Helmikuun treenit

Kevät on nyt virallisesti täällä!! Mä ainakin olen niin innoissani valoisuudesta ja siitä, että tiedän kesän olevan tulossa. Vaikkakin ensin joudutaan kärsimään siitepölyajasta, mutta kuitenkin!

Pari talvea sitten Naantalissa


Helmikuu meni pääsääntöisesti sairastaessa, mutta onneksi ehdin edes vähän liikkumaankin. Nyt saa kyllä flunssat riittää ja aionkin noudattaa lääkärin määräystä olla juoksematta koko ensi viikon ja osan seuraavastakin viikosta. Vielä en ole ihan terve. Nenä on edelleen ihan tukossa ja yskin keuhkoja pihalle. Yskä on kuivaa ja hakkaavaa eikä meinaa edes tupla-annostus Bufomixia auttaa. Yöllä heräilen, kun nenä vetää ihan tukkoon ja joutuu nostamaan itsensä melkein istuma-asentoon välillä.

Nyt on aikaa sohvalla maatessa suunnitella kevään treenejä ja yritänkin saada ne sellaiseksi, että saan niistä kaiken irti. Karhunkierros koputtaa ovella vajaan kolmen kuukauden päässä ja tässä vaiheessa olen päättänyt, että riittää maaliin pääsy. Loppuajalla ei ole väliä.

Ja tänä talvena Sappeella


Miten paljon helmikuussa ehdin sitten treenata?

Suunnon Movescountin mukaan tein yhteensä 25 treeniä, joihin kului aikaa 22:49 tuntia, matkaa taittui 56,74 km. Nämä jakautuivat eri liikuntamuotoihin seuraavasti:

Kävely/vaellus, 5:05 h / 11,17 km
Juoksu ulkona, 3:51 h / 21,91 km
Juoksu matolla, 3:01 h / 23,66 km
Salitreeni, 4:15 h
Jooga 4:47 h
Venyttely 1:25 h

Juoksua tuli siis huimasti alle tavoitteen, mutta kaksi flunssaa ja niiden jälkeen vielä lepo ennen treenejä vaikutti tähän.

Nyt sormet ristiin, että nämä oli nyt tässä ja pääsen jatkamaan treenejä siitä mihin syksyllä jäin. Karhunkierrokselta olen siirtänyt tämän juoksukauden päätavoitteen syyskuulle ja Berliinin maratonille. Muuten aion juoksennella treenimielessä ja panostaa pk-juoksuun. Peruskestävyyttä on saatava lisää, jotta jaksaa paremmin. Joudun hidastamaan vauhteja huomattavasti normaalivauhdeista ja se tulee olemaan vaikeaa. Voi myös olla, että osan treeneistä joudun tekemään kävellen.
Taidanpa laatia uusia soittolistoja Spotifyn puolelle :)

Miten teillä meni helmikuun treenit ja millaisia suunnitelmia on kevääksi?



Kommentit

  1. Haha, tää postaus olisi voinut olla kuin omasta kynästäni! Paitsi että en osallistu Berliinin maraan, mutta mun päätavoite tänä vuonna on Trondheimin mara 2.9. Just toi peruskestävyystreeni on täälläkin nyt keskittymisen kohteena tai siis sitten kun pääsen liikkumaan.
    Toivottavasti sulla olis sairastelut kans sairasteltu ja pääsisit kunnolla treenaamaan. Itsekin olen vielä tän viikon liikkumatta ja osan ens viikostakin. Ei riittänyt influenssa, vaan tuli myös nielutulehdus ja sairaan kipeä kurkku.
    Oon nyt ollut kaksi päivää töissä ja rappusten kävely on melko hengästyttävää puuhaa. Kannoin äsken myös pinon kirjoja postihuoneesta työpöydälle ja meinasin pyörtyä :D Hirmu lyhyessä ajassa voi mennä hirmu huonoon kuntoon, mutta uskon, että myös palautuminen on nopeaa.
    Mun helmikuun treenit meni muuten hyvin ja tein useammankin 2-3 tunnin pitkän treenin. Olin myös polkujuoksemassa mikä oli aivan huippua. Mutta nyt sitten noustaan täältä pohjalta…
    Tsemppiä meille!
    Jenny

    www.vastaiskuankeudelle.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä sinuakin nyt koeteltu oikein olan takaa! Kannattaa ottaa vaan ihan iisisti. Mun oli pakko aamulla käydä salin kautta ennen kuin menin töihin, mutta tein vain venyttelyt ja liikkuvuustreeniä. Juoksemaan en lähde kuin vasta viikon kuluttua, ehkä alkuviikosta joku kevyt hölkkä testiksi ensin. Mä niin kaipaan niitä säännöllisiä treenejä niin salilla kuin Vauhtiksenkin porukan kanssa.
      Tsemppiä meille! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton