Testissä Suunto Spartan Sport Wrist HR

Olen tämän viikon ajan saanut Vauhtisammakon ja Suunnon yhteistyön kautta testata aivan ihanaa uutta urheilukelloa.
Suunto Spartan Sport Wrist HR on paljon muuta kuin sykemittari. Se on kello, jonka voi pitää ranteessa koko ajan, jopa juhlavaatteiden kanssa. Toimintoja löytyy useita ja jopa kellotaulun ulkonäköä voi muokata oman mielen mukaan. Itselläni testissä oleva kello on hempeän vaaleanpunainen ja sen musta kellotaulu tuo kivasti kontrastia. Ja onhan se niin, että ulkonäkö määrittää pitkälti toimintojen lisäksi ainakin omia hankintoja.

Kaunis urheilukello


Ensi alkuun tutustuin Sport Wrist HR:n erilaisiin toimintoihin selaamalla kellon näyttöä. Ensinnäkin siinä on värikosketusnäyttö, mutta jos ei tykkää käyttää sitä, pääsee kuitenkin hyvin selaamaan toimintoja myös nappien kautta, kuten vanhassa Ambitissani. Toiseksi, kellossa on sykkeen mittaus ranteesta, joka omasta mielestäni toimii hyvin, kunhan muistaa pitää kellon tarpeeksi kireällä, ettei se pääse pyörimään. Onkin ollut vapauttava tunne, kun ei ole tarvinnyt erillistä sykevyötä treeneissä.  Toiminto johon itse olen ihastunut on askelmittari jota seuraamalla pitkin päivää näkee tallatut askelmäärät. Sitä tajuaa kuinka vähäiseksi kävely tai liikkuminen jää sellaisina päivinä, kun ei käy salilla tai juoksemassa. Itse aloin heti lisäämään hyötyliikuntaakin, hyppäämällä bussista kauempana ja kävelemällä aamulla työmatkasta pienen pätkän. Toinen kiva ja helposti nähtävä on kulutettujen kalorien määrä. Näet kuinka paljon olet kuluttanut liikunnassa ja mikä kokonaiskulutus koko päivän osalta on.

Treenin jälkeen voit näyttää ja tallentaa jopa oman fiiliksesi


Olin alkuun hieman skeptinen sykkeiden paikkaansa pitävyydestä koska se mitataan ranteesta, mutta nyt parin juoksutreenin jälkeen voin todeta, että hyvin ainakin omalta osaltani näyttävät paikkaansa pitävän. Lisäksi tykkäsin siitä, että jokaisen kilometrin kohdalla kello värähtää ja kun vilkaisee näyttöä, näkee mitä vauhtia on juossut.
Suunto Spartan Sport Wrist on omasta mielestäni helppokäyttöinen ainakin perustoimintojen osalta. Vielä en osaa sanoa muiden lajien kuin juoksun ja venyttelyn osalta sen enempää, mutta tarkoituksena olisi testata tulevan lauantaina mitä ominaisuuksia siitä löytyy puolimaratonia varten. Olen tapahtumissa tottunut seuraamaan juostua matkaa, keskivauhtia ja sykkeitä. Sykkeet on viime aikona jääneet itselläni hieman vähemmälle seuraamiselle kisassa, koska olen useimmiten juossut puolikkaan lähestulkoon 170 keskisykkeellä ja olen todennut, että juoksen rennommin, kun en näe sykkeitä ja stressaa niistä turhaan. Ehkä rasitusastman kannalta voisi olla hyvä seurata niitä..




 Mitään enempää en tältä erää lähde kertomaan Sport Wristin ominaisuuksista, mutta pari asiaa kuitenkin haluan mainita. Akunkestävyys on jopa 12 tuntia ja kellosta löytyy 80 valmista urheilutilaa ja runsaasti lajikohtaisia mittareita. Värivaihtoehtoja on muitakin, joten miehetkin löytävät omat suosikkinsa. Tämän hempeän pinkin lisäksi kello löytyy sinisenä, mustana, valkoisena ja metsänvihreänä. Mustan saa myös tyylikkäällä kuparinvärisellä kellotaulun reunuksella. Lisäksi saat sykronoitua Suunnon kännykkäsi kanssa siten, että kello värähtää ja näytössä näkyy ilmoitus, kun esimerkiksi joku tykkää Instagram-kuvastasi. Jos taas olet lenkillä ja mukana on puhelin sekä kuulokkeet, näet kun joku soittaa sinulle ja voit vastata napauttamalla kellotaulun näyttöä. Näin puhelin voi koko lenkin ajan olla vaikka Flipbeltissä. Kätevää sanoisin :)
Kerroin viikonloppuna Suunnon Movescount-palvelusta täällä. Tämän Suunto Spartan Sport Wristin mittaamat treenit saat tallennettua Movescountin mobiilisovellukseen bluetooth-yhteyden kautta etkä tarvitse mitään johtoja, niinkuin esimerkiksi Ambit2:ssa. Mobiilisovellukseen tallennetut treenit siirtyvät tietysti samalla myös nettiselainversioon.

Viikonlopun Forssan Suvi-illan puolikkaan jälkeen osaan taas kertoa vähän enemmän tästä laitteesta joten pysykää kuulolla. Lauantaina tai sunnuntaina viimeistään saattaa tulla myös raporttia juoksustakin :)

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!


Kommentit

  1. Tyylikkään näköinen, mutta melko suurikokoinen. Tuntuuko ranteessa kömpelöltä? Tosin oma juoksukelloni on mallia miekka ja kivi ja on tuotakin kömpelömmän ja raskaamman oloinen. Mutta sitä ei voikaan ranteessa pitää. Täytyy aina viritellä se hieman rannetta ylemmäs. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on todella kapea ranne, mutta omasta mielestäni ei ole kömpelö ollenkaan. Tämä on sellainen jota voi käyttää kyllä ihan jatkuvasti 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit