Viikkotreenit

Viikkotreenit jälleen täällä Bloggerissa ja jatkossa myös muutkin postaukset.

Aloitin blogitaipaleeni Bloggerissa lokakuussa 2013, jolloin olin juuri haastanut mieheni lähtemään mukaan puolimaratonille seuraavana kesänä. Ei siinä muuten mitään erikoista olisi ollut, mutta tuolloin en edes omistanut kunnollisia juoksukenkiä enkä ollut koskaan harrastanut juoksua tai muutakaan kestävyyslajia. Salillakin olin käynyt vasta vuoden pari.

Juoksu ja New Balance


Huhtikuussa 2015 siirsin blogini Lilyn alustalle ja siellä onkin tullut julkaistua monia juttuja.  (click) Nyt kuitenkin halusin siirtää takaisin, jotta voin itse hallita paremmin blogin julkaisuja ja niiden optimointia. En oikeastaan ole aiemmin edes pahemmin tutustunut optimointiin ja mainostamiseen. Nyt se alkoi kiinnostaa enemmän ja haluan päästä syvemmälle asian ytimeen.
Lilystä en saa siirrettyä tekstejä tänne tai ainakaan vielä en ole löytänyt tapaa miten sen tekisin, että saan ne myös oikeaan aikajanaan. Saisihan ne kaikki kopioitua yksitellen, mutta tällöinhän julkaisupäiväksi tulisi kaikille sama päivä. Jatkan sen asian opiskelua ja mielellään saa myös vinkata jos jollain on tähän ratkaisu.

Tänään on sunnuntaiseen tapaan vuorossa viikon treeniraportti. Se ei tällä kertaa ole kovinkaan pitkä, sillä olin viikolla mahataudissa eikä treenejä tullut tehtyä muuten kuin maanantaina salitreeni, joka silloinkin erittäin lyhennettynä polven ja reiden kiukuttelun takia, sekä tänään juoksulenkki ja salitreeni.

Salitreeni ja kahvakuula

Ensi viikolla toivon mukaan tämä raportti on hieman laajempi.

Maanantai, salitreeni

  • kyykyt 5x40 kg, 5x45 kg, 3x52,5 kg
Sunnuntai, juoksu
  • 0:48:38 h / 7 km
  • keskinopeus n. 6.15min/km
  • keskisyke 153 bpm
  • kulutus 325 kcal
salitreeni
  • ylöstyöntö 5x10 kg, 5x15 kg 
  • pystypunnerrus 3x15 kg, 3x17.5 kg, 3x20 kg
  • vipunostot sivulle 3x12 / 4 kg
  • kylkitaivutus 3x10 / 10 kg

En voi sanoa, että olisin ylpeä tämän päivän juoksusta, mutta tulipahan tehtyä. Jo ekan 2 kilsan jälkeen tuli sellainen fiilis, että nyt ei nappaa ja yhtään ei innostanut laittaa tossua toisen eteen. Tarkoitus oli kyllä alunperin juosta vähintään tunti ja 10 kilsaa. Jotenkin sain puristettua edes tuon 7 kilsaa ja hyvä näin. Tästä on kyllä hyvä taas lähteä maratonin ja pienen sairastelun jälkeen kohti uutta nousua :) 

Pari viikkoa Kaarinan Syysmaratoniin, jonka jälkeen voi keksittyä vain ja ainoastaan ensi kesää varten kunnon kohottamiseen. 

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja energistä ensi viikkoa kaikille!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton