HCR lähestyy

24 päivää eli alle kuukausi on nyt aikaa treenata HCR:lle. Se lähestyy uhkaavasti ja liian nopeasti, mutta näillä mennään :)
Lähes koko lopputalven sairastaneena alkaa aurinko paistaa risukasaan pikkuhiljaa. Astmaatikolle kevät tuo tullessaan muita ongelmia, kuten katupölyn ja siitepölyn.

Vuosi sitten toukokuun alussa oli shortsikeli

Olin jo talvella, kun lupauduin lähtemään mukaan HCR:lle, ajatellut miten treenaan jotta pääsen juoksemaan hyvän ja nopean juoksun mielellään oman ennätyksen. Ne suunnitelmat meni mönkään maaliskuun alussa, kun sairastin flunssan, joka kestikin lähes koko kuukauden. Vielä huhtikuun ensimmäisellä viikolla jouduin käymään lääkärissä, kun oireet palasivat. Hengitys oli raskasta, yskitti, nenä oli tukossa ja ääni petti.
Nyt olen onneksi jo menossa kohti parempaa aikaa. Tuntuu siltä, että uskaltaa taas juosta kunnolla ja pääsee kasvattamaan kuntoa. Pääsiäisen pitkät polkulenkit antoivat lisää uskoa, sillä jaksoin yllättävän hyvin mennä poluilla yhtenä päivänä reilun 30 km ja toisena päivänä lähes 14 km. Poluilla juostessa saa myös hyvin kuormitettua lihaksistoa ja jos jaksaa poluilla tunkata, jaksaa myös tasaisella mennä.



Miten sitten meinaan tästä eteenpäin treenata kohti Helsinki City Runia ja muita kevään juoksuja? Ainakin maltilla. Ennätysvauhdissa en ole ja se on hyväksyttävä. Peruskuntoa saan kohotettua työmatkapyöräilyllä, vauhtikestävyyttä Vauhtisammakon juoksutreeneissä ja lihaskuntoa salilla. Lisäksi kun ottaa vielä kehonhuollon venyttelyinä niin ollaan hyvällä mallilla menossa eteenpäin.
Nyt olen ajatellut, että menen näihin kaikkiin kevään juoksutapahtumiin avoimin mielin ja itselleni armollisena. Jos jalat ja keuhkot toimivat hyvin, voi tullakin hyvä juoksu, mutta jos ei niin sekin on hyväksyttävä.
Olen aiemmin juossut muutamia, (nopeasti laskettuna 8) puolimaratoneja, joten matkana se ei ole itselleni uusi. Itseasiassa tutuin juoksumatkoista. Vauhdinjako pitäisi olla tiedossa ja samoin valmistautuminen itse juoksuun. Ainoa josta en tiedä mitään ennestään on reitti. Olen kuitenkin jonkun verran lukenut siitä ja tutustunut rataprofiiliin.
Aiempina vuosina Helsinki city Runin reitti on kuulemma ollut rankka loppumatkan nousuineen, mutta siihen on nyt tehty muutoksia ja radan pitäisi olla nopea ja helppo juosta. Kuulostaa hyvältä :)

Näillä eväillä kohti Sportyfeel Helsinki City Runia


Juoksemisen ja muun treenin lisäksi pitää toki kiinnittää huomiota myös ravintoon ja kaikkeen syömiseen. Pääsiäisenä on tullut herkuteltua ja syötyä vähän kaikenlaista ei välttämättä niin terveellistä, mutta se suotakoon jokaiselle välillä. Pääsääntöisesti syön terveellisesti ja monipuolisesti, joten se puoli on kunnossa. Ja viimeisen viikon ruokailut ne ratkaisevat aika pitkälti sen miten kisassa jaksaa.

Ennen HCR:a edessä on vielä kaksi muutakin juoksutapahtumaa, joista ensimmäinen on jo vajaan 2 viikon kuluttua. Tuolloin matkana on 10 km ja se juostaan täällä kotimaisemissa Turun jokirannassa. Aurajoen Yöjuoksu starttaa illalla klo 22 ja sekin on itselleni uusi aika vuorokaudesta juosta. Mutta pitäisi olla hyvä aika, koska aamuisin en meinaa saada konetta käyntiin :D
Viikko tuon Yöjuoksun jälkeen osallistun ensimmäiseen polkujuoksutapahtumaani, Bodom Trailille. Bodomilla on ajatuksissa juosta lyhyempi noin 12 km lenkki, juuri tuon seuraavan viikonlopun HCR:n takia.
Kaikki nämä seuraavan kuukauden sisällä juostavat tapahtumat ovat itselleni uusia tapahtumia ja on todella kivaa päästä tutustumaan uusiin reitteihin ja tapahtumiin. Olen kuin lapsi jouluaattona, kun odotan tapahtumapäiviä :D


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton