Miten suojautua flunssakaudelta?

Olen tässä viimeisen 3-4 vuoden ajan sairastanut monta flunssaa syksystä kevääseen ja se ei ole yhtään kivaa.
Nyt olenkin jo alkanut miettiä miten välttyä sairastumisilta, kun tuo kausi on taas ihan oven takana. Yli 10 vuotta sitten otin yhden kerran influenssarokotteen, mutta en koskaan ole ollut kipeämpi kuin sinä talvena, lukuunottamatta näitä viimeisiä vuosia. Nyt olenkin alkanut miettiä, pitäisikö tuo rokote hankkia tänä vuonna.

Vitamiineja luonnosta


Itselläni astmaatikkona flunssat kohdistuvat pahiten aina keukoihin ja muutenkin hengitysteihin. Viime keväänäkin olin lähes koko ajan kipeänä maaliskuun alusta huhtikuun loppuun. Se vaikutti koko alkukesän juoksuihin ja muuhunkin liikkumiseen. Astma oli pahempi kuin aiemmin ja koko ajan väsytti. Keväällä hengitysvaikeuksien lisäksi kärsin ajoittain äänen katoamisesta ja sekään ei ole kiva homma, koska teen työtä, jossa joudun puhumaan lähes taukoamatta koko 8 tunnin päivän.

Nyt, kun astma tuntuisi olevan aika hyvin hallinnassa ja treenitkin kulkevat hyvin en haluaisi yhtään ylimääräisiä katkoja treeneihin.
Muistan ihan perussäännöt joilla voi vaikuttaa tartuntojen saamiseen, kuten käsien pesut ja käsidesin käytön. Lisäksi yritän välttää henkilöitä, jotka ovat flunssassa. Kuitenkin altistun lähes päivittäin, sillä avokonttorissa vaan ollaan paljon muiden kanssa tekemisissä. Käydään työpaikkaruokalassa syömässä, istutaan aamulla ja iltapäivällä täydessä bussissa jossa aina joku köhii ja pärskii.
Lisäksi syön terveellisesti, paljon kasviksia ja vähän eineksiä, sokerin pyrin minimoimaan myös. Myös nyt syksyn tullen olen taas aloittanut lisävitamiinien käytön ja tällä hetkellä päivittäisessä käytössä on magnesiumin lisäksi rauta, c-vitamiini, d-vitamiini ja sinkki. Pitäisi kyllä pahemmilta taudeilta välttyä, mutta aiempinakin vuosina on nämä keinot kyllä olleet käytössä.



Yleensä otan vielä täsmäaseiksi kuumaa vettä, inkivääriä, hunajaa ja sitruunaa jos alkaa oireita esiintymään.

Onko jollakin kokemuksia influenssarokotteesta ja onko siitä ollut hyötyä? Miten onko jollain tullut jotain sivuvaikutuksia niistä?
Ja mitä keinoja teillä on käytössä, jotta vältytte pahimmilta flunssa-aalloilta?

Kommentit

  1. C-vitamiinia purkista extrapaljon... on vesiliukoinen, joten ylimääräiset tulee kyllä ulos :) Myös D-vitamiinia (100 mikrogrammaa) ja maitohappobakteereja otan päivittäin. Myös sinkkiä otan tablettina. Samaa settiä siis - mutta taidan ottaa tuota c-vitamiini todella paljon... 😬

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maitohappobakteerit on mullakin ollut kuuriluontoisessa käytössä. Vielä en ole syksyn kuuria ottanut, ehkä senkin voisi kohta napsia :)

      Poista
  2. Lasten ollessa pienempiä he toivat kaikki mahdolliset pöpöt tullessaan tarhasta. Vaikka olemmekin koko perhe keskimääräistä vähemmän flunssassa, sain silti tarpeekseni 9 viikon mittaisesta keuhkoihin iskeneestä taudista ja otin seuraavana vuonna influenssarokotteen. Ja sitä seuraavana. Ne tuntuivat auttavan.

    Viime vuonna jätin rokotuksen väliin, vaikka näin riskiryhmään kuuluvana olisin saanut sen terveyskeskuksesta maksutta. Flunssia ei ollut, kumma kyllä. Jätän näillä näkymin tänäkin vuonna ottamatta. Saas nähdä mitä siitä tulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen piti käydä ottamassa tuo influenssarokote, mutta olen jo valmiiksi kuumeessa, niin ei voi mennä.. Onneksi tämä vaikuttaa kuitenkin aika leivältä fllunssalta vielä. Nuhaa ja pientä kuumeilua vain .

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit