Kohti unelmia

Kaikilla meillä on unelmia joskus. Ja unelmia on hyvä olla. Joskus ne toteutuvat, joskus ne jäävät unelmiksi. Osa unelmista on helpompi toteuttaa kuin toiset. Jotkut unelmat vaativat enemmän toteutuakseen ja jotkut saavuttaa helpommin.
Itse olen unelmoinut eri asioista monia kertoja. Joskus nuorempana olisin halunnut olla hieman pidempi. Joskus taas haaveilin arkkitehdin tai sisustusarkkitehdin urasta ja piirtelin pohjapiirustuksia joihin lisäilin sisustuksia. Otaniemeen en kuitenkaan koskaan pyrkinyt opiskelemaan. En kokenut olevani tarpeeksi luova.



Lottovoitosta tulee haaveiltua useinkin, niinkuin varmaan moni muukin suomalainen haaveilee lauantai-iltaisin, miksei myös perjantai-iltaisinkin. Joskus olen miettinyt myös, että mikä on se unelmatyöpaikka tai unelmatyö. Olen tähän mennessä ehtinyt kokeilemaan erilaisia töitä, kuten jäätelömyyjä, kaupan kassa, siivooja, kahvilatyöntekijä, suurtalouskokki joka on myös koulutukseni. Maanviljelystäkin on tullut harrastettua, pääasiassa varhaisperunan kasvatusta. Viimeiset kymmenen vuotta on mennyt myynnissä ja asiakaspalvelussa. Aloitin aika tarkalleen 10 vuotta sitten yhdessä Suomen suurimmista mediamyynnin yrityksessä b to b-myyntineuvottelijana. Reilu kolme vuotta tuli sitä tehtyä, jonka jälkeen siirryin kokonaan toiselle alalle asiakaspalvelutehtäviin. Se ala tulikin tutuksi kuuden vuoden aikana ja erilaisia työtehtäviäkin sain tehdä.
Viime syksynä siirryin työskentelemään vakuutusalalle ja nykyään saan yhdistää nuo molemmat aiemmat, myynnin ja asiakaspalvelun. Viihdyn todella hyvin työssäni ja jokainen päivä tuo sopivasti haastetta, mutta myös antaa paljon.
Kuitenkin olen viimeisen vuoden ajan haaveillut personal trainerin koulutukseen hakeutumisesta nykyisen työn ohella. Siitä lähtien, kun aloin käymään salilla, minua on kiinnostanut kaikki sen ympärillä. Haen usein netistä tietoa siitä millaisia erilaisia treeniohjelmia voi tehdä, millainen treeni tuo millaisia tuloksia.  Juoksun myötä on tullut enemmän monipuolisuutta kaikkeen treenaamiseen ja myös ruokavalioon. Huomaan aina itsekin miten innostun, kun joku erehtyy kysymään jotain juoksusta tai salitreenistä tai kysyy miten treenaan. Voisin puhua siitä vaikka kuinka kauan. On minulta myös treenivinkkejäkin kyselty, mutta en pahemmin uskalla muille antaa neuvoja, kun en tiedä taustoista mitään. Oman treenin osaan kyllä suunnitella, mutta samanlainen treeni ei kuitenkaan välttämättä sovi toiselle.
Tietysti jotain yleisvinkkiä osaa antaa, muttei mitään yksilöllisempää. Ja se harmittaa välillä. Haluaisin osata ohjata ja antaa vinkkejä.
Olen jonkin verran lukenut erilaisista koulutusohjelmista ja eniten kiinnostaisi koulutus, jossa saisi hyvän aloituspohjan, valmiudet tehdä kuntosaliohjauksia ja työskennellä personal trainerina sekä tietysti ravitsemuspuoli unohtamatta kehonhuoltoa.

Siinä on yksi mun unelma joka vielä odottaa toteutumista. Aika näyttää toteutuuko se jossain vaiheessa.

Kommentit

  1. Ei muuta kuin toteuttamaan vaan! Ajattele että voisit vapaa-aikana edelleen tehdään jotain mistä tykkäät ja saisit siitä vielä vähän rahaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se mahtavaa! Tällä hetkellä vaan noita rahareikiä näyttäisi olevan enemmän kuin laki sallii :D Saisihan kustannukset tietysti tietyllä aikajanalla takaisin ja mikä parasta, saisi tehdä sitä mistä tykkää. Myös ajanpuute tällä hetkellä hieman on vastaan tuota toteuttamista ja kun olen kesälle aika paljon juoksutapahtumia ahtanut kalenteriin. Ehkä syksymmällä :)
      Kiitos kannustamisesta ja ihanaa viikonloppua! :)
      -Tanja-

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton