Treenit viikolta 38

Kevyt viikko treenien osalta tuli tästä kympin kisan jälkeisestä viikosta.
Alkuviikko meni lepäillessä ja palautellessa. Myös joogahierontaa kävin kokeilemassa tiistaina ekaa kertaa ja voin suositella sitäkin kenelle tahansa. Kirjoitan siitä laajemmin hieman myöhemmin.

Esteitä polulla (kuva Mikko Liukka)


Keskiviikkona uskalsin salille tekemään jalkatreeniä, oikea hartia oli joogahieronnan jäljiltä vielä niin arkana, etten uskaltanut edes ajatella tekevänsä mitään mikä kuormittaisi sitä enemmän. Vähän hauis ja ojentaja-liikkeitä silti oli pakko tehdä :D
Yhden jalan maastavedot, normaalit maastavedot ja kyykyt tein ja pikkuhiljaa niissäkin alkaa painomäärät nousta. Vielä en ole ihan parin vuoden takaisessa kunnossa niiden suhteen, mutta ei enää paljoa puutu.

Torstai ja perjantai menivät tekemättä mitään liikuntaa. Tai no, koiraa lenkitin kyllä.

Viikonloppu olikin sitten taas aika juoksuntäyteinen.
Lauantai-aamulla klo 9 starttasi Vauhtisammakon polkujuoksukoulu ja mentiin pitkin Littoisten järven metsiä. Saatiin juosta pitkin polkuja ja Mikko antoi palautetta juoksusta sekä vinkkejä miten polkujuoksussakin tekniikka auttaa. Jonkin verran se eroaa tasaisella juoksusta. Tasaisella kaikki liike kulkee eteenpäin, kun taas poluilla voi joutua käsillä tasapainottelemaan sivusuunnasta ja jaloille voi joutua hakemaan oikeaa asentoa polun pohjasta riippuen. Keskittyminen on ainakin omasta mielestäni melkein tärkeimmässä osassa. Jos se herpaantuu, voi nopeasti löytää itsensä polun vierestä katajan alta.



Sunnuntaina oli taas juoksupäivä. Kävin illalla kahdella eri lenkillä. Ensin lähdin Vauhtisammakon kevyemmälle viikkolenkille, jotta saisin hieman tuntumaa kevyemmästä 8 min/km vauhdista. Tämä liittyy ensi viikonlopun kuvioihin.
Kevyemmän lenkin jälkeen jäin odottelemaan toisen, hieman nopeampivauhtisen lenkin alkamista Vauhtisammakon tiloihin. Jälkimmäisen lenkin vauhti pidettiin pääasiassa 6:45-7 min/km ja käytiin välillä maantieltä polkujenkin puolella.

Yhteensä viikon juoksukilometrejä tuli kerättyä noin 20. Ei kovin suuri määrä, mutta ihan sopiva tähän hetkeen. Tästä on taas hyvä alkaa nostamaan määriä pikkuhiljaa. :)




Kommentit

Suositut tekstit