Syöthän sinäkin monipuolisesti?

Ravinto, tuo ihmisen polttoaine. Oikealla ravinnolla ja ruokarytmillä jaksat paremmin ja voit hyvin.

Vitamiineista virtaa


Liikunnan myötä olen viimeisen viiden vuoden aikana alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen mitä syön ja milloin. Toki sallin itselleni myös herkuttelun.
Arkena, kun on työpäivä edessä, on aamupala lähes poikkeuksetta samanlainen. Lounaan syön työpaikan ruokalassa ja pakko myöntää, että meitä hemmotellaan sen suhteen. Meillä on erittäin maittavat lounaat ja vaihtoehtoja on joka päivälle useita.
Välipalana useimmiten töissä on smoothie, jonka teen aamulla samalla, kun aamupala valmistuu. Helppo, nopea ja terveellinen välipala, joka miehenkin on helppo ottaa mukaan töihin ja juoda vaikka autossa asiakaskäyntien välissä. Itse nautin tuon smoothien iltapäivällä, koska aamupalan syön noin klo 7 aikaan ja lounas on jo klo 11. Aamupäivällä syön usein kourallisen manteleita tai pähkinöitä.
Jokin aika sitten ostin Ruohonjuuresta lakritsajauhetta ja maustoin kuorelliset mantelit sillä, nam!
Työpäivän jälkeen seuraava ateria riippuu pitkälti siitä olenko menossa suoraan töistä treeneihin ja millaiset treenit on edessä.

Joinakin päivinä kävelen juoksutreeneihin suoraan töistä, syön pussipuuron tai banaanin juuri ennen kuin lähden töistä ja käyn useimmiten vielä kaupan kautta hakemassa välipalapatukan. Tuo patukka on lähes aina joku raakapatukka, koska proteiinipatukat joita on tarjolla eivät ole kovinkaan maukkaita. Tuo patukka on treenin jälkeen hyvä välipala vesipullon kaverina, koska kotimatkaan treenien jälkeen menee vähintää 20 minuuttia ja ennen kuin saan ruuan valmiiksi on treenistä helposti kulunut jo tunti. Liian pitkä aika odottaa, jotta palautuminen treenistä alkaisi mahdollisimman hyvin ja nopeasti.

Illalla syödään kotona vielä ruokaa, usein runsas salaatti joko kanan tai kalan kanssa ja joskus jos on kova treeni takana niin lisänä vielä pastaa. Tuo on usein samalla myös iltapala, sillä treeneistä kotiudutaan usein vasta 20-21 aikaan.
Meillä ruokailurytmiin vaikuttaa myös miehen ykköstyypin diabetes, joka määrää pitkälti ruokailurytmin sekä aterian sisältöä.

Ruokavalion merkitys on suuri, kun ajattelee treenejä ja esimerkiksi rasvanpolttoa. Jos tavoitteena on rasvanpoltto on ruokavalion merkitys siinä noin 75 %, loput tulee treenistä.

Mikä olisi hyvä sääntö ruokailun suhteen?

* syö runsaasti kasviksia
* 5-6 ateriaa päivässä
* syö hyviä rasvoja
* proteiinia jokaisella aterialla
* laadukkaita hiilareita
* pari litraa vettä / pvä

Kun syö säännöllisesti, noin 3-4 tunnin välein, pysyy verensokerit vakaana ja vireystaso hyvänä eikä tule ahmittua.
Veden juonnin kanssa ei kannata liioitella, jottei huuhdo kehosta kaikkia suoloja veden mukana. Nestetasapaino on erittäin tärkeä, jotta keho toimii hyvin.

Itse olen ruokavaliosta karsinut aika paljon pois viljatuotteita, ainoastaan kauraa käytän päivittäin. Vehnää harvoin pastan muodossa ja silloinkin pidän määrät maltillisina. Lisäksi maitotuotteet olen minimoinut, sillä ne voivat kerryttää limaa ja se hankaloittaa hengittämistä. Varsinkin näin astmaatikkona pyrin minimoimaan lisärasitteet. Lehmänmaidon olen korvannut kauramaitotuotteilla kotioloissa. Esimerkiksi Oatlylta löytyy runsaasti erilaisia vaihtoehtoja, kuten kauramaitoa, kaurajougurttia ja kauramaitojäätelöä eikä niiden makukaan ole yhtään hassumpi.

Jogurttia, marjoja ja itsetehtyä granolaa


Siinä pähkinänkuoressa meidän ruokailutottumuksista. Miten teillä syödään?

Ja hei, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa terveellistä elämäntapaa :)


"Kun hyppäät tuntemattomaan, elämäsi muuttuu ensin kaaokseksi, sitten vasta juhlaksi"

(lainaus jostain joskus otettu talteen, sopii mielestäni myös tähän)


Kommentit

  1. Tosi kiinnostava kuulla sun ruokailutottumuksista! Kirjotat tosi selkeesti ja sun tekstiä on miellyttävä lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!
      Kiva kuulla, että viihdyt blogini parissa :)
      Ihanaa joulun odotusta sinulle Sini!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton