Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Joulun odotusta

Kuva
Joulun odotus alkaa olla loppusuoralla ja meidänkin perheessä valmistelut on ihan hyvällä mallilla. Betoniporo ja Pentikin porot Viime viikolla ostettiin viimeisiä joululahjoja ja nyt viikonlopun aikana on siivottu, laitettu vähän jouluista tunnelmaa kotiin ja leivottu pipareita.  Mitä meillä jouluun sitten kuuluu? Ainakin hyvää ruokaa, kynttilöitä, herkkuja ja yhdessä oloa. Kinkku odottaa jääkaapissa tiistaita ja uuniin pääsyä, suklaat on ostettu ja hups.. kohta myös syöty :) Pitää varmaan ostaa lisää suklaata ennen aattoa.  Pari vuotta sitten tehty käpytonttu sai kelkan Kaupasta haetaan vielä rosolli, perunat ja lantut laatikoita varten, lihapullia pyöräytetään tiistaina. Kaikkea en tee itse, koska olen töissä vielä tiistaina, joten jostain joudun luistamaan. Laatikot teen itse joka vuosi, koska ne vaan on parhaita itse tehtynä, samoin lihapullat pitää olla itse tehtyjä.  Lapsetkin on kaikki kasassa. Vanhimmainen pääsi armeijasta pois juuri sopivasti joul

Tehoravinteita treenin tueksi

Kuva
Itselleni ainakin on palkkareissa ja muissa ravintolisissä joita käytän tärkeää niiden ravintoarvojen lisäksi maku. Mikään ei ole kauhempaa kuin hyvän treenin jälkeen kumota kurkkuun pahan makuinen palkkari. Joskus on vastaan tullut palkkari, josta jää suuhun paha jälkimaku ja joistain jopa metallinenkin maku. Ostin joskus halvalla jonkun, en nyt valitettavasti muista minkä valmistajan, jonka juomisen jälkeen oli ihan pakko saada purkka suuhun.  Vähän aikaa sitten sain maistiaisiksi Tehoravinteelta erimakuisia Performancen palkkarijauheita, patukoita , palkkaria valmiina juomasekoituksena ja guaranaa. Itse en koskaan ole sekoittanut palkkaria maitoon, vaan aina veteen, koska sekoitan juoman salilla treenin jälkeen. Voi olla, että maitoon sekoitettuna ne olisivat aivan liian herkullisia :) Pistaasin makuinen Ja kauniin vihreä Performancen Pure Whey palautusjauheet löytää monessa eri todella herkullisessa maussa. Mulla meni ensimmäisenä testiin p

Sunnuntailenkki Joulujuoksun merkeissä

Kuva
Mikä olisikaan ollut parempi päivä mukavalle lenkille hyvässä seurassa ja vielä hyväntekeväisyyden nimissä kuin tämä? Aurinko paistoi niin kauniisti ainakin täällä Turun seudulla ja maassa oli vähän lunta lisää valoisuutta tuomaan.  Olimme sopineet lähtöpaikaksi Turun Tuomiokirkon edessä tönöttävän joulukuusen ja sen edessä kokoonnuttiin suunnilleen klo 13 aikaan.  Turun Tuomiokirkko  Kyseessä oli siis Pelastakaa Lapset ry:n Joulujuoksu-tapahtuma, johon ehtii vielä osallistua aina jouluaattoon saakka. Lahjoitussumma menee ihan omantunnon mukaan. Tapahtuman k otisivuilta  näkee mihin rahat menevät ja kuinka paljon hyvää saa aikaiseksi milläkin summalla. Esimerkiksi 30 eurolla yksi lapsi saa yhden päivän tukiperheen kanssa.  Jos ei tykkää juosta, voit osallistua uiden, kävellen tai vaikka tanssien.  Lähtövalmiina Lähdettiin meidän 5 juoksijan porukassa juoksemaan Aurajoen rantaa pitkin sataman suuntaan ja osuttiin joulumarkkinoiden ihmisvilinän keskelle. Siellä ihmise

Mä juoksin!!

Kuva
Näitä juoksukelejä alkaa melkein olla ikävä Mikä mahtava tunne käydä juoksemassa melkein 4 viikon tauon jälkeen, eikä edes kroppa reistaillut! Siitä on siis melkein 4 viikkoa aikaa, kun viimeksi olin Vauhtisammakon treeneissä ja sen jälkeen alkoi pieni juoksutauko. Vasen pakara/reisi/lonkka kiukutteli oikein urakalla. Juoksun sijasta olen käynyt salilla spinningiä polkemassa. Salitreenit on kuitenkin tehty ihan normaalisti. Aloin jo ihmettelemään, että mikä sitä mun vasenta kinttua oikein vaivaa. Kävin alkuviikosta hierottavana Vauhtisammakon tiloissa Kimmolla. Vika löytyi suht nopeasti ja pääsyyllinen on kuulemma pieni pakaralihas. Oli ihan lahjakkaasti jumissa, ainakin näin Kimmo sanoi mulle. Onneksi syyllinen löytyi niin nyt tietää mihin pitää panostaa. Pienen pakaralihaksen venyttelyyn siis. Tänään sitten uskaltauduin juoksemaan pienen lenkin pitkän pitkän ja piinaavan tauon jälkeen. Piti juosta kevyttä 7.30-8.00 minuutin kilometrivauhtia, mutta en vaan osaa juosta niin

Aamupala, välipala, iltapala, ihan mikä ruokailu vaan

Kuva
Onnistuin taas tekemään maukkaan smoothien ihan vaan sekoittamalla mitä kaapista sattui löytymään. Syötiin sitä aamulla aamupuuron kaverina ja illalla iltapalana kinkkuvoileivän kanssa.  Mitä mun kaapeista sitten löytyi? Aamupala Blenderiin pyörimään pääsi nämä: mansikoita maitorahkaa mantelimaitoa proteiinijauhetta (Star Nutrition Whey-80 kirsikan makuinen) cashewpähkinää lucumajauhetta raakakaakaojauhetta aito vaniljaa Aikamoinen sekoitus vai mitä? Mutta hyvää oli ja kelpasi myös miehellekin :) Iltapala Meillä tuo blenderi on jäänyt vähän vähemmälle käytölle nyt, kun tuoreita marjoja ei ole niin helposti saatavilla. Ajattelin ostaa kaupan pakastealtaasta kotiin kotimaisia marjoja. Ainakin mansikkaa, mustikkaa, tyrniä ja aroniaa. Ja miksei mustaviinimarjaakin. Banaanikin on aika perusaine meidän smoothieissa. Sitten vaan muita aineksia mukaan niin tulee terveelliset ja ravitsevat välipalat. Voisi olla töissäkin ihan hyvät mukana.  Vihersmoothieita en

Kuntoillen kohti joulua

Kuva
Tuli tänään käytyä salilla polkemassa spinningpyörää taas. Vieläkään en ole uskaltautunut juoksemaan. Hyvin sillä pyörälläkin saa sykkeet kohoamaan ja hien pintaan. Ainakin, kun polkee puolitoista tuntia sykkeet 145 ja 160 välillä. Mies kävi sillä aikaa juoksemassa pitkin jokirantaa Turussa. Lähti salin nurkilta kohti keskustaa ja takaisin. Matkaa kuulemma kertyi noin 14 km. Kyllä mua harmittaa etten vielä pääse juoksemaan, mutta ehkä kohta. Aiemmin viikolla on käyty salilla ihan salitreeniäkin vetämässä.  Maanantaina oli ohjelmassa näitä: - takakyykky tangolla - maastaveto käsipainoilla suorin jaloin - bulgarialainen kyykky käsipainoilla - pystypunnerrus seisten  - leuanveto leveällä myötäotteella - etunojapunnerrus TRX-nauhoilla Keskiviikkon jalkatreeneissä tehtiin nämä: - maastavedot, 4x10 - jalkaprässi, 3x8 - polven ojennus laitteessa, 2x10 - polven koukistus laitteessa, 2x10 - hoover päkiöiden varassa, 30-45-60 sek - lantion nostot kyljellään, 2x10

Joko on kaikki joululahjat ostettuna?

Kuva
Yhteistyössä Uniikkilandian kanssa. Aiemmin tänä vuonna kerroin teille Uniikkilandian ICE-turvarannekkeesta, joka minulla ja miehelläni on käytössä aina juoksutreenien ajan ja joskus muulloinkin. Tuohon rannekkeeseen saa kaiverrettua omat tiedot sekä vaikka kahden lähiomaisen nimet ja puhelinnumerot sekä maininnan mahdollisesta lääkitystä vaativasta sairaudesta, esimerkiksi diabeteksesta. Nyt sain mahdollisuuden tarjota teille, ihanille lukijoilleni, ostaa Uniikkilandian tuotteita edullisempaan hintaan.  Kaikista viimeistään 14.12.2014 tehdyistä yli 30 euron tilauksista saa 20% alennuksen!! Muista vain mainita tilauksen yhteydessä koodi yp002 . Uniikkilandialla on tuon turvarannekkeen lisäksi valikoimissaan esimerkiksi avaimenperiä valokuvakaiverruksella.  Lisäksi valikoimasta löytyy nimilaattoja lemmikille ja riipuksia kaiverruksella vaikka lapsen koulureppuun. Lapsille on tarjolla myös ICE Muksuriipus, johon saa kaiverrettua lapsen vanhempien puhelinnumerot, j

Joulujuoksu-haaste

Kuva
Nyt kuulkaas kaikki juoksevat ja miksei kävelevätkin kaverit! Täältä lähtee nyt haaste teille kaikille! Sain aiemmin haasteen osallistua Joulujuoksuun , joka on Pelastakaa Lapset ry:n järjestämä tapahtuma, jonka päätapahtuma meni 15.11.2014, mutta vielä on aikaa osallistua haasteeseen ihan jouluaattoon saakka. Osallistu joulujuoksuun ja lahjoita esimerkiksi 30 eurolla lapselle päivä tukiperheessä. 90 eurolla lapsi saa kokonaisen viikonlopun tukiperheessä. Lenkkarit jalkaan ja menoksi! Tee lahjoitus, vedä lenkkarit jalkaan, pukeudu jouluiseen asuun, vaikka tonttulakkiin, ota kaverit mukaan tai lähde yksin juoksemaan. Itse olen ajatellut mieheni kanssa juosta 10 km lenkin 14.12.2014 klo 17  13 täällä Turun suunnalla. Lähtöpaikka Turun Tuomiokirkon joulukuusen edessä. Nyt haluankin katsoa kuinka suuren joukon saan haastettua mukaani juoksemaan tai kävelemään.  Jos 10 km on sinulle liian pitkä matka, voit myös juosta tai kävellä lyhyemmän lenkin. Juoksun on tark

Salitreeniä ja Tallinnaa

Kuva
Mennyt viikko on ollut tapahtumarikas niin treenien kuin vapaa-ajankin suhteen.  Tiistaina kävin yksin juoksemassa kevyen lenkin ihan kotikulmilla sillä aikaa, kun mies oli Vauhtisammakon treeneissä. Vielä ei vasen puoli kestänyt juoksua kunnolla, vaan osa matkasta meni kävelyksi. Vasemman puolen pakara, lonkka ja nivunen kiukuttelee vuorotellen. Lihasjumia tai hermojumia epäilen minä, mutta enhän mä mikään ammattilainen sellaisessa ole, joten hierojalle meinaan ajan varata ensi viikolla. Sain jopa ennenaikaisen joululahjan hierontalahjakortin ominaisuudessa. Se tuli tarpeeseen! :) Päätin sitten antaa tuon koiven huilata kokonaan juoksusta jonkin aikaa ja juoksun tilalla olen salilla polkenut spinningpyörää ja steppaillut crosstrainerilla. Tulee niissäkin hiki pintaan ja syke nousee ihan kiitettävästi. Nyt alkaakin tuntua siltä, että kohta voidaan päästä juoksemaan.  Vähän maastavetoja Olen jonkin aikaa tehnyt salilla 2+1 jakoista lihasmassaa tuovaa ohjelmaa, jonka löysin Sp

Pipo päähän pakkasella

Kuva
Yhteistyössä hatstore.fi kanssa. Sain jokin aika sitten kyselyn sähköpostiini, jos olisin halukas yhteistyöhön Skandinaavian suurimman pipoja ja lippiksiä myyvän verkkokaupan hatstore.fi  (adlink/mainoslinkki) kanssa. Ajattelin, että miksi ei, ainakin näin talven tullen on pipo oltava päässä, kun liikkuu. Hatstore.fi tarjoaa todella laajan valikoiman merkkipipoja ja lippiksiä . Varastossa heillä on reilu 1300 mallia ja pipojen puolella valikoimaan kuuluu mm. New Era, Burton, Svea, Billabong, Rip Curl ja Neff pipot. Mallistossa on paljon eri mallisia pipoja, joten jokainen löytää varmasti mieleisensä. Löytyy muuten myös lätkäporukalle NHL-pipoja ja korisfaneille NBA sekä jenkkifutiksen kannattajille NFL-pipot.  Lippisten puolella on myös varaa valita mieleisensä. Voi olla vaikeaa tehdä päätöstä, koska niitä on niin paljon. Lippiksissä löytyy myös futisfaneille omat tuotteensa. Myös naisille on omat mallinsa, joten varmaan tulee keväällä hankittua myös lippiksiä. Sain valita i

Lauantain rientoja ja sunnuntain metsäilyä

Kuva
Lauantai aamu alkoi vilkaisulla ikkunasta ulos. Ja ihanaa, siellä oli vielä lunta ja niin valoisaa! Me saatiin lunta Turkuunkin perjantaina iltapäivästä.  Aamupalan jälkeen mies nappasi koiruuden mukaansa ja lähti metsälenkille, kun taas minulle osui imurivuoro. Yleensä olen siivonnut jo torstaina, mutta tällä viikolla se jäi ja se oli kuitenkin pakko tehdä, joten tein sen tänään.  Sain imuroitua ja tehtyä muut viikkosiivoukseen kuuluvat rutiinit juuri ennen kuin mies tuli kotiin koiran kanssa. Kaveri on hieman innoissaan lumesta. Koira siis. :) Siitä onkin pieni pätkä blogin Facebook-sivulla ja Instagramissa eilisillalta.  Siivouksen jälkeen hypättiin autoon ja huristeltiin salille. Vuorossa oli yläkroppatreeni eli penkkiä, vipunostoja, dippejä, ylätaljaa ja hauista. Salilla menikin reilu tunti taas. Treenin jälkeen suihkuun ja auton nokka kohti Turun keskustaa. Edessä oli mission impossible eli pikkujoulumekon metsästys. Sen haastavuudesta mainitsinkin jo aiemmin.  Ajateltii