Aurinkoa ja sisiliskoja

Heti alkuun pitänee pyytää anteeksi hiljaiseloa tämän viikon osalta. Jotenkin viikko vain meni ohi ihan huomaamatta ja viikonloppukin pääsi melkein yllättämään. Työviikkona mennyt viikko oli lyhyt ja kun sinne vielä tungettiin yksi iltavuoro, ei paljon jäänyt ylimääräistä aikaa illoille. 

Torstaiaamun aurinko ja usva


Kaikkina muina päivinä pyöräilin töihin, paitsi keskiviikkona. Meinasin tuolloinkin ennen iltavuoroa pyöräillä ensin salille, mutta onneksi muutin mieltäni ja menin miehen kyydillä salille puoli 8 aikaan ja sieltä bussilla töihin, koska ainakin täällä Turun suunnalla oli aivan kauhea tuuli koko päivän. Ja illalla kotiinlähdön aikaan tuuli jo niin paljon, ettei meinannut edes kävellen päästä etenemään. 
Salilla saa tuohon aikaan aamusta olla aika rauhassa treenaamassa, mitä nyt muutama salilta tuttu kasvo siellä näkyy. Kaikki tekee omaa treeniä ihan rauhassa, eikä paljon tarvitse odottaa vuoroa laitteille. 

Eilen aamulla jo oli niin kaunis ja lämmin ilma, että samalla kun vein miehen reissuun, kävin koiran kanssa koiratarhalla. Kaveri olikin innoissaan, kun pääsi juoksentelemaan vapaasti. Samalla oli tietysti pakko haukkua hieman, jos vaikka tulisi kavereita. Ja meinasihan niitä tulla... Pari laitapuolen kulkijaa meinasi tulla koira-aitaukseen, mutta toinen viime tipassa alkoi miettiä, että mitä jos toi onkin vihainen.. :D Onneksi jatkoivat matkaa, eivätkä tulleet moikkaamaan. Olisi voinut tulla pieni paniikki.
Kauppareissun jälkeen tulin kotiin ja kaivoin varastosta etupihalle kalusteet ja otin esille pressun alta takapihan kalusteet ja grillin. Mikäs siinä oli loikoillessa takapihalla sohvalla, kun aurinko paistoi lämpimästi. Koirakin nautti, kun sai taas kulkea ihan vapaasti sisälle ja ulos. Makoili välillä auringossa ja välillä oli pakko tunkeä pää pensaaseen, koska sisiliskot rapistelivat siellä. En ole ihan varma oliko ne jo heränneet, vai luuliko koira vaan. Kovasti kuitenkin oli jahtaavinaan niitä. 


Siellä ne juoksentelee ihan varmasti

Ja tuolla ne yrittää piilotella


Illalla oli tarkoitus napata kamera mukaan ja lähteä vähän kuvailemaan, mutta jostain ihan puskista tuli sumu ja todella kylmä ilma, joten kamera jäi hyllyyn ja mulle riitti koiran kävelytys illan ohjelmaksi.


Takapiha, aurinko ja viinilasi


Treenien osalta on salitreenejä tehty ihan normaaliin tahtiin, 3 treeniä/vko, pyöräilty on noin 25 km/pvä ja joogassakin käyty perjantaina. Juoksujalka jo vipattaisi, mutta pakko vielä malttaa mieli. Ajattelin, että jos tämän kuukauden loppuun saakka olisin juoksematta ja tyytyisin pyöräilyyn aerobisena harjoitteluna ja sen jälkeen kokeilisin taas juoksua. Tuo aloitus pitänee tehdä aika maltilla, ettei taas tule takapakkia heti. Varmaankin omatoimisesti käyn lenkillä niin voi sitten säädellä vauhtia ja matkaa oman kunnon mukaan. 
Olen kuitenkin ilmoittautunut Forssan Suvi-iltaan, joka on kesäkuun 13. pvä ja sitä edeltävänä torstaina olen menossa Naantalin Nice Runiin. 
Tarkoitus on juosta puolimaratoni Forssassa, mutta saa nähdä joudunko tiputtamaan sen kymppiin. 

Maaliskuun alussa kävin Helsingissä Olympuksen järjestämällä valokuvauskurssilla ja tapasin siellä Maijun, joka bloggaa myös ja on tehnyt kirjan yhdessä Hanna Sumarin ja parin muun kanssa. Maiju tuolloin mainosti kirjaansa Välipalat - Virtaa superfoodeista. Vielä en ole saanut opusta ostettua, mutta tulevalla viikolla olisi ajatuksena käydä se hakemassa kotiin. Saattekin sitten taas nauttia mun välipaloista kuvien muodossa. 

Tulevaa kesää odotan innolla muutenkin kuin tuon puolimaratonin takia. Mulla alkaa kesäloma juhannuksesta ja 4 viikkoa siitä eteenpäin saan nauttia rennosta olemisesta. Vielä ei ole paljonkaan suunnitelmia loman osalle, mitä nyt ajateltiin miehen kanssa jossain vaiheessa pyöräillä Saariston Rengastien ympäri. Matkana se on noin 250 km, mutta sekin riippuu tietysti siitä, miten paljon poikkeaa suoralta reitiltä. Pitäisi suunnitella reittiä sen verran, että tietää milloin on missäkin, jotta voi varata yöpymiset ajoissa. Vinkkejä saa antaa, vaikkakin vanhana saaristolaisena tiedän suunnilleen miten siellä kuljetaan ja millaiset välimatkat on kyseessä. Kuitenkin näiden 8 vuoden aikana, jotka olen sieltä ollut jo kaupunkilaistuneena, on maisemat ja palvelut muuttuneet aika paljon.

Että sellaisia suunnitelmia mulla on tulevaksi kesäksi.

Menneistä vielä tämän viikon treenit:

Maanantai 
pyöräily
aika n. 3 h
matka n. 35 km
keskinopeus/max nopeus 11,2 kmh/31,7 kmh
keskisyke/max syke, 108bpm/156 bpm
kulutus 458 kcal
pte 1.6

Tiistai
pyöräily, aamu
aika 0:41,32 h
matka 11,94 km
keskinop/maxnop, 17.3/31.1 kmh
keskisyke/max syke, 143/173 bpm
kulutus, 243 kcal
pte 2.4

pyöräily, iltapäivä
aika 0:51,21 h
matka 11,97 km
keskinop/max nop, 14.0/33.4 kmh
keskisyke/max syke, 139/163 bpm
kulutus 261 kcal
pte 2.3

Keskiviikko
salitreeni
vinopenkki 3x15/20kg
pystysoutu tangolla 3x15/12,5 kg
takaolkapäät taljassa 3x15/15 kg
vipunostot eteen taljassa 3x15/5 kg
leuanvedot myötäotteella, 12/12/10
ylätalja eteen lapiokahva, 3x15/25 kg
käsien vienti etu-sivu 3x15/1 kg
kierto yläviistoon taljassa 3x15/5 kg

Torstai
pyöräily, aamu
aika 0:38,58h
matka 11.8 km
keskinop/max nop, 17.3/30.1 kmh
keskisyke/max syke, 142/165 bpm
kulutus 214 kcal
pte 2.3

pyöräily, iltapäivä
aika 0:46,42 h
matka 11,96 km
keskinop/max nop, 15.4/36.9 kmh
keskisyke/max syke, 141/172 bpm
kulutus 256 kcal
pte 2.4

Perjantai
pyöräily, aamu
aika 0:45,06 h
matka 11,8 km
keskinop/max nop, 15.7/32.4 kmh
keskisyke/max syke, 130/161 bpm
kulutus 218 kcal
pte 2.0

pyöräily, iltapäivä
aika 0:43,32 h
matka 11.9 km
keskinop/max nop, 15.8/26.7 kmh
kesksisyke/max syke, 138/158bpm
kulutus, 209 kcal
pte 2.2

jooga 75 min

Lauantai
lepopäivä

Sunnuntai
salitreeni
pistoolikyykky, 3x15
etukyykky, 3x15/20kg
maastaveto suorin jaloin yhdellä jalalla, 3x15/20 kg
ylätaljaveto vastaotteella, 3x15/25 kg
ojentajapunnerrus, 3x15/15 kg
kapea penkkipunnerrus käsipainoilla, 3x15/5 kg
pohjenostot kyykyssä, 3x15/2,5kg
hoover, 1,40/1,26/1,15


Jotenkin näyttäisi siltä, että tuo pyöräilykin vie mukanaan ihan samalla tavalla kuin muutkin liikuntamuodot :) Siinä on vielä hyvä puolensa, että pyöräillessä maisema vaihtuu mukavaan tahtiin eikä tule ollenkaan tylsää. 

Tänään kävin muuten vähän shoppailemassakin, ostin mun ihan ekat Converset. Mietin kauan ostanko pinkit vai valkoiset, mutta päädyin valkoisiin.  Toivottavasti ovat niin hyvät kuin mitä on kehuttu.




Tästä onkin hyvä taas siirtyä uuteen viikkoon ja lähemmäs kesää. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton