Helsinki City Run ja puolimaratoni

Pääsin tiistaina kesken pimeän talven osallistumaan Helsinki City Runin pressitilaisuuteen. Tämän myötä mun kevään kalenteriin juoksutapahtumien kohdalle pääsi taas yksi uusi tapahtuma mukaan.
HCR on mulle ihan uusi tuttavuus ja innoissani odotan toukokuuta ja juoksua, sillä olen kuullut paljon hyvää tapahtumasta jo aiemmin.

Tuossa pressitilaisuudessa julkistettiin Helsinki City Runin ja Sportyfeelin yhteistyö ja tänä vuonna tapahtuma kantaa nimeä Sportyfeel Helsinki City Run. Sportyfeel sopii hyvin tämänlaisen tapahtuman nimikkokumppaniksi, sillä se on Lidlin urheiluravinnesarja, josta löytyy laajalti hyviä tuotteita liikkujille.

Helsinki City Run pressi /kuva @onevisionfi 

Helsinki City Run pressi /kuva @onevisionfi

Sportyfeel /kuva @onevisionfi

Myös muita uudistuksia on HCR:lle tulossa, nimittäin aiemmin kuulemma mäkinen reitti on muokattu tasaisemmaksi ja nopeammaksi ja lähtöpaikka on siirretty. Sopii minulle tuo tasaisempi ja nopeampi reitti, vaikken ole sitä vanhaa rankempaa reittiä juossutkaan. Hieman kutkuttelisi kokeilla juosta uusi ennätys tuolla. Kolme vuotta sitten kesäkuun puolivälissä juoksin ekan puolikkaani muutaman kuukauden juoksun jälkeen ja tuolloin aika oli vähän yli 2:23:00 niin jos nyt saisi ajan lähelle 1:55:00. Vuosi sitten juoksin ensimmäisen 2 tunnin alituksen.

Tiistaisessa tapahtumassa oli myös ihana nähdä muita juoksijoita, bloggareita ja muuten somesta tuttuja. Sai ihan oikeat kasvot ihmisille, joiden kanssa on vaihtanut ajatuksia netin välityksellä aiemmin. Ja saihan tapahtumasta myös innostavan fiiliksen kohti kevään tapahtumaa ja treenejä varten. Pakkohan se oli ilmoittautua HCR:lle heti illalla, kun pääsin Helsingistä kotiin takaisin :D

Hyvin ehtii ihan kuka tahansa saamaan itsensä juoksukuntoon vielä ennen Helsinki City Runia, laskin juuri, että tapahtumaan on nyt 15 viikkoa aikaa. Päivämäärä, joka kannattaa laittaa korvan taakse, olit sitten juoksija tai kannustaja, on 13.5.2017.
Mukaan vaan Suomen suurimmalle puolimaratonille!



Kommentit

Suositut tekstit