Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton

Viikolla mietin milloin olen viimeksi juossut puolimaratonin vauhdikkaasti, jänisjuoksuja toki tulee tehtyä, mutta edellisestä kerrasta kun tuli juostua kovemmin taitaa olla aikaa jokin neljä tai viisi vuotta.


Aloin miettimään josko puolimaratonin sitten vaikka tässä keväällä jossain vaiheessa juoksisi, mietin että kesäkuussa voisi olla hyvä hetki juosta 21,1km kovemmin. Suunnitelmiin tulikin muutos koska viikonlopulle suunniteltu pitkä lenkki ei aikataulujen takia onnistunut.

Hieman mietitytti mikä mahtaisi olla itselle sopiva aika ja vauhti puolimaratonille, päädyttiin että 4:45 voisi olla hyvä, siinä mentäisiin kovaa muttei kuitenkaan liian kova tähän hetkeen.

Lauantaina aamusta kun heräilin ja mittailin verensokerit kaikki oli ok ja kuten pitääkin, ei muuta kuin aamupala naamaan  ja hieman Noshtin urheilujuomaa ja sen mukaan sitten insuliinia. Ajatuksena oli, että otan hieman normaalia enemmän insuliinia koska kovat treeni nostavat aina verensokereita itselläni ja toisena taka-ajatuksena, että voisi kesken treenin ottaa hieman lisäenergiaa. No eipä se sitten mennytkään sinnepäinkään, verensokerit lähtivät pilviin samantien, yli 20. Olen alkanut epäilemään, että Noshtin juomassa on jotain joka ne nostaa, noin on käynyt ennenkin kun olen sillä hieman tankannut, vaikka olen tuoteselosteen katsonut tarkkaan läpi. Eipä siinä sitten kuin korjaavaa insuliinia ja kohti treenejä, tietäen, että tästä tulikin sitten tahmea treeni kiitos pilvissä olevien arvojen.

Lähtiessä arvot olivat vielä yli 17, eli ei ollut ainakaan pelkoa että tippuu liian alas kesken juoksun.
Ajatuksena oli lähteä tekemään tasavauhtinen juoksu, pitäen vauhti 4:45 min/km paikkeilla, tämä onnistuikin koko juoksun ajan suhteellisen hyvin. Nopein kilometri taisi olla 4:30 min/km ja hitain 5:00 min/km ,tuo hitain oli ensimmäinen kilometri joka meni vielä hieman vauhdin hakemiseen.
Vauhdinjako meni siis paremmin kuin hyvin, lopulta keskivauhdiksi tuli 4:41 min/km ja näin ollen puolimaraton taittua aikaan 1:38,57. Hyvä treeni ja hyvin meni tavoitteeseen.

Juoksu oli lopulta yllättävänkin helppoa, hieman jalat olivat tahmeat ensimmäiset 10 kilometriä mutta loppua kohti juoksu helpottua, ja ihmekös tuo kun katsoin juoksun jälkeen miten verensokerit olivat käyttäytyneet. Olivat koholla sinne noin 7km saakka ja sen jälkeen ne olivat kympin paikkeilla koko loppu juoksun ajan.

Nestettä meni treenissä pari desiä ja päädyin ottamaan kaksi geeliä matkan aikana, ensimmäisen noin 9 km kohdalla ja toisen 16km kohdalla.

Lopulta siis hyvä treeni josta jäi hyvä fiilis ja kroppaa olo että kovaa mentiin mutta tankki ei ole tyhjä.  Pitänee siis syksymmällä katsoa jos pääsee johonkin kisaan mittaamaan kunnolla mihin aikaan puolikas menee kun hieman valmistautuu ja ottaa maksimin irti.

IG
Facebook

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle