Italia valloitti, osa1

Elokuun viimeisenä päivänä astuttiin lentokoneeseen Helsinki-Vantaalla aikaisin aamulla ja suuntana oli Italia. Hieman jo kerroinkin reissusta aiemmassa postauksessa täällä.
Lento lähti matkaan aikataulussa ja yhden välilaskun kautta päästiin aurinkoiseen Milanoon. Linaten kentältä hypättiin bussin kyytiin joka kuskasi meidät Milanon päärautatieasemalle, Milano Centraleen. Vähän aikaa pyörittiin ja ihmeteltiin, että mihin sitten seuraavaksi.






Loman alku, torstaista maanantai aamuun oltiin varattu yöpymiset Bergamosta. Onneksi päästiin junalla suoraan Milanosta Bergamoon ilman vaihtoja ja hintakaan ei ollut kahdelta hengeltä paha, reilu 11 euroa. Bergamossa rautatieasemalta hotellille oli kävelymatka, joten otettin matkalaukut vetoon ja lähdettiin kävelemään. Juuri ennen hotellia alkoi pieni tihkusade, mutta se ei pahemmin haitannut. Vietiin kamat hotellille ja lähdettiin käymään Bergamon keskustassa ja Città Altassa, vanhassa kaupungissa korkeuksissa. Sade oli lakannut jo tässä vaiheessa ja keli oli mukavan lämmin. Ensin hyppäsimme bussin kyytiin, joka meni vanhaan kaupunkiin saakka, mutta kesken matkan päätettiinkin hypätä pois bussin kyydistä ja vaihdettiin kulkupeli Funicolareen, joka nousi mäen rinnettä pitkin huipulle.
Vanha kaupunki oli kaunis mukulakivikatuineen ja vanhoine rakennuksineen. Ja koska pahin lomakausi oli jo ohi, ei edes ruuhkaa ollut. Kaduilla sai kävellä aika rauhassa ja ruokapaikoissakaan ei pahemmin ollut ruuhkaa. Pari-kolme tuntia kierreltiin Città Altan puolella ennen kuin laskeuduttiin takaisin alas uuden kaupungin puolelle.

Perjantaina hypättiin taas junan kyytiin ja ajettiin takaisin Milanoon. Tarkoituksena oli kierrellä ihastelemassa kaupunkia ja vähän shoppailla. Päärautatieasemalta matkustettiin metrolla Duomon asemalle ja kierreltiin siinä ympäristössä muutama tunti. Ostoksia tehtiin loppupeleissä niukasti, käytiin virallisessa Ferrari Storessa ostamassa kisavarusteita viikonloppua varten. Samaa oli tekemässä muutama muukin ja kaupassa oli aika kuhina. Saatiin silti tehtyä ostokset, jonka jälkeen jatkettiin matkaa. Pääosin shoppailu jatkui ikkunaostoksilla, kun kierreltiin katsomassa suurempien muotitalojen tarjontaa. Illaksi lähdettiin takaisin Bergamoon.

Duomo Milano

Ferrari Store Milano

Kisavaatteet


Lauantaina ja sunnuntaina oli reissun kohokohdat, F1 aikaajot ja kisa. Heti aamusta ennen hotellin aamiaistarjoilua lähdettiin junalla kohti Monzaa ja kuuluisaa Autodromoa. Lauantaina hieman oli säätöä junan kanssa menomatkalla, koska jostain syystä, jota edes paikalliset eivät tienneet, juna vain ei lähtenyt silloin kuin sen piti vaan tunnin myöhässä. Silti ehdittiin hyvissä ajoin Monzaan.
Siellä oli rautatieasemalta hyvin järjestetty kuljetukset kisaradalle. Päästiin bussilla kulkemaan tuo välimatka 5 euron kustannuksella ja samalla lipulla illalla takaisin.
Ja iltaan se paluu lauantaina meni. Tarkoituksena oli ensin ollut jäädä Monzaan kiertelemään aika-ajojen jälkeen, mutta kun vettä oli satanut lähes koko päivän kaatamalla ei paljon huvittanut kierrellä ylimääräisiä. Lisäksi aika-ajoja lykättiin muutamalla tunnilla tuon sateen vuoksi.
Sunnuntaina, kisapäivänä, keli oli ihan eri. Aurinko paistoi koko päivän lämpimästi ja mikä siinä oli kisaturistina ollessa. Kyllä se vaan sellainen tapahtuma oli, että suosittelen edes kerran käymään. Ja Monza on myös ainakin tällä hetkellä ainoa rata, jossa kisan jälkeen päästetään yleisö radalle kävelemään ja palkintojenjakoa seuraamaan. Mieheni kirjoitti tuosta kisaviikonlopusta tarkemmin täällä.

Lauantaina sateessa

Joulupukit kisaturisteina

Päivän pääväri taisi olla punainen

Lisää kuvateksti

Numero 7, Räikkönen

Radalla


Kisaviikonlopusta kun selvittiin, siirryttiin hieman rauhallisempiin maisemiin. Kerron niistä lisää myöhemmin :)


Kommentit

  1. Oi, olitte formuloita fiilistelemässä! Meilläkin on ollut puhetta kisamatkasta useammankin kerran, mutta on toistaiseksi jäänyt vain puheen asteelle. Muutaman kerran on reissuja suunnitellessa jopa tutkittu, sattuisiko kisoja ajallisesti sinne suunnalle, mihin on matkattu. Ehkä vielä jonain päivänä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli muuten mahtava reissu! Suosittelen Monzaa kyllä, tunnelma aivan mahtava 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton