Takamus edellä puuhun, virheistä oppii, kantapään kautta jne..

Hei hei heinäkuu! Kesä kohta puolivälissä ja mulla vielä lomat edessä. Töitä olisi vielä 4 viikkoa ja sitten se alkaa se kesäloma. Kelitkin näyttä jo hieman paranevan.
Torstaina illalla, kun lähdin kevyelle juoksulenkille niin alkoi vettä tihuttamaan kevyesti. Pieni sade ei oikeastaan haittaa juoksua yhtään, itse asiassa tykkään juosta kevyessä tihkusateessa. Miten niin hieman vinksahtanut päästäni? :D
Ilmakin on raikas, kun on vettä ilmassa. 




Vielä tuo takareisi ja pakara jumittaa jonkin verran, mutta jospa se pikkuhiljaa alkaisi paranemaan. Sitä on hierottu fyssarilla, venytelty kotona, rullailtu foam rollerilla ja tennispallolla. Mutta iskiashermo on silti vielä vähän jumissa. En silti aio luovuttaa vaikka vähän taukoa kunnollisista juoksutreeneistä joutuukin pitämään. Tarkoitus olisi juosta kesän ja koko juoksu-"uran" toinen puolikas syksyllä Ruissalo-juoksuissa. 

Nyt olen myös joutunut kiinnittämään enemmän huomiota ruokailuun. Olen viimeisen kuukauden aikana saanut kaksi migreenikohtaustakin. Näitä ennen viimeiset kunnolliset migreenikohtaukset oli joskus vuosia sitten. 
On tainnut tuo kehonhuolto jäädä vähän vähäiselle, kun ottaa huomioon, että käyn salilla 3-4 kertaa viikossa ja juoksemassa 3 kertaa viikossa. Ja myös ruokamääriä tuli vähennettyä tuossa talven ja kevään aikana. Aloin syömään pelkkää salaattia päivisin, vaikkakin annoksessa oli aina jotain proteiinilähdettä, kanaa, tonnikalaa, kalkkunaa tai lohta. Usein myös annoksessa oli kananmunaa, pähkinää ja raejuustoakin. Hiilarit jäi todella vähiin päivän aikana ja usein tuli lähdettyä joko salille tai juoksemaan suoraan töistä tai sitten kävin kotona kääntymässä ihan edestakaisin. Illalla sitten söin kaksin käsin kunnon rekkamiehen annoksia. 
Viimeisen viikon aikana on tullut syötyä enemmän normaalisti, tai enemmän hiilareita. On syöty pastaa, riisiä ja perunaa. Välipala töissä oli usein pelkkä jugurtti tai omena. Ei niistäkään paljon apua ollut treenejä ajatellen. 
Tällä viikolla on välipalana ollut luonnonjugurttia, ananasta, kookoshiutaleita, mantelirouhetta ja kaakaonibsejä. Lisäksi on tullut vielä ennen töistä lähtöä syötyä banaani. 




Tuon hiilareiden puutteen huomasin myös viime viikonloppuna kun käytiin miehen kanssa sunnuntaina juoksemassa reilun tunnin mittainen lenkki, niin meinasi voimat loppua ihan kesken lenkin. Tuli sellainen olo että jalat pettää ja taju menee. Ihan hirvee tunne. Mutta ketä muuta siitä syyttämään kuin ihan omaa itseään?

Sama pätee myös lihashuoltoon ja venyttelyyn. Uskon vahvasti, että tämän kevään ja kesän vammat olisi vältetty tai ainakin ne olisi olleet lievempiä, jos olisin kunnolla ja tunnollisesti huoltanut kroppaa. Aina ei tullut venyteltyä kunnolla tai tarpeeksi kauan, tai jopa jäi venyttelyt tekemättä. Eihän sitä mitään vikaa usko tulevan ennen kuin se on jo tapahtunut. Sitten kun vahinko on jo sattunut ei paljon auta itkeä vaikka kuinka harmittaisi. 

Joten muistakaa katsoa ravinto kohdilleen ja vastaamaan tarvetta liikuntamäärän mukaan ja huoltaa niitä lihaksia ennen ja jälkeen liikunnan ja olisi ihan hyvä pitää ainakin yksi päivä viikosta jolloin venyttelet kunnolla kaikki lihasryhmät. Siihen menee aikaa se tunti ainakin, mutta se kannattaa. 

Aina sitä tulee mentyä takamus edellä puuhun näissä asioissa. Koskakohan sitä oppii?? 
Välillä kyllä on alkanut miettiä alkaako se vanhuus tosiaan iskeä heti 40-vuotispäivän jälkeen. Olin tuossa yksi ilta lähdössä koiran kanssa lenkille kun pihalla ihmettelin miksi toinen tossu tuntuu niin oudolta. No vastaus siihen löytyi kun katsoin jalkoihini... :D
Koira ihmetteli, kun käännyin pihalta takaisin kotiin ja oven sisäpuolelle päästyäni en meinannut saada henkeä naurultani. Mies kyseli, että mikä unohtui, koira vai? :)


Nike ZoomFly ja Puma Faas350 sulassa sovussa 
Nyt ulos aurinkoon ja kohti Ruissaloa ja Ruisrockia!
Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

Kommentit

Suositut tekstit