Viikko josta piti tulla hyvä treeniviikko

Suunnitelmissa oli juosta tällä viikolla vähintään 40 kilsaa, sillä ohjelmassa oli polkujuoksua ja kahteen kertaan ultrajuoksukoulun treeniä ja viikonlopuksi vielä pitkää polkujuoksua.
Toisin kuitenkin kävi, kun maanantaina sain kesken työpäivän lähteä nousevan kuumeen ja kipeän kurkun takia kotiin. Jo viikonlopun aikana olin sanonut miehelle hieman aristavasta kurkusta, mutta ajattelin sen menevän ohi, koska se ei vaivannut pahasti.

Ihana talvisää

Niin jäi taas väliin treenit ja makasin sohvan pohjalla maanantai-illan lisäksi kolme päivää ja meinasi jo alkaa taas vanne kiristää päätä. Yritin lukea jotain kirjoja, jotka vielä oli lukematta, mutta en jaksanut sitäkään. Yritin löytää Netflixistä katsottavaa, mutta mikään ei napannut.
Miten sitä voikaan olla niin kiinni treenaamisessa, että sitten kun sitä ei voi tehdä niin ei kiinnosta mikään muukaan? Yritin miettiä uusia saliohjelmia tulevaan kevääseen, mutta olisi heti pitänyt päästä treenaamaan, kun into nousi, joten en viitsinyt kiusata itseäni silläkään.
Vaikeaa eikö vaan? :D

Päädyin selailemaan nettiä ja lueskelemaan blogeja, vähän sisustusjuttuja, vähän ruokajuttuja ja myös matkajuttuja. Sisustusta siitä syystä, että meillä alkaa parin-kolmen viikon kuluttua kylpyhuoneremontti ja sen jälkeen olisi tarkoitus tehdä myös pieni pintaremontti muihinkin huoneisiin. Vähän uutta maalia ja ehkä lattiaakin. Mutta ennen sitä pitää siivoilla kaappeja ja vaatehuonetta, jonka itse asiassa jo aloitimme tänä viikonloppuna. Taas lähti säkillinen vaatteita kierrätykseen.

Tulevalla viikolla olisi myös polkujuoksutreeniä ja myös ultrajuoksukoulun mäkitunkkausta, mutta jätän vielä ne suosiolla väliin ja käyn juoksemassa omia kevyitä lenkkejä viikon puolivälin jälkeen. Ehkä vähän kehonhuoltoa, liikkuvuustreeniä ja salitreeniä lisäksi.

Mitenkäs teidän viikkonne on sujunut?

Kommentit

  1. Nyt tuntuu olevan liikkeen tautia joka lähtöön; influenssasta pienempiin köhiin, kaikkea mahdollista! Itse nappailen täällä epätoivoisesti C-vitamiiniyliannostusta (vesiliukoinen vitamiini, joten ylimääräinen onneksi poistuu elimistöstä), jotta saisin pidettyä itseni terveenä. Aika riippuvainen koen olevani liikunnasta ja joskus oikein hämmästelen sitä, miten nopeasti sitä alkaa tuntea itsensä plösöksi (niin henkisesti kuin fyysisestikin), kun ei pääse vaikkapa flunssan takia liikkumaan.

    Voimia toipumiseen, siihen himmailuun, kun ei vielä saa oikein revitellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siltä vaikuttaa, että kaikenlaisia pöpöjä on liikkeellä. Mä otin aiemmin syksyllä influenssarokotteen, koska kuulun riskiryhmään. Syön myös c- ja d-vitamiinia sekä sinkkiä, mutta aina nekään ei näytä auttavan :)

      Poista
  2. Flunssaa on meidänkin perheessä liikkeellä ja pahoin pelkään sen iskevän seuraavaksi minuun. Kuiva yskä ja kurkkukipu on jo joten nenän tukkoisuutta odotellessa.

    Paranemisia sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Toivottavasti selviät ilman pahempaa flunssaa, se kun vie voimat ihan kokonaan ja treeneihin tulee taukoa. Nyt vaan sielläkin täsmäaseet käyttöön jos olisi apua! Inkivääriä, hunajaa ja sitruunaa kuuman veden joukkoon :)

      Poista
    2. Här är det andra vägen blir bara på soffan😝tror träning blir som en drog lika svårt att vara utan som att få det att bli av😊💪💪💪🙃

      Poista
    3. Lite så är det nog. När man en gång börjar kan man inte sluta :D Och hela tiden måste man dra träningen lite längre o hårdare. Fast jag börja ju lite andra vägen med springande, först halvmaraton och sen 10 km :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton