Viikko 16 ja treenit

Joko se viikko meni? Ja taas ollaan viikkoa lähempänä kesää ja myös kevään ensimmäisiä juoksuja.

Tämä silta oli viime viikonlopun polkulenkin varrella


Olin tyytyväinen viikolla juoksutreenieni suorituksiin, vaikka en ole lähelläkään ennätyskuntoa tai edes siinä kunnossa jossa olin viime keväänä. Maaliskuun alusta lähtien olen ollut kipeänä aivan liian monta kertaa ja nyt oltuani reilun kaksi viikkoa terveenä ajattelin, että nyt alkaa kunnon kohotus. Ja alkoihan se hyvin. On käyty salilla, pyöräilty työmatkoja ja käyty omilla pitkillä lenkeillä ja Vauhtisammakon treeneissä. Torstaina päästiin myös juoksutreeneissä testaamaan Hoka One Onen juoksukenkiä ihan juoksussa. Nyt tiedän mitkä ovat seuraavat pidemmän matkan kengät :)
Tänään oli tarkoitus lähteä juoksemaan tuplatreeni sunnuntain polkulenkeille, mutta mutta.. Viime yönä heräsin puoli neljän aikaan siihen, että paleli ja kaikkia lihaksia särki. Kipusin portaat yläkertaan sohvalle, otin kuumemittarin ja vesipullon viereen. 38 astetta. Sitä se mittari näytti. Ei ole totta! Ei taas. Alkaa huumori ja toivo loppua.
Hieman jo pelkäsinkin sitä, kun viikolla porukka niiskutti ympärillä. Nyt on myös kurkku niin kipeä ettei voi edes vettä niellä.
Ei muuta kuin lepoa, vettä, ruokaa sen minkä pystyy ja tietysti Buranaa. Niin ja astmalääkettä taas tuplamäärä, kuten lääkäri viimeksi neuvoi. Sormet ristiin, että olen viikon kuluttua kunnossa ja viimeistään Bodomilla kahden viikon kuluttua pääsen juoksemaan kunnolla. Vähän alkaa tuntua siltä, että Aurajoen Yöjuoksussa on joku karma mun kohdalla. Kolmas vuosi kun olen ilmoittautunut, mutta kertaakaan en vielä ole siellä juossut. Eka vuosi meni lonkan tulehtumisen takia ja viime vuosi flunssassa.

Aurajoen rantaa työmatkan varrelta

Vähätori

Ja lisää jokirantaa eri suunnasta


Tässä kuitenkin koko viikon treenit vielä koottuna :)

Maanantai, lepopäivä

Tiistai, juoksu

  • 1:09:04 / 6,96 km
  • keskisyke 151 bpm
  • max syke 205 bpm
  • keskivauhti 6:07 min/km 
  • max vauhti 3:20 min/km
  • kulutus 395 kcal
  • pte 3.4
Keskiviikko, työmatkapyöräily
  • 1:31:00 / 23,6 km
  • keskisyke 131 bpm
  • max syke 157 bpm
  • keskinopeus 16,2 km/h
  • max nopeus 32 km/h
  • kulutus 436 kcal
  • pte 2.2
Torstai, juoksu
  • 1:11:04 / 6,09 km
  • keskisyke 131 bpm
  • max syke 179 bpm 
  • keskivauhti 5:06 min/km
  • max vauhti 3:28 min/km
  • kulutus 319 kcal
  • pte 2.5
Torstain Hoka One Onen testilenkki Kupittaalla 


Perjantai, lepo 

Lauantai, salitreeni
  • kyykyt, 5x5 / 20-45 kg
  • askelkyykyt, 5x5 / 8+8 kg kahvakuulat
  • reiden ojennukset, 3x10 / 25 kg
Sunnuntai, lepo


Nyt vaan lepoa ja paljon vitamiineja ja nesteitä muutama päivä. Sitten katsotaan jos pääsisi lauantaina juoksentelemaan. Mä hain apteekista vähän lisää troppeja ja samalla viereisestä kaupasta Gin Ginsejä :)

Kommentit

  1. Voi Tanja!
    Jopas nyt todellakin vastustaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan! Lääkäriin taas menossa kohta. Saa nähdä joko nyt pääsisi kunnon tutkimuksiin vai vieläkö sanovat, että flunssaa se vaan on ja astmaatikolla tulee herkemmin uudestaan jos on juuri ollut kipeänä.

      Poista
  2. Voihan harmitus, kylläpä sua nyt koetellaan. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna :) Nyt näyttää siltä, että tuo lauantain kympin juoksu jää taas juoksematta. Mutta onneksi tulee uusia vielä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton