Maantiepyöräilyä ja viikon treenejä

Maantiepyörä tuli hankittua toukokuun lopulla ja muutama pidempi lenkki on takana. Tarkoitus oli pyöräillä tänä kesänä paljon, mutta ihan suunnitellun mukaisesti ei olla käyty lenkillä kuitenkaan. Heinäkuussa ei tainnut tulla pyöräilyä kuin parina päivänä työmatkapyöräilyn verran, mutta parin viikon kesäloman aikana en kyllä pahemmin ollut kotonakaan.

Pyörälenkillä työpäivän jälkeen


Nyt kun treenit on muutenkin alkaneet rullata normaaliin tahtiin, on pyörä taas kaivettu esiin ja työmatkapyöräilyt alkoi. Eilen olin sopinut miehen kanssa pyöräilytreffit heti mun työpäivän päätteeksi. Mies lähti kotoa ja minä töistä kohti Turun ohikulkutietä. Ohikulkutien varrelta siirryttiin vähän rauhallisemmille teille ja poljettiin lentokentän ohi kohti Paattisten keskustaa, josta matka jatkui Vahdon ja Ruskon kautta Raisioon.

Matka taittui mukavasti rullaten pitkin pyörätietä lähes puolet matkasta. Paattisten jälkeen, kun käännyttiin kohti Vahtoa hidastui vauhti hieman, koska jouduttiin polkemaan vastatuuleen. Vastatuulessa mentiin melkein kotiin saakka lukuunottamatta viimeisiä paria kilometriä.



Pääosan matkasta oli myös aurinkoista ja mikä siinä pyöräillessä pitkin maaseutua kauniissa kesäsäässä. Kyllä kuntoilu vaan on mukavaa :)

Viime viikolla alkoi Vauhtisammakon juoksukoulun kesäkauden loppuosan treenit heinäkuun tauon jälkeen. Ja sitä olikin odotettu, saadaan taas itsemme ruotuun laiskottelun jälkeen.
Maanantaina päästiin kolmen tasoryhmän voimin muistuttelemaan mieliin juoksutekniikkaa Kupittaan puistossa.

Tiistaina pidin lepopäivän muuten, mutta venyttelyt tuli onneksi tehtyä. Mulla on viime aikoina ollut hartiat hieman jumissa ja niitä olen availlut lähes päivittäin.

Keskiviikko menikin uuden harrastuksen parissa. Kerroin tuolloin käymästäni aikuisten vapaauintikurssista jo täällä (klik). Kurssiin oli varattu aikaa 3 tuntia, mutta aktiivista uintia tuli ehkä puolitoista tuntia. Sekin oli ihan tarpeeksi ekalla kerralla.

Torstaina kävin salilla tekemässä nopeusvoimatreenin, jossa pääpaino oli jaloissa. Tuohon treeniin kuuluu yleensä maastavetoa ja kyykkyjä, jotka tukevat juoksua todella hyvin.

Perjantaina pidin lepopäivän, kun käytiin loppuviikkoa varten ruokaostoksilla. Ainoastaan venyttelyt tuli tehtyä.

Lauantaina lähdin taas heti aamusta salille tekemään päivän treenit pois alta, ennen Turun keskustaan lähtöä. Oltiin ensin ajateltu miehen kanssa lähteä Teijoon telttailemaan, mutta lauantaiksi luvatun myrskyn takia ei matkaan lähdetty. Muutettiin suunnitelmat ja lähdettiin aamutreenien jälkeen kannustamaan tuttuja ja seuraamaan Challenge Turku Triathlon-kisoja ja käytiin salaattilounaalla.

Sunnuntaiksi olin jo aiemmin suunnitellut uintia ja sain houkuteltua myös miehen mukaan hallille. Aamu alkoi kuitenkin 45 minuutin powerjoogalla, vähän välipalaa ja nenä kohti uimahallia. Halusin päästä hiomaan vapaauintitekniikkaani ja sain todeta jälleen kerran, että matka on pitkä ennen kuin olen siinä uintikunnossa kun haluaisin. Mutta treenaamalla se paranee ja aion jatkossakin käydä räpiköimässä :)
Sunnuntai-iltana lähdin vielä Vauhtisammakon yhteislenkille, vaikkakin vesisade meinasi vesittää suunnitelmat. Olin melkein valmis jäämään kotiin, mutta onneksi tuli lähdettyä, sadekin lakkasi melkein heti kun lähdettiin liikkeelle.

Tämänkin viikon treenit on jo hyvää vauhtia käynnissä ja huomenna on taas edessä Vauhtisammakon treenit. Kyllä tätä on jo taas odotettukin!

Mukavaa treeniviikkoa kaikille! Muistakaa seurata blogia myös Facebookissa ja Instassa :)

Kommentit

Suositut tekstit