Juoksu ja rasitusastma
Torstai ilta, askel rullaa, jalkojen alla on ihanasti valaisevaa lunta ja ilmassa pakkasasteita juuri sopivasti, noin -7. On viikon intervallitreenien aika ja paikkana Kupittaan puisto. Mukana suuri joukko samanhenkisiä Vauhtisammakkolaisia. Alkutreenin aikana jo kiroat, ettet ottanut jalkaan nastalenkkareita, mutta onneksi tavallisillakin Adidaksilla pääsee hyvin eteenpäin, kun hieman varoo ja katsoo minne astuu. Vauhti tasaantuu 5:30 min/km paikkeille ja muistat taas kuin kivaa treeneissä on. Tauko on ollut ihan liian pitkä, mutta kolmannet treenit flunssan jälkeen antaa taas uskoa siihen, että kyllä musta taas ensi vuonnakin maratonille on.
Noin 6 kilometrin jälkeen alkaa henkeä ahdistaa, keskity hengitykseen nyt. Nenä kautta sisään ja suun kautta ulos, muista hengityksen tahti, kaksi lyhyttä henkäystä sisään ja yksi kevyt ulos. Kyllä se siitä tasoittuu. Muista ryhti, älä päästä hartioita kasaan, pidä lantio ylhäällä. Hemmetti kun on liukastakin. Yes! Kierros taas täynnä ja voin hengähtää hetken ennen seuraavaa vetoa.
Sitten se tulee. Taas kerran jostain ihmeestä henkitorveen tulee läppä, joka menee kiinni, henki ei kulje kunnolla, hengitys vinkuu. "Nojaa polviin", käskee ohjaaja. Nojaan polviin, vedän happea, ei mene perille saakka. En anna itseni hätääntyä, tiedän, että kyllä se ohi kohta menee. Ventoline on mukana Flipbeltissä, en vielä kaiva sitä esille. Muutama hengitys vielä. Vähän alkaa jo menemään happea perille saakka. Ja viimein, saan vedettyä yhden syvemmän hengityksen, joka menee keuhkoihin saakka. Pikkuhiljaa hengitys tasaantuu taas, vinkuminen lakkaa ja uskallan nousta seisomaan suorana.
Hengityksen tasoituttua lähden mukaan juoksemaan, hölkkäämään hieman rauhallisempaa vauhtia hetkeksi. Pystyn jo taas puhumaan hieman ja päätän jatkaa treenejä. Treenien loppuun vielä yksi noin 5:30-5:40 min/km veto ja loppuhölkkä.
Kotiin päin ajaessa mietin, että tätäkö tämä nyt on koko talven ajan ja epävarmuus iskee taas. Miten mä koskaan pystyn juoksemaan kokonaista maratonia? Siis juoksemaan ilman välikävelyitä, kuten tuo ensimmäinen meni. Uskallanko lähteä mukaan pitkille lenkeille mukaan? Mitä jos kohtaus tulee jossain monen kilometrin päässä lähtöpaikasta. Yksin en ainakaan voi lähteä pitkille lenkeille. Fiilis laskee taas, mutta samaan aikaan endorfiinit pitää hyvää treenin jälkeistä fiilistä myös yllä. Punnitsen hyviä ja huonoja puolia, mietin pahimpia asioita, joita voi eteen tulla lenkillä tai treeneissä. Tulen siihen loppupäätökseen, että pahin, joka voi tapahtua on se, että joudu kävelemään kesken lenkin, ehkä ottamaan astmalääkettä. Yksin lenkille lähtiessä voisin tietysti napata mukaan bussikortin ja suunnitella lenkit siten, että pääsen suhteellisen helposti bussilla jos oikein paha kohtaus tulee.
Juoksulenkin jälkeen on aina hyvä fiilis ja oma kehitys on ollut loppupeleissä aika huima, kun ajattelee reilu pari vuotta taaksepäin. Eikä sitä maratoniakaan pidä unohtaa. Mä olen kuitenkin juossut sen maratonin. Maaliin pääsin, vaikka astmakohtauskin yllätti kesken matkan. Kävellä piti välillä, mutta maaliin asti pääsin ja jopa alle 5 tunnissa. Eihän se ole lähelläkään tavoitetta, jonka olin itselleni asettanut, mutta aina sitä ei heti pääse tavoitteisiin. Pitää vaan jatkaa treenejä eikä luovuttaa. Löysin itseni jälleen lauantaina viikon kevyeltä lenkiltä ja porukassa mentiin taas.
Viimeksi jo avasin ensi kevään ja vuoden tavoitteita ja näissä pysytään! :)
Juoksun lisäksi tällä viikolla on käyty myös salilla ja kehoa huollettu hierojalla.
Maanantai,
lepopäivä,
jooga
Tiistai,
hieronta
sisäpyöräily salilla, noin 40 min
Keskiviikko,
salitreeni, kevyt
Noin 6 kilometrin jälkeen alkaa henkeä ahdistaa, keskity hengitykseen nyt. Nenä kautta sisään ja suun kautta ulos, muista hengityksen tahti, kaksi lyhyttä henkäystä sisään ja yksi kevyt ulos. Kyllä se siitä tasoittuu. Muista ryhti, älä päästä hartioita kasaan, pidä lantio ylhäällä. Hemmetti kun on liukastakin. Yes! Kierros taas täynnä ja voin hengähtää hetken ennen seuraavaa vetoa.
Sitten se tulee. Taas kerran jostain ihmeestä henkitorveen tulee läppä, joka menee kiinni, henki ei kulje kunnolla, hengitys vinkuu. "Nojaa polviin", käskee ohjaaja. Nojaan polviin, vedän happea, ei mene perille saakka. En anna itseni hätääntyä, tiedän, että kyllä se ohi kohta menee. Ventoline on mukana Flipbeltissä, en vielä kaiva sitä esille. Muutama hengitys vielä. Vähän alkaa jo menemään happea perille saakka. Ja viimein, saan vedettyä yhden syvemmän hengityksen, joka menee keuhkoihin saakka. Pikkuhiljaa hengitys tasaantuu taas, vinkuminen lakkaa ja uskallan nousta seisomaan suorana.
Hengityksen tasoituttua lähden mukaan juoksemaan, hölkkäämään hieman rauhallisempaa vauhtia hetkeksi. Pystyn jo taas puhumaan hieman ja päätän jatkaa treenejä. Treenien loppuun vielä yksi noin 5:30-5:40 min/km veto ja loppuhölkkä.
 |
| Astmalääkkeet |
Kotiin päin ajaessa mietin, että tätäkö tämä nyt on koko talven ajan ja epävarmuus iskee taas. Miten mä koskaan pystyn juoksemaan kokonaista maratonia? Siis juoksemaan ilman välikävelyitä, kuten tuo ensimmäinen meni. Uskallanko lähteä mukaan pitkille lenkeille mukaan? Mitä jos kohtaus tulee jossain monen kilometrin päässä lähtöpaikasta. Yksin en ainakaan voi lähteä pitkille lenkeille. Fiilis laskee taas, mutta samaan aikaan endorfiinit pitää hyvää treenin jälkeistä fiilistä myös yllä. Punnitsen hyviä ja huonoja puolia, mietin pahimpia asioita, joita voi eteen tulla lenkillä tai treeneissä. Tulen siihen loppupäätökseen, että pahin, joka voi tapahtua on se, että joudu kävelemään kesken lenkin, ehkä ottamaan astmalääkettä. Yksin lenkille lähtiessä voisin tietysti napata mukaan bussikortin ja suunnitella lenkit siten, että pääsen suhteellisen helposti bussilla jos oikein paha kohtaus tulee.
Juoksulenkin jälkeen on aina hyvä fiilis ja oma kehitys on ollut loppupeleissä aika huima, kun ajattelee reilu pari vuotta taaksepäin. Eikä sitä maratoniakaan pidä unohtaa. Mä olen kuitenkin juossut sen maratonin. Maaliin pääsin, vaikka astmakohtauskin yllätti kesken matkan. Kävellä piti välillä, mutta maaliin asti pääsin ja jopa alle 5 tunnissa. Eihän se ole lähelläkään tavoitetta, jonka olin itselleni asettanut, mutta aina sitä ei heti pääse tavoitteisiin. Pitää vaan jatkaa treenejä eikä luovuttaa. Löysin itseni jälleen lauantaina viikon kevyeltä lenkiltä ja porukassa mentiin taas.
Viimeksi jo avasin ensi kevään ja vuoden tavoitteita ja näissä pysytään! :)
Juoksun lisäksi tällä viikolla on käyty myös salilla ja kehoa huollettu hierojalla.
Maanantai,
lepopäivä,
jooga
Tiistai,
hieronta
sisäpyöräily salilla, noin 40 min
Keskiviikko,
salitreeni, kevyt
- pystypunnerrus, 3x5/20 kg
- penkkipunnerrus, 3x5/20 kg
- vipunostot sivulle, 3x12/4 kg
- ojentajatalja, 3x10/10 kg
Torstai,
juoksu, intervallit
- 5x1,5 km 5:30 min / km
- 1x0,8 km 6:20 min / km
- keskisyke 152 bpm
- kulutus 436 kcal
Perjantai,
lepopäivä
Lauantai,
juoksu
- 1:03:06
- 8,38 km
- keskisyke 152 bpm
- kulutus 404 kcal
Sunnuntai,
salitreeni
- kyykyt, 5 x 25 kg / 5 x 30 kg / 5x 35 kg
- maastavedot, 5 x 30 kg / 5x 35 kg / 5 x 40 kg
- kylkitaivutus, 3x10+10 / 10 kg
venyttelyt
 |
| Kehonhuoltoa |
 |
| Kehonhuoltoa |
Kommentit
Lähetä kommentti