Viikon 44 juoksut ja muut hyppelyt

60 kilometriä sain melkein kasaan menneen viikon treeneistä ja niistä suurimman osan lauantain ja sunnuntain aikana.



Viikko alkoi maanantaina salitreenillä, joka painottui jalkatreeniin, koska olkapää edelleen vihoittelee. Urheiluteipit saivat sen särkemään ennestään ja ne vedettiin pois loppuviikosta, kun niistä jo päät irtoilivat. Kinesioteipit jäivät vielä, mutta nekin lähtivät sunnuntaina kokonaan.
Olkapää on edelleen huonossa kunnossa ja ajatuksena on antaa hierojan tutkia sitä tänään työpäivän jälkeen.

Tiistaina oli juoksua porukalla. Lähdettiin kohti Kaarinaa ryhmissä ja matka taittui kahdessa etapissa, jotka molemmat oli noin puolentoista kilometrin pituisia. Pieni palautushölkkä ja takaisin Turun suuntaan yhden noin 3 kilsan vedon kanssa, jossa jokainen pääsi juoksemaan omaa vauhtia. Rankkoja mutta kivoja treenejä nuo.

Keskiviikko pyhitettiin levolle ja kehonhuollolle, joka sekin on tarpeen, kun treenaa paljon.
Torstaina taas oli edessä tuplatreeni. Ensin meille pidettiin ohjattu voimatreeni Vauhtisammakolla, jonka jälkeen vaihdettiin vaatteet ja lähdettiin juoksutreeneihin. Tällä kertaa päästiin Vartiovuoren mäelle portaita ja mäkiä juoksemaan. Hieman oli reidet kovilla tuon treenin jälkeen.

Tiistai, juoksu 
1:06:30 / 9,11 km

Keskiviikko, lepopäivä ja kehonhuolto

Torstai, voimatreeni 
1 tunti

juoksutreeni
0:59:00 / 6,11 km

Perjantaina oli taas lepopäivä ja kehonhuoltoa, koska viikonlopuksi oli tiedossa paljon juoksua :)
Lauantaina oli tuplajuoksut. Aamu aloitettiin klo 9 ultrajuoksutreenillä Vauhtisammakon porukan kanssa. Treenin jälkeen vaihdettiin kuivat juoksuvaatteet päälle, syötiin kaurapuurot ja lähdettiin vielä Ruissalon poluille pienemmällä porukalla. Yhteensä lauantain kilometrisaldo oli melkein 38 kilsaa.

Lauantain juoksueväät

Tuplatreenit


Sunnuntaina käytiin vielä aamupäivästä kevyemmällä polkulenkillä ennen iltapäivän elokuvatuokiota.


Lauantai, ultrajuoksutreeni
3:04:44 / 25,8 km

polkujuoksu
1:37:52 / 11:51 km

Sunnuntai, polkujuoksu
1:05:35 / 7,6 km

Juoksuvoittoinen viikko selkeästi :)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton