Viikko 8

Lepoviikko. Sitä on viikko 8 ollut.



Etelä-Suomessa on kouluilla ollut hiihtolomaa mennyt viikko. Itselläni ei tänä vuonna kuitenkaan ole talvilomaa, koska vaihdoin työpaikkaa syksyllä. Myös juoksukoulusta oli taukoviikko ja pyhitimmekin sen lepoviikoksi.
Maanantaina olin vielä puolikuntoisena, mutta tiistaina kävin hierojalla ja salilla torstaina. Salillakin tein vain liikkuvuustreeniä ja venyttelyitä.
Lauantaina kävin juoksemassa lyhyen, siis todella lyhyen muutaman kilometrin lenkin. Jalka vaan ei noussut ja lumen alla ollut jää aiheutti pohkeiden väsymisen.
Spagaattihaaste on hieman vaiheessa vielä ja siihenkin tuli taukoa sairastelun takia. Nyt kuitenkin treenit alkaa taas täydellä teholla ja maanantai on tuttuun tapaan työmatkapyöräilyn päivä ja illalla vielä salitreenit päälle.



Viikonloppuna keräännyttiin pienellä porukalla lumiseen maisemaan noin tunnin ajomatkan päässä Turusta. Päivällä grillattiin ja nautittiin kauniista aurinkoisesta kelistä. Koira oli onnessaan, kun sai olla ulkona ja kahlata lumessa niin paljon kuin jaksoi. Ja kyllä sitä itsekin hiljaisuudesta ja talvesta nautti, vaikka en ole suuri talven ystävä. Lumi ja aurinko piristi.

Miksi sitten päätettiin pitää lepoviikko? Mies on ollut flunssassa ja ääni kadoksissa. Itselläni oli edellisenä viikonloppuna vatsatauti.
Nuo eivät kuitenkaan olleet syynä lepoviikkoon. Kun treenaa paljon on keho kovalla rasituksella. Jotta välttyisi pahemmilta rasitusvammoilta ja keho jaksaisi taas paremmin ottaa vastaan treenejä, on hyvä pitää välillä lepoa. Akkuja on hyvä ladata välillä, niin virtaa riittää taas pidemmälle :)

Mitenkäs muut, tuleeko pidettyä taukoviikkoja treeneistä?

Kommentit

  1. Olenkin juuri miettinyt, olisiko aihetta levätä enemmän. Olen viime viikkoina ollut melko väsynyt, mutta syy on mielestäni enemmän työkiireissä kuin treeneissä. Silti on varmaan niin, että kyse on kokonaisuudesta, ja kokonaiskuormitus pitäisi ottaa huomioon. Toisaalta tuntuu niin vaikealta jättää juokseminen vaikkapa useaksi päiväksi sivuun! Pitääpä pohtia asiaa edelleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se pitää itsekin puoliväkisin ottaa se tauko. Joka päivä käy mielessä, että jos kävisi salilla tai kevyellä lenkillä.
      Käyn sitten salilla tekemässä kehonhuoltoa ettei tule liikaa vieroitusoireita 😄

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit