In Case of Emergency

Tekevälle sattuu. Joillekin enemmän ja toisille vähemmän. On myös kanssaeläjiä joilla on joku sairaus, josta muiden olisi hyvä tietää jos joutuu onnettomuuteen tai muuten on sellaisessa tilassa ettei itse pysty kertomaan tärkeitä asioita.

Moni on varmaan aikaisemminkin kuullut puhelimeen jonkun läheisen henkilön nimen eteen laitettavasta ICE lyhenteestä, josta auttaja saa selville esimerkiksi sellaisen henkilön numeron, joka voi tarpeen vaatiessa antaa lisätietoa henkilöstä, joka on avun tarpeessa. 
Nykyään kuitenkin monella on käytössä älypuhelimet ja turvakoodia ja salasanaa joilla puhelin pitäisi ensin avata, jotta puhelinluetteloa pääsee selaamaan. Eihän sellaista saa kukaan auttaja avattua. 

Sainkin nyt mahdollisuuden tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa nimeltä Uniikkilandia, (adlink) jolla on valikoimissaan ICE Turvaranneke, johon saa kaiverrettua rannekkeen käyttäjän nimen, syntymävuoden, kotipaikan ja kaksi puhelinnumeroa näille mahdollisille ICE-henkilöille. Lisäksi rannekkeeseen saa valinnan mukaan tekstin joka ilmaisee esimerkiksi sairauden, jota henkilö sairastaa tai lääkeaineallergian ja näin auttajat voivat heti ottaa huomioon tämän myös.
Esimerkiksi mun miehellä on diabetes, joka on todella hyvä tietää jos hänet löytää vaikka kadulta tiedottomassa tilassa tai onnettomuuspaikalta. Myöskin paljon liikkuvana on kanssatreenajien hyvä tämä saada tietoon jos vaikka voimat jostain syystä loppuvat kesken ja tyyppi alkaa mennä sekavaksi.

Tästä lähtien meillä on molemmilla ranteessa nuo rannekkeet ainakin salilla ja juoksutreeneissä ja tapahtumissa. Myös matkalle lähdettäessä on hyvä olla nuo rannekkeet mukana ja miksei ihan koko ajankin. Eihän sitä koskaan tiedä tapahtuuko jotain kotiovella vai ulkomailla.

ICE Turvaranneke (adlink) on musta 25 cm pitkä nylonranneke, johon on kiinnitetty ohut metallilaatta omia tietoja vartn. Laattaan saa kaikenkaikkiaan kuusi riviä tekstiä.




Rannekkeen lisäksi ICE Turvatuotteisiin kuuluu pari erilaista riipusta sekä Muksuriipus, johon saa kaiverrettua lapsen nimen ja vanhempien puhelinnumerot.
Näiden lisäksi Uniikkilandialla on muita tuotteita ja pääset niitä katsomaan heidän kotisivuiltaan tästä. (Adlink)


Ja tässä vielä paras uutinen asiasta!

Uniikkilandia antaa nyt kaikille blogini lukijoille elokuun loppuun saakka mahdollisuuden ostaa ICE Turvarannekkeen -20% alennuksella! Tilauksen saa myös ilman toimituskuluja.

Nyt kaikki Uniikkilandian verkkokauppaan tekemään tilausta!

Koodi on: yksipv001

Koodi on siis voimassa tästä päivästä aina 31.8.2014 saakka.

HUOM! Alennus koskee ICE Turvaranneketta.


Uniikkilandian löydät myös Facebookista osoitteesta https://www.facebook.com/uniikkilandia

www-sivut löydät osoitteesta http://www.uniikkilandia.fi


*** Yhteistyössä Uniikkilandian kanssa ***

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton