Poluille juoksemaan?

Polkujuoksu, miten se eroaa jo kauan harrastetusta maastojuoksusta? Ehkä ensimmäisenä tulee mieleen ne polut. Polkujuoksussa juostaan nimensä mukaisesti luonnon poluilla ja vaellusreiteillä eli kovaksi tallotulla metsäpohjalla, maastojuoksu taas pääsääntöisesti tehdyllä alustalla, kuten pururadalla. Toinen joka tulee mieleen on matkojen pituudet ja korkeuserot. Reiteillä tulee vastaan luonnon omia esteitä, isoja ja pieniä. On kiviä, juurakoita, kantoja, vaikka mitä. Polkujuoksu on vähän kuin juoksun ja vaelluksen yhdistelmää.

Vajosuon lenkki


Tiellä juoksemiseen verrattuna polkujuoksu on huomattavasti raskaampaa. Epätasainen juoksualusta kehittää lihaksistoa ja tasapainoa ja treeneissä kannattaa muutenkin tehdä vähän lihaskuntoakin.
Maasto poluilla on vaihtelevaa ja korkeuserot suuria, mietitään vaikka Karhunkierroksen reittiä, jolle itse olen keväällä lähdössä. Juokseminen on monipuolista ja vaatii kestävyyttä. Koska tasapainon on oltava kunnossa, on lihaskuntotreeni merkittävässä roolissa polkujuoksijan harjoituksissa.

Matkoja polkujuoksutapahtumista löytyy kaikenpituisia, esimerkiksi toukokuun alussa juostavalla Bodom Traililla on 12 km ja 21 km lenkit ja kolme viikkoa myöhemmin juostavalla Nuts Karhunkierroksella matkoja on 31-160 kilometrin välillä 4 eripituista. Muita mainittavia suomalaisia tapahtumia ovat Nuts YlläsPallas heinäkuussa, elokuussa juostava Pyhän TunturimaratonNuuksio Classic Trail Maraton taas juostaan syyskuun alussa ja Buff Trail Tourin päättää Kolilla lokakuussa Vaarojen Maraton.

Kallion huiputtamista


Metsässä juostessa askellus on tiheämpi ja lyhyempi kuin maantiellä juostessa. Juurakoita ja kiviä tulee eteen yllättäen ja polut mutkittelevat, joten on osattava reagoida nopeasti alustan muuttumiseen. Ei myöskään kannata tuijottaa jalkoihin juostessa vaan katse kannattaa pitää vähän matkan päässä.
Maisemat ovat usein upeat, mutta suosittelen pysähtymään jos haluaa ihailla maisemia. Voin kokemuksesta kertoa, että jos keskittyminen vähänkin herpaantuu niin löydät itsesi tutkimasta polkuja lähietäisyydeltä ja pahimmassa tapauksessa mutalammikosta...
Polkujuoksussa joutuu maastoa ja reittiä analysoimaan koko ajan. Pitää tehdä nopeita päätöksiä, kierränkö kiven vai hyppäänkö yli, astunko puun rungon päälle ja hyppään nopeasti yli vai hiljennänkö ja kiipeän varovasti. Matkalla tulee usein vastaan ojia ja puroja, suomaastoa ja muita vesiesteitä. On osattava lukea näitä esteitä, jotta tietää voiko hypätä yli vai meneekö suosiolla suoraan läpi tai yrittääkö kiertää. Alkuun yritin itse aina päästä kaikkien esteiden ohi kastelematta jalkoja, mutta olen todennut sen olevan aivan turhaa, koska jalat kastuvat jossain vaiheessa lenkkiä joka tapauksessa :D

Pysyykö jalat kuivana?


Polkujuoksu voisi hyvin olla yksi suomalaisten kansallislajeista, koska metsiä meiltä löytyy ja maasto on vaihtelevaa. Meillä täällä Turun suunnalla on paljon ihania reittejä. On Kurjenrahkan luonnonsuojelualueen laajat reitistöt, löytyy Ruissalon polkuja, joilla nopeasti saa kerättyä 20-30 kilometrin matkan. Katariinanlaaksosta pääsee polkuja pitkin Vaarniemen näkötornille ja Kaarinaan saakka, Hirvensalossa kiertelee mäkisiä reittejä etelän mittapuussa ihan kivoja mäkiä löytyy myös Piikkiön Linnavuorelta, Liedon Parmaharjulta ja pidempiä polkureittejä myös vähän kauempaa Teijosta. Pääkaupunkiseudulla löytyy mahtavia polkuja ainakin Nuuksion alueelta, jossa sain ensimmäisen polkujuoksikisani kokea viime keväänä.
Eihän näistä etelän mäistä saa kunnon treeniä vielä, mutta hyvän pohjan kyllä ja ainahan voi lähteä Lapin vaaroille ja tuntureille.

Littoisten järven rannoilla


Itse tulee juostua poluilla sekä lyhyitä, että pitkiä matkoja. Välillä käydään lähimetsässä ja välillä lähdetään autolla vähän kauemmaksi. Joskus mukana ei ole mitään ylimääräistä ja joskus taas juoksuliivi, vesipullot, pähkinöitä ja muuta energiaa.
Kerron lähiaikona enemmän varusteista ja eväistä, joita meillä useimmiten on mukana. Pysykää siis kuulolla, jos polkujuoksu yhtään kiinnostaa :)

Suunnon Movescountiin olen tallentanut joitakin polkulenkkejä ja sieltä voi hakea vinkkejä.


Olethan käynyt tykkäämässä myös blogini sometileistä?
Facebook
Instagram

Lisäksi blogi löytyy seuraavista portaaleista:
blogit.fi
Blogipolku
Bloglovin
Blogkeen

Laita myös nämä seurantaan, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista postauksista.
Otan vastaan mielelläni myös ehdotuksia postauksista, mistä haluaisitte kuulla?

Kommentit

Suositut tekstit