Nuts Karhunkierros ja ensimmäinen ultramatka



Nuts Karhunkierroksella juostiin lauantaina ja nyt voin kutsua itseäni ultrajuoksijaksi. 

Vielä pari viikkoa sitten olin epävarma siitä voisinko ylipäätään juosta matkaa jolle olin syksyllä ilmoittautunut vai pitäisikö vaihtaa se lyhyempään. Huhtikuun lopulla olin viimeksi flunssassa ja luotto omaan jaksamiseen oli nollissa. Flunssakierre alkoi syys-lokakuun vaihteessa ja siitä lähtien olin sairaana kerran kuukaudessa. Treenit on koko talven ajan jääneet minimiin ja pidemmät lenkit tai mäkitreenit voi laskea yhden käden sormilla. 

Voi melkein sanoa, että lähdin kohti ensimmäistä polku-ultraani ihan kylmiltään. Olen yhden kerran juossut maratonin ja sekin oli tasaisessa maastossa pari vuotta sitten. Sen jälkeen olen juossut pisimmän lenkkini Ylläksellä viime kesänä, noin 30 km. 
Tein kuitenkin pari viikkoa sitten asiaa miettiessäni päätöksen lähteä matkalle, jonka olin syksyllä ilmoittautumiseen rastittanut. Laitoin tavoitteeksi päästä maaliin ennen sen sulkeutumista, kun syksyllä tavoite oli tulla maaliin ajassa 10-12 tuntia. 

Aamulla hotellihuoneessa herätessäni mielen valtasi pakokauhu ja jännitys. Aamupala ei meinannut upota ollenkaan ja väkisin söin vähän puuroa ja kananmunaa. Reppuun oli jo edellisenä iltana pakattu mukaan tarvittava energia, joten siitä ei hermostuneena tarvinnut murehtia. Siinä ei paljon miehen kanssa sanoja vaihdettu, kun odoteltiin lähtöä. 
Säätiedotus oli luvannut aurinkoista ja noin +16 astetta. Päätin lähteä matkaan shortseissa ja t-paidassa, kuoritakki juoksuliiviin pakattuna. Hotellista bussille kävellessä saatiin todeta, että asteita oli jo aamulla puoli yhdeksän aikaan vähintään se +16 ja vaatevalinta osui nappiin.

Miehen kanssa juuri ennen starttia


Bussissa pahin pakokauhu ja jännitys ehti laantua, kun juttelin niitä näitä vieressäni istuneen naisen kanssa. Lähtöön oli aikaa reilu puoli tuntia. Kun bussi saapui Oulangalle, josta klo 10 lähdettiin kohti Rukaa pitkin Karhunkierroksen reittiä.
Miehen kanssa heitettiin toisillemme tsempit ja hän lähti hieman edemmäksi lähtöjonossa tuttuja etsimään. Itse jäin suosiolla hieman taaemmaksi, jotten ole pahasti kenenkään jaloissa. 

Alkumatka sujui jonossa ensin kävellen ja vähän matkan päästä päästiin jo juoksemaan, kun polku leveni hieman. Siinä yhdessä muiden juoksijoiden kanssa edettiin mahtavia maisemia ihastellen. Oli kosken kuohuja ja korkeita vaaroja. Välillä polku meni pitkin rantoja ja välillä noustiin vaarojen päälle. Sitä samaa kaavaa toisti koko reitti. 
Ensimmäiset 20-25 kilometriä meni hyvin ja vauhtikin pysyi ihan hyvänä, mitä nyt välillä oli pakko kävellä, kun oli niin paljon juurakoita tai rantakiviä. Samoin pysyin päätöksessäni kävellä pahimmat mäet ylös. 



Evästä ja juomaa oli omasta mielestäni mukana riittävästi, mutta silti juoma pääsi loppumaan pari kilsaa ennen ensimmäistä huoltoa, joka oli 32 km kohdalla. Johtui ehkä siitä, että keli oli lämpimämpi kuin mitä olin odottanut ja halusin välttyä nestehukalta ja join runsaasti. Myös mukaan ottamani suola tuli hyvään käyttöön ja vältyin sormien turpoamiselta. Askel kulki mukavasti ja fiilis oli korkealla. Aika meni nopeasti muiden kanssa välillä jutellessa ja maisemia ihaillessa. Pari kertaa oli pakko pysähtyä nappaamaan valokuvia, mutta en halunnut tuhlata siihen enempää aikaa, vaikka kuvauspaikkoja olisi ollut paljon enemmän. Kuusamon kevät on kaunis!

Jo vähän ensimmäisen huollon jälkeen alkoi oikea polvi vihoitella. Tasaisella tai ylämäissä juostessa se ei vaivannut, mutta alamäkeen mentäessä se vihloi. Portaat alaspäin olivat vielä pahemmat. Ajattelin kuitenkin, että tänne on lähdetty mukaan niin mennään maaliin saakka. 
Alamäet mentiin sivuttain nilkuttamalla ja tasaisella yritettiin pitää vauhtia yllä, mutta mäkiä tuli sen verran tiuhaan tahtiin, että tämän hetkisellä kunnolla en uskaltanut lähteä niitä juoksemaan, vaan kävelin suuren osan viimeisestä 15 kilsasta. Matkaa taitoin yhdessä toisen juoksijan kanssa, jonka nimeä en valitettavasti muista. Myös hänellä polvi vaivasi. Yhdessä mentiin mäet hammasta purren ja odotettiin viimeisiä vaaroja ja tuntureita. 

Toista huoltopistettä odotettiin ennen Konttaiselle nousua, mutta viisaammat tiesivät sen, että huolto tulee vasta Konttaisen jälkeen. Ei muuta kuin töppöstä toisen eteen ja matka jatkuu. 
Molemmilla huoltopisteillä näin Sarin, joka on tuttu Vauhtisammakolta ja oli miestään kannustamassa. Ekassa huollossa hän kysyi fiilikset ja kertoi mieheni menneen noin puoli tuntia aiemmin siitä. Toisessa huollossa mainitsin kipeästä polvesta ja Sari kävi hakemassa repustaan Ice Poweria, laittoi sitä polveeni ja toivotti taas hyvää matkaa ja tsemppiä loppumatkalle. 
Huolloista voin sanoa, että palvelu pelasi ja vaikken olekaan mikään suuri suolakurkkujen ystävä, niin eilen ne kurkut kyllä maistuivat. Samoin mandariinit ja suklaa sekaisin :D 
Molemmissa huolloissa join kupillisen urheilujuomaa, söin kourallisen suolakurkkuja, mandariineja, pari palaa suklaata ja pari banaanin puolikasta. Täytin vesipullot ja nappasin vielä kourallisen sipsejä matkaevääksi, kiitin huoltoporukkaa ja lähdin jatkamaan. 

Siellä kaukana se Rukan hyppyritorni näkyy jos oikein tarkkaan katsoo


Toisen huollon jälkeen maaliin oli enää reilu 5 km matkaa, mutta aikaa siihen matkaan kului paljon. Tiedossa oli, että reitin pahimmat nousut osuvat juuri noille viimeisille kilometreille. Edessä oli nousu Valtavaaralle. Sari oli varoittanut, että ei kannata lannistua, vaikka ennen Valtavaaran mökkiä tulee muutama nousu ja lasku. Ja niinhän se oli, juuri kun odotit olevasi ”mökkihuipulla” lähtikin polku taas laskemaan alamäkeen. Edessä uusi nousu ja uusi lasku. Jossain vaiheessa sekosin laskuissa ja enää en ole varma oliko tuo mökkihuippu kolmas, neljäs vai viides huippu :D Mutta näkymät oli mahtavat! Valtavaaran huipulta näkyi jo Rukan hyppyrimäki, mutta se näytti olevan niin kaukana vielä. Matka ei pitänyt olla kuin pari kilometriä, mutta se näytti vähintäänkin viideltä. Ja kun katsoi oikein tarkkaan, näki Valtavaaran ja Rukan välissä vielä yhden pienemmän nyppylän, jonka yli oli kavuttava. Tuossa vaiheessa uskalsin kuitenkin jo melkein tuulettaa, otin kuvan jonka latasin Instaan heti ja tekstiksi tuli, ”kohta perillä”. 



Olin luvannut laittaa miehelle väliaika tietoja missä mennään ja toiselta huollolta laitoin vain lyhyesti ilmoituksen missä ollaan. Viimeiseen nousuun Rukan juurella lähtiessäni kaivoin puhelimen esille ja lähetin viestin, ”Rukalle nousu alkoi”. Siinä vaiheessa meinasi tunteet nousta pintaan ja nieleskelin hetken ennen kuin aloin tunkata mäkeä ylös. Sisulla puristin muutaman muun ohi ja päässä pyöri kaikki mahdollinen josta en muista mitään :D 
Mäen päällä näin ihanat juoksukaverit Amin ja Mervin, jotka olivat reilun 30 km matkalla ja tulivat yhtä matkaa ilosta kiljuen kohti maalia. Meinasivat jäädä mua odottamaan, mutta käskin mennä edeltä, koska mulla kestäisi portaiden alas tulo. 
Viimeinen alamäki ennen maalia tultiin portaita sivuttain askeltaen suhteellisen nopeaa vauhtia ja lopussa oli pakko juosta niin kovaa kuin jaloista siinä vaiheessa lähti. 

Maalissa voi jo tuulettaa! (kiitos kuvasta Ami)


Maaliviiva ylittyi ajassa 11:16:06, joka oli syksyllä asettamani tavoitteen mukainen. Alle 12 tuntia ja reilu 55 kilsaa pitkin Kuusamon vaaroja ja tuntureita. Reissu oli mahtava ja vaikka lauantaina sanoin, että en enää koskaan juoksisi siellä, niin jo nyt päässä pyörii revanssi jos saan ensi talven treenata terveenä. Hullujen touhua sanoisin! 

Yritin hypätä ilmaan, mutta jostain syystä jalat ei enää nousseet :D


Kiitos kaikille mukana juosseille tutuille ja tuntemattomille, kuin myös tapahtuman järjestäjille, kaikille talkoolaisille ja muille mukana olleille. 

Kivaa oli!

Kommentit

  1. Onnea, hurja mimmi olet! :) Mulla oli muutama kaveri 31 kilsalla, osa suunnittelee kanssa jo ens vuotta ja kysyi jo lähdenkö mukaan. Joo!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna :) Kannattaa lähteä mukaan, itsekin ehkä taas ensi vuonna mukana

      Poista
    2. Upeaa! Ultrajuoksija, kuulostaa hienolta!

      Poista
    3. Eikä vaan kuulostakin Poppis :) Ihan uskomattomalta tuntuu vieläkin, että pääsin sen läpi ja nyt olen kyllä niin tyytyväinen etten vaihtanut matkaa lyhyempään. Ensi vuonna sama matka ja jos saisi koko talven treenata niin ajasta pois jonkin verran.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit