Miehen kanssa juoksemaan?

Usein saan kuulla ihmettelyitä siitä, kun käyn mieheni kanssa lenkillä ja salilla. Eikö tule oltua liikaa yhdessä?
Ei todellakaan. Olemme kuitenkin molemmat töissä 8 tuntia päivästä ja vielä vähän eri aikoihin. Mies lähtee kotoa aamulla vähän ennen puoli kasia ja minä olen töistä kotona aikaisintaan kuuden aikaan. Jos vielä treenattaisi erikseen, ei meillä olisi yhteistä aikaa ollenkaan.


Tallinnan Maraton 2016, mies tsemppasi maaliin saakka


Vaikka ollaan aloitettu juoksuharrastus suunnilleen samaan aikaan, ollaan kuitenkin ihan eritasoisia juoksijoita. Mies on huomattavasti kovempitasoinen kuin minä. Puolimaratonin ennätyksissä meillä on noin 10 minuutin ero, kympillä saman verran suunnilleen ja maratonilla aika paljon enemmän.
Nämä erot johtuu osittain aiemmista urheiluharrastuksista, joita minulla ei ole ollut, osittain ehkä fysiikasta ja myös periksiantamattomuudesta, jota miehellä on vielä enemmän kuin itselläni.

Miksi sitten juoksen hänen kanssaan jos kerran on niin suuri ero vauhdeissa ja kestävyydessä?

Ensinnäkin jonkun pitää olla lenkeillä vahtimassa ettei mies eksy, varsinkin polkulenkeillä :D
Ja ehkä juuri siksi, että miehen kanssa juostessa saan haastaa itseäni menemään kovempaa ja juoksemaan kauemmin. Lisäksi voin kiroilla vapaasti, kun on raskasta ja silti toinen vetää perässään ja tsemppaa eteenpäin. Mies kuuntelee kiukuttelut, tietää milloin voi vielä puskea eteenpäin ja milloin kannattaa olla hiljaa. Vielä ei ole jättänyt mua yksin kiviä potkimaan ;)
Vuosi sitten Tallinnan maratonilla, kun parin astmakohtauksen jälkeen meinasin keskeyttää muutama kilometri ennen maalia, mies sai minut jatkamaan. Juoksi vierellä, muistutti tankkaamisesta ja tsemppasi.

Bodom Traililla lähtöä odottamassa


Mun mielestä yhteiset lenkit ja yhteiset juoksutavoitteet on todella hyviä parisuhdeterapioita myös. Molemmat tykkäävät juosta ja voidaan puhua fiiliksistä lenkin tai kisan jälkeen. Sama pätee muuhunkin treenaamiseen.
Me ollaan myös ehkä hieman erilainen kestävyyskuntoilua harrastava pariskunta. Miehellä on ykköstyypin diabetes ja itselläni rasitusastma. Molemmilla on omat lisärasitteensa jotka tulee treenatessa ottaa huomioon ja osataan myös lukea toista hyvin, jolloin pahemmilta ikäviltä yllätyksiltä on vältytty.

Joskus on myös helle yllättänyt


Onko muita jotka treenaavat oman puolison kanssa? Entä onko myös teillä niin, että toinen on huomattavasti parempikuntoinen?

Mitä mun mies on tästä samasta asiasta? Käy kurkkaamassa hänen kirjoituksensa aiheesta täältä :)

Kommentit

  1. Hieno juttu, että teillä on yhteinen harrastus! Mun avomies käy vain satunnaisesti lenkillä, mutta on silti mua huomattavasti nopeampi, tosin mies ei ole koskaan juossut kymppiä pidempää matkaa. Emme juurikaan käy juoksemassa yhdessä, mutta salille tulee usein lähdettyä kimpassa. Silloin kun ei itseä niin huvittaisi lähteä salille, niin mies tsemppaa lähtemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo yhteinen saliharrastuskin on kiva. Me käydään myös usein salilla samaan aikaan vaikka tehdäänkin usein eri treenejä. Ja täällä myös itse laiskottelisin useammin jos toinen ei potkisi liikkeelle 😄

      Poista
  2. Juoksu on myös meillä mieheni kanssa yhteinen harrastus. vaikka olemmekin käytännössä 24/7 saman katon alla (kotikonttori kummallakin), silti sitä kaipaa yhteisiä lenkkejä toisen kanssa. Lapset ovat jo sen verran isoja, että uskallamme jättää heidät keskenään kotiin nukkumaan, kun lähdemme yölliselle juoksulle. Pidemmille lenkeille olemme saaneet muutaman kerran hoitoapua. Vaikka voisimme joustavien työaikojen puolesta lähteä lenkille kesken työpäivän, sitä ei tule kuitenkaan tehtyä. Työaika kun on työaikaa yrittäjälläkin.

    Mieheni on luonnonlahjakkuus juoksussa, mä joudun tekemään hurjasti duunia tulosten eteen. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että samanikäisen miehen 4:30 maralla vastaa naisen neljää tuntia. Ei ehkä näin suoraviivaisesti, mutta sinne päin kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin joskus lukeneeni tuosta yöjuoksusta :)
      Me oltiin miehen kanssa aiemmin samassa työpaikassa, eri puolilla rakennusta kylläkin, mutta silti ei tuntunut siltä, että olisi ollut samassa työpaikassa.
      Mun mielestä on kiva, että on samoja harrastuksia niin ei ainakaan tule sanomista toisen treenimääristä tms. Tiedän pariskuntia, jotka ovat kiistelleet siitä, että toisen harrastus vie liikaa aikaa ja joskus jopa niin, että toinen ei itse harrasta mitään.

      Mä epäilen myös, että tuo mies on luonnonlahjakkuus. Ihan huippunopeasti kehittyi alussa ja edelleenkin kehittyy, kun taas itsestäni tuntuu siltä, että junnaan paikoillani. Toki mulla vuosi sitten todettu rasitusastma toi vähän takapakkia.

      Poista
  3. Myös me käydään mieheni kanssa yhdessä lenkillä, ja koen sen ehdottomasti positiiviseksi asiaksi. Yhteiset mielenkiinnonkohteet ja yhdessä vietetty aika ovat parisuhteelle vain hyväksi. Olemme aloittaneet harrastuksen yhtä aikaa, ja olemme olleet hyvinkin samantasoisia, joten juoksuaskeleet on ollut helppoa sovittaa yhteen. Olen blogissani joskus todennut, että onnea on juokseva puoliso. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin :) Tekee hyvää parisuhteelle, kun on muutakin yhteistä kuin ne normaalit kotiasiat. Meillä lisäksi molemmilla omat rasitteet, miehellä diabetes ja mulla astma, niin molemmat tietävät että välillä voi olla rankka juoksu ja osataan tukea myös näissä harmittavissa tilanteissa, kun kaikki ei mene ihan putkeen.
      Kiva, että on muitakin yhdessä liikkuvia pariskuntia :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton