Nuts Karhunkierros 83 km || Nuts Karhunkierros 55 km

Jälleen yksi Kuusamon reissu ja Nuts Karhunkierros takana. Vuosi sitten oli eka polku-ultra meillä molemmilla ja pakkohan se oli uudestaan tulla. Toinen meistä otti pykälää pidemmän matkan ja toinen lähti ottamaan revanssia viime vuodesta.
Kisapaikalla nähtiin jälleen paljon tuttuja kasvoja, vaihdettiin kuulumisia ja käytiin lenkillä Salomonin porukan kanssa.



Nuts Karhunkierros 83


Ennen starttia oli kiva, kun näin Vauhtisammakolta tutun Miikan, jonka kanssa söin aamupalan ja samalla vaihdettiin kuulumiset sekä viimehetken fiilikset. Bussilla lähdettiin Rukalta kohti Hautajärveä ja startissa nähtiin tuttuja. Heitettiin toisillemme tsempit ja moikkailtiin. Itselläni oli rauhallinen fiilis, yö oli hyvin nukuttu eikä ylimääräistä jännitystä ollut pahemmin vaikka olisi voinut toisin olettaa.

Hautajärvi - Oulanka


Viimein tuli lähdön aika. Jäin itse Miikan kanssa startissa hieman taka-alalle ja letkassa mentiin noin 7-7:30 vauhtia. Vauhti oli ihan ok, vaikka hieman kovempaakin olisi voinut mennä. En silti lähtenyt poukkoilemaan  jottei siihen menisi turhaan energiaa ja säätöä.
Noin 4-6 km jälkeen tuli enemmän tilaa, jolloin päätin lähteä nostamaan vauhtia hieman. Huikkasin Miikalle, että lähden nyt menemään omaa vauhtia.

Lyöttäydyin muutaman muun juoksijan kanssa letkaan ja jatkettiin ekaan huoltoon saakka noin 6:30-7:20 vauhtia. Huoltoon saakka meni ihan hyvin, 20 minuutin välein energiaa ja nestettä. Verensokerit toki oli taivaissa ja jouduin ottaman niitä insuliinilla alas jossain 10 km paikkeilla, jonka jälkeen energia imeytyi taas paremmin.

Ensimmäinen huolto tuli ja toimin ripeästi, dropbagista kauhoin kaksin käsin eväitä reppuun sen enempää miettimättä mihin lokeroon ne laitoin. Vaihdoin kuivan paidan päälle, tankkasin nesteitä ja näin siinä huoltajana olleen Alin, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan ja sain vähän lisää virtaa. Ennen toiselle etapille lähtöä laitoin viestin Tanjalle, että perässä tullaan.



Oulanka - Basecamp


Viime vuodesta muistin, että tässä vaiheessa reitti on vielä hetken matkaa helppoa. Menin noin 7 minuutin kilometrivauhtia, etten juoksisi jalkoja alta.
Törmäsin Juhaan ja mentiin vuorotellen ohitellen ja ristiin riippuen tankkaustauoista. Juhan kanssa myös tehtiin tärkeimmät eli otettiin puolivälimatkan kuvat.
Verensokerit tasoittuivat lopulta noin 6 paikkeille eli lähes täydellisesti.
Juoksu eteni tasaisesti puurtaen ja tiesin, että jos ei ihmeitä tapahdu niin tästä edetään kuin diesel veturi.
Noin 40 km kohdalla aloin huomaamaan, että sokerit on 5 paikkeilla syömisistä huolimatta eli en pysty ottamaan insuliinia ja silloin kehossa ei ole aktiivista insuliinia jolloin energia ei imeydy kroppaan.
Siinä kohtaa tein päätöksen, että himmataan vauhtia. Ajalla ei ole väliä, kun vaan fiksusti pääsen maaliin saakka.
Nyt alkoi myös väsyttää ja odotin jo Basecampia. Mietin pitäsikö nyt heittää kuoritakki päälle vai riittääkö vielä pitkähihainen ja t-paita, takki jäi vielä reppuun. Samalla kohdalla ennen riippusiltaa yritin syödä patukoita, mutta ne vain pyöri suussa enkä saanut nieltyä. Ei niitä enää koskaan mukaan pitkälle lenkille.
Kisan vaikeimmat hetket oli selkeästi niillä paikkeilla.

Basecamp - Konttainen


Basecamp tuli hitaasti mutta varmasti eteen. Sain taas uutta virtaa, kun näin tuttuja ja tuli vaihdettua muutama sana Miran kanssa, joka kertoi, että oli Tanjan nähnyt jo huollossa. Sieltä lähdön jälkeen oli s****nan kylmä ja nyt oli pakko pakottaa itsensä juoksemaan, jotta tulisi lämmin. En ole varma kohdasta, mutta jossain vaiheessa tämän jälkeen tuli parin hengen porukka takaa, jonka kanssa jo alkumatkasta kuljin hetken. Pyysivät peesiin, mutta totesin etten jaksa ja huikkasin heille tsempit.

Seuraava mikä jäi mieleen oli noin 72 km paikkeilla, kun kuultiin että Suomi meni finaaliin (itsekin aloin olla aika finaalissa). Tuntui, että seuraava kilsa meni kovaa kun huudettiin Suomea. Totuus matkasta taisi olla lähempänä paria sataa metriä.
Sen jälkeen kyse oli enää henkisestä kantista ja siitä milloin kaivan sauvat esiin ja saan niistä henkistä tukea. Konttaisen nousussa kaivoin ne viimein käyttöön.


Konttainen - Ruka



Konttaisen huollosta nopeat tankkaukset, kylmästä täristen liikkeelle. Tuli kylmä, kun seisoi huollossa paikallaan, mutta tiesin, että kroppa lämpeää kun pääseen liikkeelle. Muutamat nousut tunkattiin samoilla vermeillä ja lopulta vedin kuoritakin päälle ettei ihan palellu. Vähän olisi voinut kiristää vauhtia, mutta en lähtenyt höntyilemään. Siinä mentiin ristiin rastiin yhden miehen kanssa vuorotellen ja molemmilla oli juoksusta terävin terä syöty, edettiin dieseleinä.
Salomon Ambassador-tuttu Olli otti kiinni Valtavaaran viimeisessä mäessä ja saatiin uusi vaihde ja uutta virtaa. Valtavaaran huipulla piti laittaa Tanjalle viesti, mutta unohtui, kun otettiin Ollin kanssa selfiet. Viestin muistin laittaa vasta juuri ennen viimeistä nousua Rukalle.

Kisasta jäi kuitenkin hyvä fiilis, mutta ihan ei tullut annettua kaikkea. Nyt on ihmeen freesi olo ja olen ihan tyytyväinen. Järkevä suoritus, ei tullut höntyiltyä, mutta ehkä pikkuisen liian varman päälle otettu juoksu.

-J-

Nuts Karhunkierros 55




Aamulla heräsin jo hieman ennen viittä, kun Jarkko heräsi ja teki lähtöä aamupalalle ja omaan lähtöönsä. Ajattelin nukkua vielä pari tuntia, mutta sen verran meni porukkaa edestakaisin hotellin käytävillä, että kuudelta päätin nousta ylös. 
Menin itse aamupalalle, söin rauhassa ja palasin huoneeseen. Tein viimehetken varustetarkastuksen ja  venyttelin jalkoja. Shortsit sai jäädä hotellille, matkaan lähti pitkät trikoot, toppi, pitkähihainen paita ja kuoritakki. Bussissa kohti Oulankaa vaihdoin fiiliksiä vieruskaverin kanssa, joka kertoi, että oli nyt lähdössä ekalle polkumatkalle ja vaimo sekä tytär lähtevät 32 km matkalla.
Oulangan luontokeskuksella näin Vauhtisammakko-tuttuja ja heidän kanssaan lähdettiin startista yhdessä.

Oulanka - Basecamp

Tihkusateessa lähdettiin hitaasti, mutta varmasti etenemään. Ensimmäinen kilometri meni letkassa kävellen, kun oli pientä mäkeä ja porrasta ja paljon porukkaa. Lopulta porukka alkoi pikkuisen hajoamaan ja muutaman kilometrin jälkeen pystyi jo hyvin juoksemaan tasaiset ja alamäet. 
Meidän porukka myös hajosi, kun joku kävi puskan puolella ja toinen kiristi kenkiä. Saatiin välillä toisemme kiinni, mutta jonkin ajan kuluttua ei enää näkynyt tuttuja.
Pidemmän matkan juoksijoita tuli ohi ja heille annettiin luonnollisesti tietä. Ja jos joku ei huomannut ohitulijoita, he kuulivat siitä kun huusin "vasen ohi". Ohittajilta tuli peukkua ja kiitosta tästä. 

Oma vauhtini pysyi aika hyvin sellaisena, kuin pitikin eli noin 7-7:30 min/km mentiin tasaiset. Välillä toki meinasi innostua ja mentiin alle 7 vauhtia. Yritin vain pitää mielessä lopun nousut ja sen että niihin pitää säästää energiaa. Pidin kiinni omasta tankkausrytmistäni, 20 grammaa hiilareita 25 minuutin välein. Siihen aina yhdistin noin 5 minuutin kävelyn, kun samalla söin. 
Yhden alkumatkan juoksukavereista näin jossain kohdin ennen Basecampia ja hänellä oli ongelmia vatsan kanssa. Sanoi tulevansa perässä omaa vauhtia, mutta en enää nähnyt tämän jälkeen ja kuulinkin, että oli keskeyttänyt ekalla huollolla. 

Ennen ensimmäistä huoltoa tuli myös kohta, jossa lyhyemmän matkan juoksijat tulevat samalle reitille. Vähän tämän jälkeen oli riippusilta, jolle luonnollisesti saa mennä vain tietty määrä ihmisiä kerralla. Siinä jouduttiin jonottamaan ja odottelemaan omaa vuoroa noin 10-15 minuuttia. Meinasi tulla kylmä ja takareidet meni jumiin. Päätin tuossa jonotellessa pitää ylimääräisen tankkaustauon myös ja söin patukan. Välillä huudeltiin muille, kun lähtivät ohittelemaan jonossa. Pisimmän matkan juoksijoille toki annettiin tilaa, mutta muiden tulisi kyllä kiltisti odottaa omaa vuoroaan. 

Riippusillan jälkeen meni hetki ennen kuin jalat taas alkoivat toimimaan ja pääsi juoksemaan rennosti. Reitti oli mutaista ja märkää, vettä tuli koko ajan taivaalta lisää. 
Lopulta kuulin huollon ääniä ja ajattelin mielessäni, että kohta saa syödä niitä hyviä satsumia ja suklaata ja suolakurkkuja ja vaikka mitä. 
Huollossa Mira kyseli voinnit ja tsemppasi loppumatkalle. Nappasin syötävää ja suussa taisi olla sekaisin suolakurkkua ja Fazerin sinistä samaan aikaan :D Täytin juomapullon vedellä, nakkasin perään vielä elektrolyyttitabletin ja siirsin juomaliivin takaosasta eväitä etutaskuihin. Yksi alkumatkan juoksukavereista oli juuri lähdössä huollosta ja huikkasi moikat, Mervi ja Ami lähtivät samaa matkaa huollosta. Vessassakin olisi pitänyt käydä, mutten jaksanut jäädä jonottamaan. 

Basecamp - Konttainen

Huollosta lähdettiin hiekkatietä jonkin matkaa ja ylämäkeäkin tuli lähes heti. Lopulta kaarrettiin takaisin poluille ja melkein heti oli pakko käydä puskan puolella, kun rakko alkoi täyttyä. Siinä vaiheessa Mervi ja Ami menivät menojaan ja jatkoin itsekseni letkassa. Jossain kohta menin puolestani heidän ohi, kun he pitivät tankkaustaukoa. 
Pidin taas kiinni säännöllisistä tankkauksista ja matka sujui mukavasti. Kuitenkin aloin huomata, että oikean jalan lonkankoukistaja alkoi jumittaa ja saman jalan polvi sattui samalla tavalla, kun viime vuonna. Alamäessä ei voinut kunnolla koukistaa polvea, kun se vihloi niin pahasti. Tiesin, että pahimmat mäet on vasta edessä, mutta päätin jatkaa sisulla eteenpäin. Jossain vaiheessa löysin tekniikan jolla sain mentyä mäet ilman pahempia kipuja  eikä tarvinnut pakittaa kuten viime vuonna.
Kilometrit kuluivat ja matka taittui mukavasti, välillä kuivaa polkua ja välillä mutaista ja märkää. Välillä oli tasaista ja välillä isoja nousuja ja laskuja. Muistan, miten yhden mäen juurella tuli viime vuodesta flash back, ai niin, nämä portaat! Se oli ennen Konttaista, kun tuli jyrkähköt pitkät portaat. Toki sellaisia tuli matkan varrella vielä lisää ja vielä pahempiakin. 

Tuttuja juoksijoita tuli ohi tai ohitin itse heitä, huikattiin moikat ja tsempit loppumatkalle ja jatkettiin kukin omaa vauhtiaan. 
Pikkuhiljaa aloin jo kaivata seuraavaa huoltoa, sillä tiesin, että sen jälkeen on enää noin 6 km matkaa, viimeiset nousut ja laskut jäljellä. Tosin en muistanut, että huoltoon lasketaan jyrkähköä mäkeä ja se pääsi yllättämään. Siitä kuitenkin selvisin paremmin kuin vuosi sitten ja lopulta olin huoltoteltalla. Siinä huoltajat toivottivat tervetulleiksi ja ensimmäisenä kävelin ensiapuun ja kysyin josko heillä olisi Ice Poweria tai vastaavaa ja olihan heillä. Polveen voide ja antoivat vielä särkylääkkeen kaveriksi. Ensiavussa istui alkumatkan kaveri odottamassa kyytiä Rukalle, oli voimat lopussa ja palelsi. Varmasti oikea päätös koska edessä olisi vielä muutama kilometri, matkan pahimmat nousut ja aikaa menisi 1-2 tuntia kunnosta riippuen.
Itse nappasin vielä vähän evästä ennen kuin jatkoin matkaa.

Konttainen - Ruka

Satsumaa kuorien lähdin tarpomaan kohti ensimmäistä nousua Valtavaaralle. Huollossa ollut mies huikkasi, että onpas siinä iloinen ja kevyen näköinen fiilis vielä, johon vastasin, että ihan hyvin kulkee ja nämä satsumat on parhaita eväitä. 
Mutta ne mäet... Ylämäkeä, alamäkeä, taas uutta ylämäkeä ja alamäkeä. Yhteensä seitsemän nousua Konttaisen huollosta ennen kuin ollaan Valtavaaran huipulla mökin vieressä. Oli portaita ja oli mäkeä joissa köyden avulla vedin itseäni ylöspäin. Samoja köysiä oli jyrkissä alamäissä. Välillä puuskutin mäen puolivälissä ja mietin, että pitääkö kohta ottaa astmapiippu esille, mutta pärjäsin ilman.
Viimein sumun ja sateen takaa paistoi tuttu näky, Valtavaaran mökki. Kuva kyltistä someen ja viesti Jarkolle, joka juuri oli laittanut viestiä, että on Konttaisen huollossa. Kerroin olevani Valtavaaralla ja nyt enää loppukiri Rukalle.
Ei ne mäet toki Valtavaaraan pääty. Rukan hyppyrimäki olisi näkynyt sinne, jos keli olisi ollut selkeämpi. Nyt oli niin paljon sumua ja sadetta ilmassa, että näkyvyys oli heikohko. Pari laskua ja pari nousua meni ennen kuin Rukan lumiset laskettelurinteet pilkistivät puiden välistä. Nyt alkoi jo olla voiton riemua menemisessä. Tiesin, että kohta ollaan maalissa ja saa ruokaa! Vaikka olin koko matkan pitänyt kiinni tankkauksesta ja syönyt myös puuro-hedelmäsosetta alkoi nälkä hiipiä pikkuhiljaa. 
Polven kipu oli helpottanut huollon lääkityksen jälkeen ja pääsin juoksemaan alamäet ja jotenkin tuntui, että virtaa riitti ja fiilis oli korkealla. Viimeiset portaat Valtavaaran puolelta alas ja seuraavana nousu Rukalle. Viime vuonna melkein juoksin tuon mäen ylös, tänä vuonna en juossut. Se iski päin kasvoja ja kovin. Tunkkasin, hengähdin, tunkkasin ja hengähdin. Puuskuttaen menin ylös viimeiset nousut ja tiesin, että nyt on enää mäki alas Rukan huipulta. Tänä vuonna sekin tultiin alas juosten, kun viime vuonna pakitin portaita pitkin. 
Se fiilis, kun jälleen onnistuit selättämään Konttaisen, Valtavaaran ja Rukan mäet. Se fiilis, kun tajuat maalissa tulleesi tunnin nopeammin kuin vuosi sitten. Sen jälkeen tuli outo fiilis. Yleensä aina aikaisemmin Jarkko on ollut maalialueella odottamassa, koska on meistä se nopeampi. Nyt ei ollut, koska oli pidemmällä matkalla ja oli vasta tulossa jossain päin Valtavaaran nousuja. Katselin ympärilleni, ei ketään tuttuja, kunnes huomasin Miran, joka oli ollut myös Basecampin huollossa huoltajana. Mira kyseli kuulumiset ja voinnin, otti pari kuvaa muistoksi ja käski mennä syömään ja vaihtamaan kuivaa ja lämmintä vaatetta päälle. 

Ehdin käydä syömässä ihan rauhassa ja menin hotellille suihkuun, koska ajattelin, että Jarkolla menee vielä hetki, kun ei ole tullut viestiä Valtavaaran huipulta. Suihkun jälkeen vilkaisin puhelinta ja nyt oli tullut viesti, Rukan viimeinen nousu edessä. Äkkiä vaatteet päälle ja ulos maalialueelle ottamaan vastaan. Sieltä he tulivat Ollin kanssa samaa matkaa maaliin ja sain napattua parivaljakosta hyvät tuuletuskuvat. Kysyin voinnit, ohjasin syömään ja lähdin hakemaan Jarkon dropbagia varastolta. 

Kaikin puolin onnistunut reissu jälleen kerran pienistä kivuista huolimatta. Vielä, kun saa jalat hetken levätä niin voi alkaa suunnittelemaan seuraavia reissuja.
Viime vuonna iltaa ennen kisaa käytiin Jarkon ja J-P:n kanssa Rukan huipulla maisemia katsomassa ja laitettiin kivi tolpan nokkaan ja sovittiin, että ensimmäinen meistä tiputtaa sen alas. Kaksi ensimmäistä ei sitä muistaneet, joten minä viimeisenä sen sitten tiputin. Tänä vuonna J-P ei ollut mukana, mutta me päätettiin Jarkon kanssa jatkaa perinnettä. Ihan kiva idea, mutta siellä se kivi taitaa edelleen olla :D Itse muistin sen vielä kun lähdin kapuamaan kohti Rukan huippua, mutta huipulla olin jo ehtinyt unohtaa. Myös Jarkko oli asian muistanut jossain vaiheessa, mutta sinne se vaan jäi. 

-T-


⇩⇩⇩⇩
IG
Facebook

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kannattaako panostaa pyöräilyvaatteisiin?

Porrastelua Turussa

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle