torstai 27. maaliskuuta 2014

Torstain turinoita

Aamu lähti käyntiin tutusti kello viiden herätyksellä. Mies lähti ulkoiluttamaan koirusta ja itse laitoin hieman kampausta ojennukseen, ettei ihan tukka pystyssä lähde ovesta ulos, ja kasasin salikamppeet.
Aamupala nassuun, tänään tuplareissari juustolla ja kalkkunaleikkeellä, kyytipojaksi jaksamisjuomaa, jotta kroppa pikkuisen edes heräisi.
Mersun nokka kohti Leaf Areenan salia. 
Yleensä tuossa aamukuuden aikaan ei salilla ole vielä pahemmin ruuhkaa, muutama vakiokävijä näkyy. Aika rauhassa saadaan treenit tehdä eikä pahemmin tarvitse odottaa vuoroa laitteille tai penkeille. 

Meillä oli tänään vuorossa olkapäiden ja hauisten treenaus. Pikkuhiljaa alan saamaan omiin naruihinikin jotain muotoa. Jospa kesään mennessä olisi vähän enemmän. Vasen olkapää yrittää vielä vihoitella tietyissä liikkeissä,mutta kyllä sekin kohta on taas kunnossa. Pitää vaan muistaa pyöritellä kättä välillä ja tehdä kunnon alkulämmittelyt. 
Sen olen huomannut, että nyt kun treenaan samaa sarjaa mieheni kanssa, en anna periksi enää yhtä helpolla ja rohkeasti otan isommat painot käyttöön kun vanha sarja menee kokonaan läpi. Joissakin sarjoissa olen saanut tuplattua aloituspainot. Eihän ne mitään mahtavia lukuja vieläkään ole, mutta kehitystä on tullut. 



Nyt ollaan myös alettu harkita enemmän tuota ruokavaliota puolimaratonia silmällä pitäen. Pikkuisen painoa alas niin jaksaakin vähän paremmin, ei ole raskasta kroppaa kannettavana. En siis kuitenkaan laihduta, mutta pidän tosi tarkasti kiinni siitä mitä syön. Ei vaaleaa leipää, pastat ja riisit ihan minimiin ja tilalle kasviksia ja vihanneksia. Tarpeeksi proteiinia vaan. 
Meillä syödään myös todella paljon kanaa eri muodoissa. Olen viime aikoina innostunut kokeilemaan erilaisia itämaistyyppisiä kanaruokia, esim intialaista ja thaimaalaista. Ja kyllä ne mausteet ja kasvikset tekee ruuasta niin hyvää!
Myös välipalat on mennyt uusiksi.


Nyt koira iltalenkille ja sen jälkeen kutsuu yöunet.

Mukavaa loppuiltaa ja viikonlopun odotusta kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti