Juoksumessuilla

Tämän syksyn juoksumessut on nyt takana ja jälleen kerran oli todella hyvin järjestetty tapahtuma!

Jo heti klo 10, kun ovet aukesivat saatiin talo täyteen. Suurin osa tuli heti aamusta ostamaan juoksukenkiä, sillä jotkut valmistajien edustaja kauppasivat testikenkiä edullisesti.
Kerroin jo aiemmin täällä Hoka One Onen testijuoksutapahtumasta ja juuri sielläkin testattuja kenkiä oli nyt myynnissä. Omaa kokoani ei enää ollut jäljellä niistä malleista, joita olin miettinyt, kun aikaa oli kulunut noin 15 minuuttia. No, nopeat syö hitaat, niinhän se menee :)
Onneksi kuitenkin löysin aamupäivän testitapahtumasta toiset kengät, joilla on tarkoitus juosta hieman pidempiä lenkkejä.

Suunto Spartan Trainer ja Sport Wrist HR


Olin mieheni kanssa opastamassa Suunnon kellojen testikäytössä ja todella paljon kiinnostuneita pyri siinä meidänkin luona. Samalla, kun testasi juoksukenkiä pääsi testaamaan urheilukelloja. Olisi muutama jopa halunnut ostaa kellot suoraan meiltä.

Testien jälkeen palattiin Vauhtisammakon tiloihin ja kierreltiin itse katselemassa mitä kaikkea sieltä löytyi. Ja löytyihän sieltä vaikka mitä ihania uusia treenivaatemallistoja, juoksukenkiä, urheilukelloja, High Rollereita ja uusi High Baller oli Evoken mehuja ja patukoita sekä Ginger Peoplen Gin Ginsejä.

Evoke ja Ginger People


14:15 startattiin yhteislenkeille samaan aikaan, kun osa porukasta lähti Luolavuoreen polkujuoksukenkien testilenkille. Itse lähdin vetämään kevytvauhtista lenkkiä ja sain mukaani pari bloggaria ja muutamia muitakin juoksijoita. Mieheni taas lähti vetämään hieman nopeampaa lenkkiä ja sai mukaansa suunnilleen yhtä monta bloggaria ja juoksijaa kuin minäkin.
Itse vedin tuon lenkin Tuomiokirkon ohi, pitkin Aurajoen rantaa keskustan suunnalla. Kiva puheensorina kuului porukasta koko lenkin ajan ja kaikilla tuntui olevan mukavaa. Ja oli todella kiva vetää tuollainen lenkki, kyllä se vaan on niin mun juttu :)

Mun juoksuporukka :)


Lenkin jälkeen jäätiin vielä High Roller-tunnille, jolla opastettiin tuon rullan käyttöä ja vaikka oltiin jokin aika sitten käyty samalla tunnilla, muistui taas mieleen pari seikkaa joita ei ole muistanut tehdä.

Myös joulu tuli aikaisin tänä vuonna, kun sain lahjaksi Pikkuliten-blogia kirjoittavalta Nina "Poppis" Poppiukselta Kirsi Valastin kirjan #hyväjuoksu Juoksemisen ilo. Taas lisää luettavaa kiinnostavasta aiheesta :)



Päivän lyhyt ja ytimekäs yhteenveto voisi olla: Ihana päivä itseäni kiinnostavien asioiden parissa :)

Juoksukengistä keskustelu käynnissä 


Kiitos Vauhtisammakko ja kaikki näytteilleasettajat sekä bloggarit ja myös iso kiitos kaikille, jotka kävitte messuilla! Te kaikki yhdessä teitte päivästä juuri niin loistavan!


Kommentit

  1. Kuulosti kivalta päivältä! Itseni piti tulla Turkuun toiseen tapahtumaan, mutta sitten päädyinkin eri syistä Loviisaan. Muuten olisin tullut vilkaisemaan myös juoksumessuja ihan varmasti. No, ensi kerralla sitten!
    Noi Suunnon kellot on kuin karkit. Jotenkin toi turkoosi viehättää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei kaikki mene ihan suunnitellusti :D Keväällä sitten Turkuun juoksumessuille! Moni ihaili noita värikkäitä kelloja ja kyllä ne vaan niin ihania on, itsekin voisi ottaa yhden joka väriä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton