Viikon treenit ja lomakuulumiset

Vaikka ollaankin lomalla, niin laitetaan silti tuttuun tapaan viikon treenit tännekin.

Mljet


Maanantaina aamusta lähdettiin Helsinki-Vantaalta kohti Dubrovnikia sinivalkoisin siivin. Herätys oli huomattavasti aikaisempi kuin normaaliaamuina, joten omalta osaltani ei tuottanut suuriakaan vaikeuksia nukahtaa lennolla. Vajaan 3 tunnin lentomatka sujui siis leppoisasti, reilu tunti siitä nukkuessa ja loput lehteä selaillessa.
Jo Dubrovnikin lentokentällä saatiin todeta, että lämmintä on. Kuski odotti nimikyltin kanssa terminaalin aulassa ja kyyditsi meidät ensimmäisen viikon majapaikkaan, joka sijaitsi Dubrovnikin satama-alueen vieressä. Jo ensimmäisenä lomapäivänä saatiin todeta, että hotellin sijainti oli keskeinen ja siitä oli lyhyt kävelymatka joka puolelle. Vanhaan kaupunkiin käveli parissakymmenessä minuutissa ja vartissa toiseen suuntaan rannalle.

Tiistaiaamuna lähdettiin aamulenkille pitkin reittiä, jonka olin ennen matkaa bongannut netistä. Lenkkireitti kulki pitkin rantaviivaa, välillä lähes vedessä kiinni ja välillä taas paljon merenpinnan yläpuolella. Hieman lenkin puolivälin jälkeen päästiin testaamaan vähän tunkkaustakin hiekkapolulla, joka nousi noin 90 metrin korkeuteen ennen kuin päästiin loppumatka laskettelemaan mukavaa alamäkeä melkein hotellille saakka.
Maisemat tuolla lenkillä oli mahtavat ja suurin osa niistäkin olisi jäänyt näkemättä, jos ei olisi lähdetty juoksemaan. Samaa reittiä juostiin kolmena päivänä, viimeisenä tosin lisättiin pieni koukkaus vielä, jotta sain viikon kilometrimäärät tavoitteeseen.
Lauantaina lähdettiin juoksemaan satama-alueen vastakkaista rantaa sen enempää reittiä ennalta tutkimatta tai suunnittelematta. Näköjään se onnistuu niinkin, mutta reitti ei ollut paras mahdollinen. Vaikkakin nousua tuli vähemmän kuin tuolla aiemmalla reitillä, tuntui matka paljon raskaammalta johtuen ehkä pitkästä loivasta noususta ja suorasta auringonpaisteesta.

Viimeinen aamulenkki Dubrovnikissa, seuraava muissa maisemissa


Itselläni on aina ollut heikko lämmönkestävyys lenkeillä ja huono hapenottokyky on vielä toinen tekijä, joka usein aiheuttaa ongelmia kuumalla ilmalla juostessa. Parilla lenkillä tämän viikon aikana, olen joutunut kävelemään ylimääräisiä pätkiä, kun happi vaan ei meinaa kulkea. Olen kuitenkin juossut neljänä päivänä noin 10 kilsan lenkkejä ja sain kuin sainkin 40 kilsan tavoitteen täyteen tällä viikolla.
Juoksun lisäksi on kävelty todella paljon ja koska Dubrovnik on mäkistä maastoa, on kävelykin hyvää kuntoilua. Lähes päivittäin on liikuttu jalan 25000-30000 askelta eikä kertaakaan ole turvauduttu bussin tai taksin kyytiin. Myös teini on jaksanut kävellä reippaasti :)

Perjantaina hypättiin heti aamusta lautan kyytiin, joka kuljetti meidät Mljetin saarelle puolentoista tunnin päähän Dubrovnikista. Mukaan pakattiin evästä, juotavaa ja rantakamat.
Saarelle päästyämme lähdettiin kävelemään karttaan merkittyä patikointireittiä, koska haluttiin nähdä toisella puolella sijaitsevat "suolajärvet". Taas päästiin tunkkaamaan, tällä kertaa reput selässä. Lämpötila oli tuolloinkin +30 asteen paremmalla puolella ja metsän keskellä mäkiä kavutessa hiki virtasi. Aika yksin saatiin koko matka kävellä, ei paljon muita näkynyt matkan varrella. Syykin selvisi paluumatkalla. Kansallispuiston infopisteeltä oli meidän lähtöpaikkaan 1,8 kilsaa hyväkuntoista leveää polkua, jota pitkin olisi päässyt myös pyöräilemään. Me taas oltiin kuljettu toista reittiä, joka oli kapeaa polkua, paikoittain ryteikköä, huomattavasti maastoltaan vaihtelevampaa ja pituudeltaan 3,5 kilsaa :D
Mutta silti tuo koko reitti oli näkemisen arvoinen. Vettä kului ja eväät maistuivat, kun päästiin istumaan hetkeksi veden äärelle. Maisemat oli todella kauniit.
Patikkareissun jälkeen meillä oli vielä kolmisen tuntia aikaa maata rannalla ja uida lahdenpoukamassa. Vesi oli todella kirkasta ja lämmintä. Ainoastaan rantavedessä oli merisiilejä joita sai varoa ja pohja oli pientä kiveä, mutta onneksi oli hankittu uimatossut jo ensimmäisenä rantapäivänä Dubrovnikissa, niin pääsi turvallisesti kulkemaan.

Mljet


Liikuttu on siis paljon! Tuo meidän vakiolenkki on pituudeltaan n 10 km ja nousumetrejä sillä kertyy n 120m. Ja jos olet tulossa Dubrovnikiin lomailemaan ja haluat juosta niin käy ottamassa reitti talteen Suunnon Movescountista mun profiilista; http://www.movescount.com/fi/moves/move228915522 ja muutenkin voit seurata mun treenejä kohti Paavo Nurmi Marathonin jänistelyä ja Berliinin Marathonia sitä kautta (TanjaH74).
Instaan päivitän lähes päivittäin kuulumisia lomalta ja muutenkin treeneistä ja muusta tekemisestä. Tili löytyy @tanjahelea jonka lisäksi on auennut myös toinen tili @helea_training, josta lisää loman jälkeen ;)

Nyt hieman lepäilyä ja iltapäivästä kohti Dubrovnikin vanhaa kaupunkia, jossa päästään seuraamaan jalkapallon mm-kisojen finaalia Kroatian ja Ranskan välillä suurelta screeniltä paikallisten kanssa. Samassa paikassa oltiin jo katsomassa edellinen peli, jossa ratkesi finaalipaikka ja voin kertoa, että tunnelma on huikea! Tämä pieni maa oli jo silloin ihan sekaisin.

Ihania hellepäiviä myös sinne Suomen suuntaan, ei kuulemma paljon viileämpää ole sielläkään :)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton