Venyttelyn tärkeys
Viime aikoina ollaan paljon puhuttu juoksusta ja treenaamisesta. Nyt kuitenkin välillä muutama sana kehonhuollosta ja tällä kertaa enemmän venyttelystä. Alkuun voisi mainita, että venyttelyn ei ole tarkoitus tuottaa kipua eikä tuskaa vaan sen on tarkoitus helpottaa jumeja. Venyttelyn tulisi kuulua lähes jokaiseen treenikertaan, mutta silti moni karkaa yhteistreeneistä tai salilta juuri ennen venyttelyosuutta. Heti treenin jälkeen ei saa tehdä pitkiä venytyksiä vaan parhaimpia on lyhyet pumppaavat venytykset. Lihashuoltoa tulisi lisätä vähintäänkin samassa suhteessa, kun treenimäärät nousevat. Huono liikkuvuus voi olla esteenä kehitykselle ja lihasvauriot yleistyvät jos laiminlyö lihashuollon. Syy tähän on se, että esimerkiksi lihastreeniä tehtäessä lihakset lyhenevät lepopituudestaan ja ilman kehonhuoltoa ts venyttelyä ne palautuvat hitaammin ja ovat alttiimpia rasitusvammoille sekä muille loukkaantumisille. Venyttelyn hyödyistä ja tyyleistä ollaan montaa mieltä j...