Vielä(kö) on kesää jäljellä?

Ulkona alkaa jo ilma viiletä hieman. Ainakin iltaisin saa jo heittää hupparin niskaan, kun lähtee iltakävelylle koiran kanssa. Ja päivällä voi ulkona jopa oleilla ilman että hiki virtaa jatkuvasti.
Mulla jatkuu vielä tulevan viikon ajan kesäloma ja mitään suunnitelmia ei tulevalle viikolle ole. Vähän takapihaa ja etupihaa pitäisi siistiä, mutta ei mitenkään suuremmin. Yksi kesälomaviikko jää talteen myöhempää ajankohtaa varten syyskuun lopulle.
Syksyn lähestymisen tietää myös siitä, kun Vauhtisammakon (adlink/mainoslinkki) juoksukoulun kesäkausi päättyy tähän viikkoon ja tulee neljän viikon tauko ennen kuin syyskausi alkaa. Kokonaan ei juoksutaukoa silti tule, koska olisi tarkoitus juosta puolimaratoni Ruissalojuoksuissa syyskuun lopulla. Saadaan käydä itsenäisesti moikkaamassa Kuuvuoren portaita ja juosta pidempiä lenkkejä miehen kanssa.

Kuuvuoren portaisiin tutustuttiin jo keväällä

Nyt kun katsoo aikaa taaksepäin tuonne loppukevääseen ja alkukesästä tähän päivään, niin huomaa mitä hyötyä on juoksukoulusta ollut meille molemmille.
Itse koskaan aiemmin juoksua harrastamatta lähdin mukaan Vauhtisammakon (adlink/mainoslinkki) juoksukouluun toukokuun lopulla, kun kesäkausi alkoi. Pientä hölkkää viime syksynä oli tullut juostua ja maaliskuun lopulla alettiin nostamaan vauhtia hieman ja voitiin jo sanoa etenemistä juoksuksi.
Kesäkuun 14. päivän puolimaratonille Forssan Suvi-illassa lähdettiin siis aika kylmiltään. Tarkoitus oli voittaa itsensä ja mulla oli tavoitteena alittaa 2 tunnin ja 30 minuutin aika. Kello pysähtyi aikaan 2 tuntia ja 23 minuuttia, eli tuo tavoiteaika alittui kirkkaasti. Silti se ei ole mikään huippuhyvä aika. 
Nyt on ihan mielenkiintoista päästä katsomaan missä ajassa sen puolikkaan juoksee syysykuussa. Paikka tosin on eri ja maasto aika paljon mäkisempi, joten niitä ei voitane suoraan verrata toisiinsa. Tällä hetkellä fiilis on luottavainen ja uskon kehittyneeni alkukesästä jonkin verran. 

Mitä sitten Vauhtisammakko (adlink/mainoslinkki) on tuonut lisää treeneihin? No vaikka mitä!
Ei sitä itse osaisi tehdä treenejä samalla tempolla ja systeemillä kuin mitä ammattilaiset tekevät. Intervalleissa tulisi aivan varmaan luovutettua paljon helpommin jos olisi yksin juoksemassa kuin nyt kun on saanut treenata porukassa. Ja porukassa se tsemppikin on ihan erilaista. itse ainakin olen kokenut nuo juoksutreenit kivoiksi treeneiksi. Lisäksi pidemmän matkan treeneissä vauhdin jakaminen on ollut ohjaajien vastuulla, niin ei ole tullut aloitettua liian lujaa. 
Muutenkin on ollut kiva seurata miten porukka kehittyy.
Omalla kohdalla juoksukoulun treeneihin tuli pieni tauko tuon puolimaratonin jälkeen, kun meni pakara aivan jumiin ja kävin muutaman kerran fyssarilla. Oli kuulemma iskiashermo jumissa pakarassa. Sitä sitten availtiin rauhassa ennen kuin pääsin takaisin treeneihin. Nyt ei ole vähään aikaan tuntunut jumia ollenkaan.
Mies taas on kehittynyt huomattavasti. On saanut paljon lisää vauhtia ja kestävyyttä treeneihin Vauhtisammakon (adlink/mainoslinkki) kautta. Vielä kun on luonnostaan hieman kilpailuhenkinen, niin tuo porukassa treenaaminen on se paras treenaus hänelle. Uskoisin, että miehellä tuo kesäkuun puolimaratonin aika 2 tuntia 17 minuuttia tulee alittumaan reippaasti syyskuussa. 
Enemmän kuin tyytyväisiä ollaan siis molemmat Vauhtisammakon (adlink/mainoslinkki) oppeihin ja vinkkeihin ja suosittelen kaikkia kokeilemaan jos juoksu yhtään kiinnostaa! Ei tarvitse olla mitään juoksupohjaa ennestään.



Juoksutreenien lisäksi käyn itse tällä hetkellä salilla 2-3 kertaa viikossa ja lisäksi tuonne syyskuun puoliväliin saakka Vauhtisammakon (adlink/mainoslinkki) järjestämässä Ladies Bootcampissa. Tarkoitus on saada lisää lihasmassaa juoksun tueksi ja lisää kestävyyttä. Kotona tulee myös tehdä Bootcampin kotiohjelmaa 2-3 kertaa viikossa vähintään. Siihen kuuluu kyykyt, punnerrukset ja vatsalihasliikkeenä istumaannousut, joka treenikerralla yhteensä 100 toistoa jokaista liikettä. Itse olen tehnyt nuo ennen salitreeniä "lämmittelynä". Tällä hetkellä salilla teen muuten 5/3/1 treeniä, josta mainitsin jo aiemmin täällä ja täällä.

Kesä siis jatkukoon vielä hetken ja syksykin on tervetullut raikkaine aamuineen ja juoksuineen. 

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton