Viime viikon treenikuulumisia

Karhunkierrokselta kuuluu uutisia, lunta ei ole, mutta tällä hetkellä tulvavesi on katkaissut osan reitistä ja jatkaakseen matkaa joutuu kahlaamaan. Polkujuoksuun on nyt yhdistetty myös vesijuoksu. 
Onneksi tuohon itse Nuts Karhunkierrokseen on vielä puolitoista viikkoa aikaa ja pahin tulvahuippu ehtii laskea siihen mennessä, ainakin nämä ovat nyt ennusteena. 




Pääsin viimein viikonloppuna juoksemaan hieman pidemmän, mutta kuitenkin liian lyhyen polkulenkin, noin 17 kilsaa. Bodom Trailin jäljiltä polvi on jo muuten kunnossa, mutta arvet ja mustelmat muistuttavat edelleen liukutaklauksesta. Juoksu sujui hyvin, ei aristelua lainkaan, mutta Turun seudulle saapunut helle yllätti talven jälkeen kunnolla ja koska muutenkin olen tunnettu siitä, etten kestä kuumuutta, jouduin jättämään lenkin aiottua lyhyemmäksi. 
Sunnuntaina oli viimeinen päivä, jolloin sai tehdä muutoksia juoksumatkoihin maksutta, mutta jäi nyt tekemättä. Olen koko talven haaveillut tuosta KK53:n juoksemisesta niin en vieläkään halunnut luovuttaa ja lyhentää matkaa KK30:n. Voi olla, että tämä itsepäisyys vielä koituu mun kohtaloksi Kuusamossa ja jälkeenpäin harmittelen, etten kuunnellut
miestäni ja lyhentänyt matkaa. Mutta näin tällä kertaa. Tähtäimessä edelleen ultramatka ja aikaa siihen tulee menemään... kauan.. Paljon evästä ja nestettä mukaan vaan. Ja paljon paljon sisua.



Viime hetken järjestelyitä lukuunottamatta on reissusuunnitelmat kasassa ja jännitys iskee viimeistään ensi viikon lopulla, kun lähdetään ajamaan kohti pohjoista.

Muutenkin on kivasti päästy taas talven jälkeen vauhtiin ja maantiepyöräkin on kaivettu naftaliinista, koeajettu jäätelöreissulla Naantaliin ja käytetty huollossa. Nyt voi tehdä pk-treeniä työmatkoilla ja aikaa säästyy mukavasti vaikka kotitreenille. 
Ostin viime viikonloppuna kotitreenejä varten halvemman version TRX-naruista jotka saan kiinnitettyä vaikka oven yläreunaan tai puun oksaan. Viime viikolla alkuviikosta lepäilin ja parantelin haavoja, mutta loppuviikosta sain kerättyä juosten ja pyöräillen noin 40 kilsaa. 
Tällä viikolla on vielä tarkoitus tehdä parit kevyet juoksutreenit ja joko sali- tai kotitreenit sekä kehonhuoltoa. Ja samalla mennään ensi viikolla, alkuviikosta kevyet juoksut, jotta ei menisi liiaksi laiskottelun puolelle. 

Nyt vain nautitaan auringosta ja lämmöstä, tänäänkin asteita on parhaimmillaan ollut täällä suunnalla reilu+30. 
Tänään Vauhtisammakon Juoksumessuille illaksi, tule sinäkin!

Kommentit

  1. Kauhia, nyt alkoi jännittää oikein toden teolla, kun luin sun mietelmiä... vai kahluujuoksu tiedossa :D Yks kolmen tunnin polkulenkki jäi uupumaan, mutta ehkä tässä pärjätään. Tsemppiä viime hetken valmisteluihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä siellä pärjäät! Tsemppiä myös sulle viimeisiin valmisteluihin ja treeneihin :)
      Nähdään Kuusamossa!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton