Auringonsäteitä sunnuntaina

Kaunis aurinkoinen, mutta kylmä ja tuulinen sunnuntai. Päivä alkoi rauhallisesti aamupalalla, jonka jälkeen vähän pyykin pesua ja keittiön siivousta sillä aikaa, kun mies kävi koiruksen kanssa pitkän kävelylenkin ja kuopus istui lukemassa mitä muutakaan kuin Villivarsaa ja Hevoshullua :)
Eilinen Helsingin reissu meni hyvin, vaikka paluumatkalla meinasikin lumisade haitata näkyvyyttä. Onneksi tuo lumisade jäi Espoon ja Lohjan väliselle pätkälle ja loppumatka olikin hyvää ajokeliä. Kävin siis Helsingissä kuopuksen kanssa katsomassa tämän vuoden Apassionata esityksen. On se vaan niin ihana katsoa, kun toinen on niin innoissaan, ettei hymyilystä meinaa tulla loppua. Suu korvissa istui koko matkan Turusta Helsinkiin ja myös kotimatkan. On taas ensi jouluksi yksi joululahja valmiiksi mietitty, kun saa taas ostaa liput ensi vuoden Apassionataan :)

Mennyt viikko on liikunnan osalta ollut pikkusien poikkeava. Juoksut on jääneet väliin kokonaan ja salillakin on pitänyt miettiä painot uusiksi, kun liikarasitus pitää välttää.
Kävin fysiossa keskiviikkona, jossa todettiin vasemman lonkan trokanterbursiitti eli limapussin tulehdus. Lonkka on teipattuna ja tulehduskipulääkekuuri päällä. Lisäksi fyssari totesi pituuseroa jaloissa, jota ei vielä mitattu, mutta silmämääräisesti fyssari sanoi eroksi 5-10mm ja vasen on pidempi. Nilkassa on yliliikkuvat nivelet ja sääriluu vääntyy väärään suuntaan, polvi on virheasennossa ja lantio on vinossa. 
Nilkkaa väännettiin jo oikean asennon suuntaan ja tunsin miten se naksahteli. Nyt asento nöyttää vähän luonnollisemmalta jo. Aiemmin olen siis astunut, ja astun varmaan vielä jonkin aikaa ainakin vähän, jalan ulkosyrjälle. Askeleen pitäisi tulla maahan isovarpaan ja kakkosvarpaan väliin. Juostessa olenkin jo aiemmin itse huomioinut, että oikea jalka menee kuin raiteilla, mutta vasen on vispannut vaikka mihin suuntaan. Nyt pitää keskittyä entistä enemmän tuohon vasemman jalan asentoon ja voi olla, että joudun ostamaan pohjallisen oikeaan jalkaan, jotta tuota pituuseroa saadaan minimoitua. Mitään en kuitenkaan voi tehdä ennen kuin tulehdus on saatu hoidettua. Melkein viikon olen nyt tietoisesti oikaissut tuon vasemman jalan virheasentoa ja nilkka sekä sääri on pikkuisen kipeänä, mutta se kuulunee asiaan, kun  asento alkaa muuttumaan. 
Salilla sain tehdä kaikkea muuta, mutten lonkan loitonnuksia tai muita sitä rasittavia liikkeitä. Kyykyt ja maastavedot oli sallittuja, mutta maltillisilla painoilla. 





Tässä tämän viikon treenit:

Sunnuntai (viime viikko)
Vauhtisammakon sunnuntailenkki
matka 7,12 km
aika 0:56,04,7 h
keskinopeus 7,52min/km
max nopeus 3,39min/km
keskisyke 152 bpm
max syke 189 bpm
kulutus 400 kcal
pte 3,8

Maanantai
Kapea penkki 5x3/30 kg
Penkkipunnerrus käsipainoilla 4x6/10 kg
Kulmasoutu tangolla 4x6/30 kg
Vipunosto taljasta selän takaa, 9x5 kg, 8x5 kg ja 7x5 kg
Kyljet TRX-naruilla 3x10/puoli

Tiistai
Lepopäivä

Keskiviikko
Boxikyykky, 5x3/40 kg
Maastaveto, 5x1/40 kg
Penkille nousu, 3x15/puoli
Voimapyörä, 3x10
X-nosto, 3x12

Fysioterapia

Torstai
Lepopäivä + siivouspäivä
Foam roller + hierontapallo

Perjantai
Jooga 75 min

Penkkipunnerrus, 5x3/25 kg
Ranskalainen punnerrus käsipainoilla, 4x8/7 kg
Alatalja, 3x12/25 kg ja 1x10/25 kg
Punnerrus (miesten), 12/10/10/9
Kyljet käsipainoilla, 3x15/12,5 kg 
Vatsat, kierto 6 kg pallolla, 20+20, 15+15, 12+12


Lauantai
Lepopäivä
Foam roller + hierontapallo

Sunnuntai
Spinning 0:56,21 h
keskisyke 113 bpm
max syke 155 bpm
kulutus 227 kcal
pte 2,0


Tänään kävin itsekseni spinningiä polkemassa sillä aikaa, kun mies oli Vauhtisammakon sunnuntailenkillä. Ja varasin tuossa juuri ensi tiistaillekin ihan ohjatun spinning-tunnin Leaf Areenalta, koska juoksemaan en vielä tule pääsemään. 
Hieman kiinnostaisi myös jossain vaiheessa kokeilla kuntothainyrkkeilyä, jos siitä vaikka saisi uuden lajin taas mukaan. 

Viikko töitä ja sitten olisi talviloman aika. Toivottavasti silloinkin saadaan nauttia aurinkoisista ulkoilukeleistä. 

Mukavaa aurinkoista sunnuntaita! Muistakaa ulkoilla! :)

P.s. Muistakaa GoExpo2015 arvonta, jossa arvotaan 5 kpl 2hlön lippupaketteja kyseiseen tapahtumaan!!! 
Lisää arvonnasta täällä.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton