Viikon treenit

Nyt voin kyllä hyvällä omalla tunnolla sanoa, että treenit on alkaneet kunnolla. Katse on nyt kohti kevättä ja noita kaikkia tavoitteita joita oon itselleni asettanut. Välillä vähän kauhulla ajattelen tulevaa kevättä, kesää ja syksyä.



Viikko sitten lauantaina kävin ostamassa pyörään nastarenkaat ja nyt onkin jo tullut poljettua työmatkat parina päivänä. Hieman totuttelua se vaatii vielä, koska onhan nastoilla lumessa tai jäällä polkeminen huomattavasti raskaampaa kuin sulalla tiellä kesäkelillä ja -renkailla. Kyllähän se takarengas meinasi pari kertaa osua johonkin uraan ja pyörä hieman heitteli. Onneksi on kuitenkin hieman tasapainoakin, niin en ainakaan vielä ole kaatunut. (Kop kop, puuta pitää koputtaa)

Joulutauon jälkeen alkoi myös juoksukoulun treenit ja torstaina päästiinkin jo porukalla juoksemaan ympäri Kupittaan puistoa. Kivaa oli, vaikkakin rankkaa :D Kolmen eri tasoryhmän kanssa oltiin liikkeellä ja meitä oli todella iso porukka, kun testattiin mikä tasoryhmä on kenellekin sopiva.
Nastat oli myös tuon illan varusteena.




Eilen käytiin miehen kanssa juoksemassa noin 10 kilsan polkujuoksutreeni ihanassa auringonpaisteessa ja sopivassa -2 asteen pikkupakkasessa. Kyllä siitä vaan nauttii, kun pääsee juoksemaan metsän keskellä.
Paljon on siis ehditty viikon aikana treenaamaan ja tässä vielä viikon treenit yhteenvetona.

Maanantai, salitreeni

  • dippi, 3x8/28 kg vastus
  • leuat vastaotteella, 5x8/28 kg vastus
  • rintaprässi, 5x5/20 kg
  • yhden käden ojentajapunnerrus taljassa, 3x10/5 kg
  • vipunostot sivulle, 3x10/4 kg
  • vatsat kierto, 20x 8 kg
Tiistai, 

pyöräily aamu
  • 0:52:57 h / 11,37 km
  • keskivauhti 12,9 km/h
  • keskisyke 153 bpm
  • pte 3.1
  • kulutus 329 kcal
pyöräily, ilta
  • 0:56:27 h/ 11.97 km
  • keskivauhti 12,7 km/h
  • keskisyke 138 bpm
  • pte 2.3
  • kulutus 267 kcal

juoksu
  • 0:30:11 / 4 km
  • keskisyke 141 bpm
  • kulutus 173 kcal
  • pte 2.2

Keskiviikko, lepopäivä kehonhuolto
  • venyttely ja foam roller
Torstai, juoksu
  • 0:59:47 h / 6 km
  • keskivauhti vedoissa 4.45 min/km
  • keskisyke 145 bpm
  • kulutus 339 kcal
  • pte 3.2
Perjantai, 
pyöräily aamu
  • 0:56:58 h / 11,73 km
  • keskivauhti 12,4 km/h
  • keskisyke 146 bpm
  • pte 2.8
  • kulutus 317 kcal
pyöräily, ilta
  • 0:58:46 h/ 11.78 km
  • keskivauhti 13,4 km/h
  • keskisyke 136 bpm
  • pte 2.3
  • kulutus 230 kcal
salitreeni
  • boxikyykyt, 5x3/20kg
  • boxihypyt, 5x5/ 60 cm
  • jalkaprässi, 3x15/30 kg
  • vatsarutistus laitteessa, 3x10/25 kg 
  • selän ojennus rullaamalla 3x15
Lauantai, juoksu
  • 1:26:50 h / 10 km
  • keskivauhti 9:00 min/km
  • keskisyke 149 bpm
  • kulutus 493 kcal
  • pte 2.8
Sunnuntai, kehonhuolto ja salitreeni
  • venyttely 30 min
  • penkkipunnerrus, 5x3/25 kg
  • ranskalainen punnerrus, 3x10/4 kg
  • leuanveto leveä myötäote, 4x8/28 kg vastus
  • kulmasoutu tangolla, 3x8/20 kg
  • vipunostot sivulle kulmassa, 3x15/3 kg

Kommentit

Suositut tekstit