sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Vähän rennompi viikko

Tämän vuoden GoExpo on nyt koluttu ja löytyi vaikka mitä uutta taas mitä voisi hankkia. Kaikki yhtä tarpeellista tietysti.
Löytyi ihania polkupyöriä, makeen värisiä juoksutossuja, upeita treenivaatteita ja vaikka mitä! 
Ehdin jopa Forssan Suvi-illan Miiankin nähdä pikaisesti ja muutaman sanan vaihtaa. Uutta kasvojenhoitotuotteita bongasin myös ja tuli ostettuakin pieni setti, mutta niistä myöhemmin lisää. Lisäksi ostin uudet kompressiosukat juoksua varten, koska mähän optimistisena olen kuitenkin jatkamassa mun juoksuharrastusta vielä. Kävin jopa Asicsin juoksuklinikan matolla juoksemassa ja sain aivan saman tuomion mun juoksuasennosta, kuin minkä Vauhtisammakon Mikko ja Anni ovat antaneet, asento vähän enemmän etukenoon, lantio eteen ja askel enemmän lantion alle. Nyt askel tulee hieman liian paljon eteen ja se rasittaa lantiota, lonkkaa ja kuormittaa koko juoksua. Mutta kyllä tämä tästä vielä lähtee :)

Tällä hetkellä ei tarvitse lumessa juosta ainakaan Turun seudulla


Huomenna en vielä mene juoksutreeneihin, mutta jos vaikka keskiviikkona jo pääsisi mukaan. Vaihdan huomiset juoksutreenit salitreeniin ja menen harjoittelemaan tempausta. 

Kulunut viikko on mennyt aika rauhallisesti treenirintamalla, on ollut pari ylimääräistä lepopäivää. On sitä kuitenkin jotain treeniä tehty, joten tässä niistä pikkuisen:

Maanantai
Juoksu, tekniikkaa ja vetoja
aika 1:07,04t
matka 3,82 km
keskisyke 125 bpm
max syke 183 bpm
kulutus 295 kcal
pte 2.8

Nopeuksia en ottanut tähän, koska oli paljon pysähdyksiä ja seisoskeluakin, niin ne ei anna oikein oikeaa kuvaa.

Tiistai
Lepopäivä, venyttelyä

Keskiviikko 
Lepopäivä, venyttelyä 

Torstai
Salitreeni (aamutreeni)
penkkipunnerrus 5x3/25 kg
ranskalainen punnerrus 4x8/7 kg
alatalja 4x12/25 kg
punnerrus 3x15
kyljet 3x15/15 kg
vatsat kiertoliike 3x20+20/6 kg

Spinning 
aika 25 min
keskisyke 116 bpm
max syke 139 bpm
kulutus 151 kcal
pte 1.4

Perjantai
salitreeniä, uuden saliohjelman läpikäyntiä

Lauantai
Spinning
aika 43 min
keskisyke 115 bpm
max syke 153 bpm
kulutus 167 kcal
pte 1.7

Sunnuntai
lepopäivä, GoExpo-messut


Aika laiskasti on viikko mennyt, mutta välillä näin. Huomenna taas uusi viikko ja uudet kujeet :)

Mukavaa keväistä viikkoa kaikille!


Pinterest


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti