Talvi melkein yllätti juoksijan

Keskiviikko iltapäivä, vedän työpäivän päätteeksi jalkaan juoksutrikoot ja kengät, vaihdan päälle pitkähihaisen juoksupaidan ja kuoritakin.
Pääsen työpaikan ovesta ulos ja vastassa on vesisade ja kova tuuli. Laitan hupun päähän ja lähden kävelemään kohti juoksukoulun tiloja.
Reilun kilometrin matkalla onneksi pahin sade ehtii hetkeksi lakata enkä kastunut kovin pahasti.

Lumi on hyvä juoksualusta


Vuorossa oli ultrajuoksukoulun toiset treenit ja juoksua olisi edessä 1 tunti 25 minuuttia. Sisällä treenien alkamista odotellessa naureskeltiin ja mietittiin miten paljon vaatetta siellä tarvitsi.
Itselläni oli unohtunut paksummat trikoot kotiin ja lähdin liikkeelle normaalit kompressiotrikoot jalassa. Onneksi oli sentään polveen saakka ylettyvät sukat niin ei ainakaan pohkeet pääse palelemaan. Ja toinen syy miksi käytän pitkiä sukkia on se, että nilkat ei vilkkuisi paljaana, ja se taas ehkäisee akillesjännevammoja. Jos nilkka on paljaana ja altistuu kylmälle on paljon todennäköisempää, että aiheutuu venähdyksiä tai tulehduksia.
Yläkropan suojasin pitkähihaisella paidalla, joka oikeastaan on hiihtopaita, sen päälle vedin lyhythihaisen juoksupaidan ja kuoritakin. Myös talvella on erittäin tärkeää, että juoksuvaatteet on hengittäviä ja kannattaa silloinkin suosia urheiluvaatteita. Kuoritakkia käytän vain jos on luvattu vesi- tai räntäsadetta, koska se ei hengitä kovinkaan hyvin, mutta pitää muut vaatekerrokset kuivina ja myös tuulen ulkopuolella. Kaulaan laitan jo tässä vaiheessa kautta buff-liinan, koska astmaatikkona pitää kaula suojata hyvin, jotta välttyisi turhilta hengitysvaikeuksilta. Sen saa myös kätevästi nostettua hengityssuojaksi suun ja nenän yli. Lisäksi olen jo ottanut käyttöön ohuen pipon ja hanskat.

Alkutreenin aikana sade tuli vielä vetenä, mutta noin puolivälissä se vaihtui räntäsateeksi ja tuuli alkoi piiskata entistä lujempaa. Viimeistä kierrosta juostessa tunsi miten etureidet alkoi viiletä ja askellus ei ollut enää niin kevyttä. Reisiä melkein nipisteli loppumatkasta.
Miten sitten juoksukengät talvella?
Aika pitkään juoksen ihan perusjuoksukengillä vaikka tulisikin lunta ja vähän liukasta. Nastakengät otan esille vasta, kun on ihan pääkallokelit. Tämä siitä syystä, että en vielä ole onnistunut löytämään nastakenkiä, jotka olisi oikeasti hyvät juosta. Ei nuo Sarvat huonotkaan ole, mutta kyllä niissä suuri ero on Adidaksiin. Kyllä se juoksu hyvin onnistuu Adidaksilla talvellakin, jos vain muistaa pitää askelluksen rentona eikä turhaan ala varomaan jäätä.

Välillä on vähän liukasta nastoillakin


Tuo buffi olisi jo tänään pitänyt alkulenkistä vetää hengityssuojaksi, koska 6-7 kilometrin kohdalla alkoi hengitys vaikeutua ja lopulta jouduin jättäytymään oman juoksuryhmän vauhdista, ottamaan Ventolinen ja kävelemään hetken. Onneksi perässä oli tulossa hitaampi ryhmä, johon lyöttäydyin lopputreenien ajaksi. Juoksu tuntui tuon lopputreenin ajan todella raskaalta, mutta onnistuin kuitenkin juoksemaan koko ajan ja matkaa kertyi tuossa ensimmäisessä talvikelissä vähän vajaa 13 kilsaa.

Ei se keli loppujen lopuksi niin hirveästi treenejä haittaa, kun katsoo, että on hyvät varusteet. Ja joskus kannattaa ottaa vaihtovaatteet mukaan treeneihin.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton