemmin en ollut juoksua harrastanut, joten lähdin liikkeelle ihan nollatasolta. Treenit käynnistettiin omatoimisesti netistä haettujen puolimaratonin treeniohjelman mukaisesti maaliskuussa ja huhtikuussa osallistuttiin ensimmäisiin Vauhtisammakon juoksukoulun harjoituksiin. 


Kevätauringossa Ruissalon maisemissa

Tämäkin pääsi mukaan lenkille välillä




Kesäkuun puolivälissä oli ensimmäisen puolikkaan startti Forssan Suvi-illassa ja pakko myöntää, että jännitystä oli ilmassa aika paljon. Eniten jännitti se, että pääsenkö edes maaliin saakka. Tavoitteeksi olin asettanut alittaa 2 tuntia 30 minuuttia ja se alittui hienosti 7 minuutilla, kun loppuajaksi jäi 2.23 ja risat. Sen jälkeen pidin parin viikon lepotauon juoksusta ja muutenkin kesän juoksutreenit oli hieman leppoisampia ilmalämpötilan hipoessa hellelukemia ja jopa +30 astetta joidenkin viikkojen aikana. 
Toisen puolimaratonin starttiviivalle asetuin Turussa Ruisrääkissä. Ennen tuota kisaa olin ollut pienessä flunssassa ja sen lisäksi vasemman pakaran lihakset oli jumittaneet jonkin aikaa. Lähdin kuitenkin matkaan innokkaasti, ja hieman liiankin innokkaasti. Nopeutta oli alkumatkasta liikaa ja sykkeet kohosi ihan liian korkealle. Pakaralihaksen jumiutumisen ja korkeiden sykkeiden takia tein noin 8 km:n kohdalla päätöksen keskeyttää kisan ja pikkukiviä potkien kävelin takaisin starttialueelle. 
Tuosta epäonnistuneesta juoksusta johtuen ilmoittauduin lokakuun lopulla juostavaan Kaarinan Syysmaratoniin ja päätin vielä, että tuo alkukesän puolikkaan aika on alitettava ja laitoin itselleni tavoitteeksi juosta maaliin ajassa 2.20.00. Ja se onnistui! Maaliviivan ylitin ajassa 2.17.50 ja olin siihen enemmän kuin tyytyväinen. Seuraavaksi taitaa olla edessä tuon 2.15.00 alitus ja loppukesästä vähintään 2.10.00 alitus. 

Kesän helteillä vilvoiteltiin merivedessä kesken lenkin.

Intervallitreeneissä otettiin kaikki irti


Kaikenkaikkiaan mennyt vuosi oli omalta kohdaltani aika liikuntarikas, kun vertaan aiempiin vuosiin ja nyt näyttää siltä, että kuntoilu ja liikkuminen on tullut mun elämään jäädäkseen. Muutama vuosi sitten en olisi varmaan uskonut jos joku tällaista olisi ennustanut tapahtuvan. Olin aikamoinen sohvaperuna :)

Tulevalta vuodelta odotan paljon juoksukilometrejä, muutamaa kisaa ja salikäyntejä. Toivon mukaan myös salilla tulee tulosta ja saan sieltä puolelta myös juoksuun pikkuisen lisää apuja. 


Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet blogiani seurailla ja toivonkin, että myös tulevan vuoden aikana käytte lukemassa höpinöitäni ja jaksatte kommenttiakin heitellä välillä. :)
Facebookin ja Instagramin puolella tulee päivityksiä välillä hieman tiuhempaan tahtiin kuin täällä, joten kannattaa seurata myös niitä. Molempiin pääsen sivupalkissa näkyvien kuvakkeiden kautta. 


Ihanaa alkanutta uutta vuotta kaikille!! 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton