Palautumista ja kehonhuoltoa

Kehonhuolto, oikeanlainen ravinto ja lepo ovat yleensä parhaat palautumiskeinot rankan treenin jälkeen.
Viikonlopun Helsinki City Runin jälkeen olen kiinnittänyt paljon huomiota kaikkiin näihin ja jalat tuntuvat todella hyviltä. Sanoinkin miehelle eilen, kun käytiin juoksemassa Kuuvuoren portaita, että  jalat ovat ihmeen hyvässä kunnossa, mutta keuhkot vielä palautumisvaiheessa. Itse asiassa mulla ei jaloissa ole tuo lauantain puolimaratoni pahemmin edes tuntunut. Siitä päättelin saman asian kuin jo juoksun aikana. Mulla petti keuhkot, ei jalat. Loppumatkasta tuntui vielä siltä, että jalat jaksaa, mutta keuhkot eivät saa tarpeeksi happea.

Kaikille turkulaisille tutut portaat


Sunnuntaina annoin kehon palautua kunnolla ja kävin vain reippaan kävelylenkin koiran ja kuopuksen kanssa. Ruokaa söin muuten ihan normaalisti, mutta lisäsin pikkuisen hiilareita, jotta varastot täyttyvät taas. Ja olihan se pakko syödä täytekakkua äitienpäivän kunniaksi :D
Maanantaina jo hyppäsin aamulla pyörän selkään ja polkaisin töihin, päivällä vielä pikkuisen normaalia enemmän hiilareita ja iltapäivästä sama pyöräily kotiin päin.
Eilen tasoitin jo ruokailua hieman ja käytiin miehen kanssa mun työpäivän päätteeksi juoksemassa Kuuvuoren portaita ja sen viereistä kenttää ympäri tunnin ajan. Sain kyllä huomata, että en saanut ihan täysiä tehoja irti itsestäni vielä ja jouduin vetämään happea useammin kuin olin suunnitellut. Mutta pakko olla itselleen armollinen ja kuunnella kehoa. Olen kuitenkin pärjännyt ilman Ventolinea juoksulenkeillä viimeisimmät kerrat ja siihen olen tyytyväinen.
Kotona mies vielä sytytti grillin ja grillasi meille kanat salaatin kaveriksi. Kevyt iltapala ennen illan kehonhuoltoa ja sohvalle asettumista.





Kehonhuoltoa teen monin eri tavoin. Joskus teen dynaamisia venyttelyitä, joskus taas pitkiä rauhallisia venytyksiä kuminauhan avulla. Jooga on viime aikoina jäänyt hieman vähemmälle, mutta ehkä sekin taas saadaan mukaan jossain vaiheessa. Myös hierojalla käynnistä on aivan liian kauan aikaa, mutta en pahemmin ole treenannutkaan kevään aikana.





Yksi parhaista kehonhuoltokeinoista on myös rullailu Foam Rollerilla. Meillä on kotona kaksi erilaista rullaa. Toinen on 3 in 1 putkirulla, jonka sain aiemmin tasapeli.fi kautta ja toinen on myös heillä myynnissä oleva High Roller, jota saa säädettyä eri korkeuksille. Olen aiemmin kirjoittanut näistä molemmista tuotteista täällä.

Putkirullan avulla saa hoidettua lihaskalvoja ja hierottua lihaksia. Lisäksi tuo High Roller, joka on telineessä kiinni on siitä hyvä, että lihakset pysyvät rennompina. Hyviä apukeinoja palautumiseen :)

Kommentit

Suositut tekstit