Fiiliksiä Paavo Nurmi Marathonilta

Tämän vuoden Paavo Nurmi Marathon on nyt juostu ja jänistelty. Vaikka viikon mittaan sää näytti siltä, että saadaan juosta sopivan viileässä kelissä niin loppujen lopuksi lauantai olikin lämmin. Jo kisapaikalle ajaessa huomattiin, että mittari alkoi nousta yli 20 asteen eikä pilviäkään ollut ihan hirveästi.

Oltiin sovittu jänisjuoksijoiden tapaaminen kisakansliaan tuntia ennen starttia ja suurin osa olikin paikalla jo hyvissä ajoin ennen sitä. Saatiin jänistelypaidat, askarreltiin meille ilmapalloihin tavoiteajat ja kiinniteltiin osallistujanumerot sekä selkään vielä tavoiteaikalaput.
Puoli tuntia ennen starttia oli sammakkojänisten esittely lähtöalueella ja sen jälkeen siirryin itse odottamaan omaa juoksuvuoroani. Jarkko lähti vetämään maratonia aikaan 4:45:00 ja puolimaratonia aikaan 2:22:30. Ekalle kierrokselle hän sai kaveriksi toisen juoksukoululaisen ja itse lähdin jälkimmäiselle puolikkaalle.

Katsoin kaikkien matkojen startit ennen kuin lähdin kuluttamaan aikaa ja syömään. Pari tuntia hengailin tapahtuma-alueella, seurasin puolimaratonin ja kympin maaliin tuloja, välillä istuskelin kisakansliassa ja välillä kävelin jalkoja lämpimiksi. Juttelin parin muun jäniksen kanssa, jotka myös odottivat omaa vuoroaan toiselle puolikkaalle.

Lopulta kello näytti sellaista aikaa, että voin siirtyä kohtaan, jossa tuo toisen kierroksen vaihto tehtiin. Jarkolla oli mukanaan muutaman hengen ryhmä, jotka sisukkaasti seurasivat jänistä. Tajusivat siinä vaiheessa, että nyt on tultu puolivälin ohi ja nyt joka askel on kotiinpäin. Vähän matkan päässä oli juomapiste, Jarkko komensi kaikkia juomaan jotain, että jaksavat loppuun saakka.
Tänä vuonna tuo maratonin toinen kierros oli siirretty uudelle reitille ja omasta mielestäni reittivalinta oli hyvä. Se kulki jokirantaa pitkin Telakkarantaan ja sieltä takaisin keskustaan, josta sillan yli toiselle rannalle ja Linnankatua pitkin kohti satamaa. Satama-alueella oli tuttuun tapaan todella kuuma, ei tuulta, ainoastaan aurinkoa. Onneksi Ruissaloon päästyä oli taas vähän varjoa.
Meidän perässä juossut porukka pieneni Telakkarannan jälkeen ja kyydissä oli enää yksi sisukas juoksija. Välillä mukaan tuli muitakin, mutta jossain vaiheessa porukkaa taas tippui. Juomapisteillä jäi osa. Edelleen muistutettiin siitä, että joka pisteellä on juotava. Ruissalossa alkoi tulla vastaan enemmän väsynyttä porukkaa, oli kramppeja ja väsähdystä, mutta sisulla menivät eteenpäin.
Itselläni vatsa heitti ympäri ensimmäisen kerran Ruissaloon juuri päästyämme, mutta onnistuin pitämään ravinnot vielä sisällä ja jatkoin. Vatsaa poltti, yritin ajatella kaikkea muuta. Hetken mietin juomapisteen kohdalla, josko pitäisi hypätä sivuun ja käydä hotelli helpotuksessa, mutta jostain syystä päätin jatkaa. Kilometri myöhemmin, hieman ennen Ruissalon siltaa vatsaa kiersi ja poltti todella pahasti ja oli pakko huikata Jarkolle, että mä en pääse enää jatkamaan. Harmitti vietävästi, koska tiesin, että hän oli juossut jo yli 30 kilsaa ja joutuu vetämään loppumatkan yksin. Toki tiesin, että hän siihen pystyy. Ei siis aina jäniksilläkään mene juoksu nappiin.
Kävelin kohti seuraavaa juomapistettä, josta löytyi myös vessat ja ensiapupiste. Vatsaa poltti kahta kauheammin ja olo oli todella huono. Välillä yritin juosta hieman ja ajattelin, että jos se helpottaisi niin voisin juosta Jarkon vielä kiinni. Tosin olisin saanut juosta ennätysvauhtia, koska eroa oli jo ainakin 500 metriä, ehkä enemmän. Kävin vessassa ja olin juuri lähdössä jatkamaan, kun vatsa taas kramppasi ja olin menossa ensiaputeltalle pyytämään jotain kipuun, kun kuulin oman nimeni. Tapahtumajärjestäjän edustaja oli autonsa kanssa vieressä ja kysyi onko kaikki ok. Kerroin tilanteen ja onnekseni hän oli lähdössä kohti maalialuetta ja sain kyydin sinne. Pikkuhiljaa kipu alkoi helpottaa, mutta palasi välillä pieninä kramppeina.
Maalialueella näin muutamia tuttuja, hain juotavaa ja jäin odottamaan Jarkon maaliintuloa. Näin tutun hahmon vilahtavan pallon kanssa vastarannalla ja vilkaisin kelloa. Aikataulussa niin kuin pitikin ja noin 10 minuuttia aikaa ylittää maaliviiva.
Päivästä jäi omista ongelmista huolimatta erittäin hyvä fiilis. Oli mahtavaa seurata juoksijoiden fiiliksiä startissa, maaliin tullessa ja matkan varrella. Ja kyllä se kaikilla taitaa olla samanlaista kamppailua loppumatkasta, kun voimat alkaa hiipua. Jalat sanovat, että ei jaksa ja pää sanoo, että mennään silti. Oli jälleen kerran kiva olla mukana Paavolla, vaikkakin eri asemassa kuin aiempina vuosina. Nyt katse kohti omaa koitosta 4 viikon kuluttua Berliinin maratonilla.

-T-

Tuossa jo Tanja kertoikin aamupäivän tapahtumat ja voin allekirjoittaa kaiken siitä. Itselleni jänistely ei ole uusi juttu, on muutama aiempikin juoksu tullut jänisteltyä ja yhtä mukavaa se aina on. 
Itse lähdin rennoin mielin matkaan katsomaan millainen uusittu Paavon reitti on tänä vuonna. Jo alkumatkasta verensokerit oli korkealla, mutta ajattelin niiden lähtevän laskuun jossain vaiheessa, niinkuin yleensä sellaisella vauhdilla juostessa. Mutta ei tällä kertaa. Lisäenergiaa en uskaltanut ottaa missään vaiheessa, koska silloin olisi pitänyt ottaa myös insuliinia ja se olisi hankaloittanut juoksua jonkin verran, muutamalla suolakurkulla ja nesteillä siis mentiin koko matka. 
Jokaisella juomapisteellä suosittelin mukana juosseita hörppäämään juotavaa ja kerroin, että juoksuvauhti antaa myöden lyhyen pysähdyksen juomapisteillä. Tuttuun tapaan höpisin peesissä tulleiden juoksijoiden kanssa ja sain kuulla mahtaviakin tarinoita siitä miten ovat juoksun pariin päätyneet. Yksi huikeimmista oli nuorehko kaveri, joka oli pudottanut painoa huomattavasti, juossut aiemmin yhden puolimaratonin ja nyt oli mukana maratonilla. Kaveri jaksoi hyvin mukana lähes koko matkan, mutta jossain vaiheessa huomasin, ettei enää ollutkaan peesissä. Maalialueella kuitenkin Tanjan kanssa vielä nähtiin sama kaveri ja oli päässyt maaliin reilusti alle 5 tunnin. Mahtavia juttuja tällaiset, ne saavat jatkossakin lähtemään jänistelyyn mukaan. 

-J-

Seuraa myös

⇩⇩⇩⇩

⬥IG⬥

⬥Facebook⬥