Kuntokuuri

Jokunen päivä sitten kirjoittelin vähän ajatuksia naisen voimatreenistä ja tuolloin jäin miettimään omaa treeniäni tällä hetkellä.
Olen laiskistunut. En siis laiskoitellut, vaan laiskistunut siitä mitä olin pari vuotta sitten. Ja se myös näkyy. Pari vuotta sitten oli tiukka ruokavalio, pahemmin ei ylimääräisiä herkuteltu ja tein salilla myös tiukkaa treeniä. Juoksussa tuli myös isoja harppauksia samoihin aikoihin.
No toki se oli juoksuharrastuksen alkuaikoja ja kehitystä tuli nopeammin kuin nyt.

Mun heikkous, tämä jäätelö


Pikkuhiljaa tuosta tiukasta ruokavaliosta on päästy viime talven, kevään ja tämän kesän aikana lipsumaan. On ollut niin helppo tehdä nopeasti jotain vaan ruoaksi sali- tai juoksutreenin jälkeen. Samoin olen käynyt salilla tekemässä vain "kevyttä" treeniä, kun on vähän väsyttänyt tms. Juoksussa joudun toki kuuntelemaan keuhkoja tarkkaan, jotta vältyn pahimmilta astmakohtauksilta, mutta treenilllä ne keuhkotkin vahvistuvat.

Tuo lipsuminen on nyt näkyvissä vyötäröllä, ei pahasti, mutta kuitenkin. Myös lihakset on alkaneet hiipua käsivarsista hieman ja jaloistakin paras terävyys on poissa. Kestävyyttä on jaloissa, muttei voimaa.
Nyt onkin hyvä kesäloman päättymisen kunniaksi aloittaa samanlainen treeni kuin mitä tein aiemmin. Kurinalaisempi syöminen ja herkkujen pois jättäminen. Liian tiukaksi en kuitenkaan aio vetää linjaa, vaan kerran parissa viikossa meinaan herkutella. Pidetään ns mättöpäivä, jolloin herätetään aineenvaihdunta taas uuteen uskoon. Poikkeuksia suon itselleni vain erityistilaisuuksissa, tulevalla Italian reissulla aion kyllä syödä hyvää ruokaa.

Salilla tiukempi treeni tarkoittaa kunnon voimatreeniä, uskallusta nostaa painomääriä heti, kun vanhoilla painoilla sarja menee läpi. Lyhyitä sarjoja raskailla painoilla eikä luovuteta heti, kun tuntuu raskaalta. Silloin menee vielä pari toistoa ihan hyvin :D
Kohta alkaa myös Vauhtisammakon syyskauden treenit ja siellä päästään taas juoksemaan porukalla ja haastamaan itseään. Ja uskoisin, että myös siellä saadaan välillä vähän lihaskuntotreeniäkin tehdä.

Tällainen joogasammakko löytyi Tallinnassa letturavintola Kompressorin seinältä


Lisäksi ilmoittauduin syyskuun lopulla alkavalle voima+joogakurssille, joka järjestetään myös Vauhtisammakolla. Siellä on joka toinen treenikerta voimaharjoittelua ja joka toinen joogaa. Hyvä yhdistelmä juoksijalle lisätreeniksi. Molempia olen itse aiemminkin tehnyt ja todennut hyväksi.
Jotenkin tuo joogakin on jäänyt ja myös se näkyy. En vaan taivu enää yhtä hyvin kuin ennen ja valitettavasti sekin alkaa nopeasti näkymään liikeratojen pienenemisellä. Onneksi tämä kaikki on kiinni vain minusta itsestäni ja voin tehdä asialle jotain.

Nyt alkaa siis kunnonkohotusurakka. Tarkoituksena ei niinkään ole pudottaa painoa, vaan saada lihakset ja liikkuvuus kuntoon. Samalla oikeasta ruokavaliosta saa energiaa treeneihin.
Tulen jatkossakin kertomaan viikon treeneistä täällä, joten pysykää kuulolla :)

Onko muille käynyt samalla tavalla? Löytyykö muita kenen treenit on laiskistuneet ja ruokailun suhteen lipsuttu?


Kommentit

  1. Löytyy! Itselläni tuo laiskistuminen kulkee tällä hetkellä toki jonkin verran käsikädessä pakollisen juoksutauon ja nilkan rajallisten käyttömahdollisuuksien kanssa, mutta eihän sen pitäisi syömisiin sentään vaikuttaa. :D Kirjoittelinkin jo hieman aihetta sivuten, lähinnä siitä turhautumisesta, mutta luonnoksissa on myös pyörinyt teksti ryhdistäytymisestä. Ensiaskeleet on jo otettu, vaikka teksti vielä odottelee hiomista. :) Mutta et ole yksin laiskistumisesi kanssa. :)
    Tsemppiä urakkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että on muitakin. Mulla vaan ei ole pakollista taukoa tai muita rajoitteita treeneille 😄
      Tsemppiä myös sulle telakalle!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton