Viikko 23 treenit

Sunnuntaiaamu ja aurinko paistaa. Nappasin aamupalan ja kahvin mukaan takapihalle koiran aamulenkin jälkeen. Miten ihanaa tämä kesäaika onkaan! En valita lämmöstä enkä auringosta, mutta kyllä luonto vähän vettä kaipaisi.
Liikkuessa kuumuus tuottaa mulle pikkuisen ongelmia jaksamisen kanssa, mutta pikkuhiljaa keho tottuu siihenkin, kunhan muistaa pitää huolta nesteytyksestä pitkin viikkoa ja päivää.



Mennyt viikko ei ole ollut sään puolesta sitä parasta kesää ja työmatkapyöräilyyn on tuonut lisähaastetta kova puuskittainen tuuli. Miten se onkaan niin, että aina se tuuli on vastainen, menee sitten mihin suuntaan tahansa. Aamulla töihin mennessä on vastatuuli ja samoin kotiin päin pyöräillessä iltapäivällä. Jopa alamäissä on saanut polkea, että pääsee eteenpäin. Hyvää treeniä sanoisin :D



Muutenkin treeneissä on päästy hyvään vauhtiin parin viikon keventelyn jälkeen, kun Karhunkierroksesta piti antaa kropan palautua rauhassa. Talvella tuli treenattua niin vähän, että tuo reilu 55 kilsaa oli suhteellisen kova koettelemus äkkiseltään. Mutta tulipahan tehtyä!

Viikkoon on mahtunut salitreeniä, pyöräilyä, juoksua, kehonhuoltoa ja saliohjausta. On juostu maantiellä kevyttä lenkkiä, kentällä maratonvauhtisia vetoja, poluilla kevyttä hölköttelyä ja kalliolla mäkivetoja.
Pyöräilyä on tullut yhteensä 74 km ja juoksua 28,3 km. Näistä on hyvä nostaa pikkuhiljaa kilometrimääriä niin, että saadaan juoksukilsat lähemmäksi 40-50 per viikko ja se onkin mahdollista taas, kun Vauhtisammakon treenit jatkuvat taukoviikon jälkeen. Ovat nimittäin olleet treenileirillä Kreikassa. Kateellisena olen katsellut heidän juoksukuviaan, mutta onneksi itselläkin kohta loma koittaa ja  pääsee treenaamaan Kroatian lämmössä.



Millaisia ne treenit sitten on olleet, alla tarkemmat tiedot.

Maanantai
työmatkapyöräily, 24 km
juoksu 8,6 km / 1:00:29 h
venyttely 0:32:00 h

Tiistai
salitreeni 0:38:00 h
3x12
* penkkipunnerrus käsipainoilla 8 kg
* pystypunnerrus käsipainoilla 6 kg
* ojentajapunnerrus taljassa 10 kg
* hauiskääntö taljassa 7,5 kg
* ylätalja 20 kg
* sivutaivutus kahvakuulalla 10 kg

Keskiviikko
työmatkapyöräily 25 km
juoksu 6,11 km / 0:44:00 h
maratonvauhtisia vetoja 3x2000 m kentällä

Torstai
työmatkapyöräily 25 km
saliohjaus

Perjantai
polkujuoksu / mäkivetoja 4,5 km / 1:06:00 h

Lauantai
polkujuoksu kevyt, 9,06 km / 1:16:00 h

Sunnuntai
kehonpainotreeni

Millainen sinun treeniviikkosi oli?




Kommentit

  1. 25 kilometriä juoksua sain aikaiseksi tällä viikolla. Muuhun ei aika riittänyt. 😊

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton