PNM Trail 2018

Eilen juostiin melkein kotimaastoissa PNM Trail-polkujuoksutapahtuma. Oltiin molemmat ilmoittauduttu turvajuoksijoiksi reitille, turvaamaan osallistujien juoksua. Yhteensä 12 turvajuoksijan voimin lähdettiin jokaiselle matkapituudelle joko joukon keskellä tai hännillä juoksemaan ensiapupakkaukset selässä ja vähän lisäenergiaa ja vettä mukana.
Tässä meidän fiilikset juoksuista.



Omalle kohdalle osui lähteä juoksemaan 10 km matkan häntäpään juoksijana Vauhtisammakolta tutun juoksijan kaverina. Aamulla kotoa lähtiessä ripotteli hieman vettä ja ajattelin, että tulee mukava juoksu vähän viileämmässä kelissä, kun aurinko ei paahda täysillä. Harvinaista lähes 60 hellepäivän jälkeen.
Paikalla oltiin ajoissa ja kokoonnuttiin yhdessä koko porukka saamaan viime hetken ohjeistukset, jonka jälkeen siirryttiin odottamaan oman matkan lähtöä. Pitkän matkan juoksijat eli 38 km porukka lähti matkaan ensimmäisenä, puoli tuntia heidän jälkeensä keskimatka eli 23 km ja 10 minuuttia heidän perään lähti meidän 10 km porukkamme.
Olin varautunut juoksemaan hiljaa, koska meidän oli tarkoitus pysyä aina viimeisen juoksijan takana, jotta voimme olla varmoja, että kaikki pysyvät reitillä ja löytävät maaliin. Vauhti oli kuitenkin yllättävän hyvä ja saimme juosta ihan mukavaa vauhtia.
Pari kertaa jäätiin kävelemään ja odotettiin, kun joku piti tankkaustauon. Reitti oli ihan kiva, joskin vähän liikaa soratietä noin reitin puolivälissä. Reittiopasteita matkalla oli runsaasti ja ne oli hyvin asteltu. Toki parissa kohtaa hieman korjasimme niiden sijaintia, kun tuuli oli niitä käännellyt puun väärälle puolelle ja kohdassa, jossa kaksi reittiä yhdistyivät siirsimme meidän jälkeemme yhden lisäopasteen pitkän matkan juoksijoille parempaan ja näkyvämpään paikkaan. Muuten sitä ei olisi uskaltanut tehdä, mutta tiesimme, että meidän reitiltämme ei tule enää ketään meidän perässä ja keskustelimme asiasta myös järjestäjän edustajan kanssa.




Meidän 10 km reissumme sujui erittäin hyvin, kukaan ei tarvinnut ensiapua eikä lisäenergiaa tai nestettä. Hyvin olivat kaikki varustautuneet omaan juoksuunsa. Aikaa meillä häntäpään turvajuoksijoilla kului tuohon matkaan n. 1:38:00 h eli ei läheskään niin kauan, kuin olimme ajatelleet.
Oman juoksuni jälkeen jäin maalialueelle päivystämään josko joltain muulta turvajuoksuryhmältä tulisi avunpyyntöjä tai muuta tehtävää. Lisäksi Jarkko oli juoksemassa pitkän matkan häntäpäässä samassa tehtävässä, joten jäin odottamaan senkin takia ihan iltaan saakka. Istuin maalialueella höpisemässä muiden juoksijoiden ja toimitsijoiden kanssa ja aika kuluikin yllättävän nopeasti.
Oli kiva nähdä jälleen kerran toinenkin puoli näistä tapahtumista. Osaa arvostaa ihan eri tavoin tapahtumien järjestäjiä myös. Kiitos kaikille heille!

-T-

Pitkän matkan juoksijat lähtivät lenkille ensimmäisenä klo 11 ja peräpään pitäjinä allekirjoittanut parin kaverin kanssa. Reissu kulki hyvin, ilman ensiavun tarvetta myös tällä matkalla. Opasteet oli ihan hyvin sijoitettu meidänkin reitillä, mutta ainahan sitä polkukisassa pitää jonkun tehdä pieni ylimääräinen koukkaus :D Onneksi hekin löysivät hyvin maaliin saakka. 
Oman porukkani kanssa saatiin johdettua viimeisetkin juoksijat maaliviivan yli kunnialla, eikä kukaan kadonnut matkalla ja eväätkin riitti.

Juomapisteellä tankkausta (kuva PNM Trail)

-J-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton