Punttitreeniä

Vauhtisammakko järjestää juoksijoille ja tietysti muillekin halukkaille kaikenlaisia lyhytkursseja juoksukoulun lisäksi. Salilla ollaan miehen kanssa käyty jo jonkin aikaa ja tehty itse treeniohjelmia. Maastavedot, kyykyt ja penkkipunnerrukset on olleet mukana ohjelmissa aika kauan. Pari vuotta sitten saatiin mahdollisuus osallistua ohjatulle tunnille tekemään levytangolla maastavetoja, tempausta ja rinnallevetoa Mikon opastuksella. 
Pahemmin ei tuolloin tullut korjauskehotuksia muuten kuin pieniä virheasennon muokkauksia. Näillä korjauksilla saa tehtyä liikkeet energiatehokkaammin ja painomäärienkin pitäisi nousta hieman sen myötä. Lisäksi saa minimoitua mahdolliset rasitusvammat. Levytankojen lisäksi treenattiin erilaisia kahvakuulaliikkeitä ja ne onkin olleet vähän haastavampia, sillä itse olin käynyt joskus monta vuotta aiemmin kahvakuulatunneilla ja miehelle tuo vekotin oli aika uusi tuttavuus. Onneksi kuitenkin saatiin hyvät ohjeet ja päästiin sovintoon myös tämän välineen kanssa.



Tuosta punttikoulusta lähtien on treeniohjelmassa ollut mukana niin rinnallevedot kuin tempauksetkin, itselläni toki tempaus nyt jäänyt vähemmälle oikean hartian kipuilun takia. Kehitystäkin on tullut ihan mukavasti ja mitä enemmän liikkeitä hallitsee, sitä monipuolisemman treenin saa tehtyä ilman, että siihen kyllästyy, kun liikkeitä voi vaihdella. Ja olen edelleen sitä mieltä, että juoksijankin on hyvä tehdä lihastreeniä ja voimatreeniä, koska kun lihaksissa on voimaa ja kestävyyttä, voi välttyä monilta vammoilta. 
Olen aiemminkin kehunut hyvää henkeä meidän juoksuryhmien treeneissä, mutta kyllä se vaan yhtä hyvä on näissä muissakin treeneissä ollut. Välillä meinasi naurattaa niin ettei painojen nostosta meinannut tulla mitään. Hyvällä porukalla on kiva treenata.


Vauhtisammakolla on nyt syksyllä taas tulossa paljon erilaisia ryhmätreenejä ja itse olen menossa ainakin voima- joogakurssille, jolla vuorokerroin joogataan ja treenataan painojen kanssa. Sen lisäksi olen menossa polkujuoksukurssille, jossa opetetaan mm. alamäkijuoksun tekniikkaa. 
Näiden lisäksi on Naisten kuntoremonttia, juoksun valmennusryhmiä, ultralenkkejä ja vaikka mitä! Käy tutustumassa tarjontaan Vauhtisammakon sivuilla. Osa kursseista voi toki olla jo täynnä tämän syksyn osalta, mutta keväällä tulee varmaan taas uusia :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton