Paljon lepoa, pari lenkkiä ja Black Friday

Viikko 47 alkaa olla lopuillaan ja samoin myös marraskuu ja kohta koko tämä vuosi.

Meille tuli jo vähän jouluakin kotiin


Paljon on taas menneeseen vuoteen mahtunut tapahtumia, on onnistumisia ja pettymyksiä, mutta niin kai pitääkin olla. Eihän sekään kiva olisi jos kaikki onnistuisi täydellisesti. Kompastusten kautta sitä myös oppii arvostamaan niitä onnistumisia eri tavalla.

Tällä viikolla olen viimein taas päässyt liikkumaan vähän edellisviikon kuumeilun jälkeen. Alkuviikko meni kehoa huoltaessa venytellen, rullaten ja hieronnassa käyden. Torstaina uskalsin lähteä kokeilemaan omaa kevyttä lenkkiä ja se menikin yllättävän mukavasti. Olin päättänyt mennä lyhyen ja kevytvauhtisen lenkin ja onnistuin pitämään jopa vauhdin sopivana. Sykkeet toki oli vielä korkealla, mutta niinhän ne aina :D Puolet matkasta meni todella kovassa vastatuulessa ja välillä sain puskea oikein kunnolla eteenpäin. Olin taktikoinut lenkin siten, että tuo vastatuuli oli alkumatkasta ja loppumatkasta myötäinen.

Torstai, juoksu

* 0:44:50 / 6,72 km
* keskivauhti 6:41 min/km
* keskisyke 152 bpm

Tänään iltapäivällä lähdin mukaan Vauhtisammakon polkujuoksukoulun lenkille. Ajattelin, että kyllä siellä jotenkin mukana jo jaksaa, kun on terveenä ollut jo reilun viikon. Pienellä porukalla kierreltiin pitkin Luolavuoren kallioisia metsiä ja välillä pysähdyttiin ihailemaan maisemia, kun aurinko pilkisti ihanasti pilvien välistä.

Sunnuntai, polkujuoksu

* 1:22:24 / 7,50 km
* keskivauhti 10:59 min/km
* keskisyke 143 bpm
* nousua 78 m

Torstain lenkillä oli pimeää ja tuulista


Kaiken lisäksi perjantaina oli Black Friday ja pitkin päivää sähköposti täytyi kaikenlaisista mainoksista. Mitään suurta shoppailuintoa tämä ei herättänyt, mutta kyllä mä jotain sentään ostin. Lauantaina löysin ihanan talvitakin 30% alennuksella ja se lähti mukaan kotiin.
Mutta se perjantai.. Aiemmin tällä viikolla kerroin täällä mun pienestä haaveesta joka mulla on ollut jo jonkin aikaa. Nyt osui todella hyvä tarjous silmään ja koska en vielä uskaltanut ottaa koko suurta askelta kerralla, otin vain pienen askeleen mun haaveiden suuntaan. Ilmoittauduin Personal Trainer-koulutuksen ensimmäiseen osioon, jossa käydään läpi kehittävän harjoittelun perusteita, kuormitusfysiologiaa, ravinto-ohjausta, ohjaustaitoja ja valmennusosaamista.
Tuo ensimmäinen osio pidetään yhtenä viikonloppuna helmikuussa, joten vähän aikaa saan vielä odottaa sitä, mutta nopeasti aika menee, kun ensin odottaa joulua ja uutta vuotta.
Tämän kurssin jälkeen voin vielä miettiä hetken, että onko se oikeasti jotain mitä mä haluan tehdä.
Sain tuon aiemman postauksen jälkeen kommentteja blogin puolelle ja Facebookin viestien kautta, joissa mua kannustettiin tavoittelemaan unelmia. Kiitos niistä kommenteista! :)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton