I will #beatberlin42 !!

Kotona flunssan kourissa maatessa on kiva saada hyviä uutisia.

Ensi syksynä juostaan Berliinissä!


Kerroin aiemmin, että ilmoitin itseni ja mieheni Berliinin maratonin arvontaan. Arvontaan ilmoittautuminen päättyi jo viikkoja sitten ja tänään alkoi tulla ilmoituksia hyväksytyille. Jo aamupäivästä lähtien sai lukea somessa ketkä pääsevät ja ketkä eivät. Itse jännitin koko päivän ja olin jo melkein luopunut toivosta, koska viime vuonna meille tuli sekä Lontoon maratonilta, että Berliinistä hylkäävä vastaus.

Ilmoitin meidät joukkueena eli joko molemmat pääsevät tai ei kumpikaan. Samoin tein viime vuonna.  Mies oli juuri tullut töistä ja itse makasin sohvalla, kun mies hihkaisi, että "jaha me lähdetään ens syksynä Berliiniin"! Oli pakko avata omakin sähköposti ja siellä se oli, myöntävä vastaus.

Ensin valtasi kauhu, sehän tarkoittaa sitä, että ens syksynä juoksen maratonin... Edellinen ei mennyt lainkaan putkeen Tallinnassa vuosi sitten. No, ainakin pitäisi tulla oma ennätys helposti :D
Tämä tarkoittaa myös sitä, että ensi vuosi onkin pitkien matkojen vuosi. Ensin keväällä puolikas Bodomilla jos olen ilmoittautumisessa tarpeeksi nopea. Kolme viikkoa Bodomin jälkeen on Karhunkierroksen 53 km ja sitten syksyllä tuo Berliinin maraton.
Mukaan ehkä vielä yksi kymppi ja yksi katupuolikas. Saa nähdä onko ne sitten siinä :)

Kiva juoksuvuosi taas tulossa!

Kunhan vaan flunssa hellittää niin pääsen taas mukaan Vauhtisammakon juoksukoulun ultrajuoksu- ja polkujuoksutreeneihin :)


Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Kunhan tästä syysflunssasta selvitään, niin sitten alkaa treenaaminen. Ja tulisi edes vähän lunta, niin synkkää ja pimeää on kyllä. Onneksi löytyy otsalamppu!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton