Tähtäimessä maraton

Tulevana keväänä ja kesänä moni taas varmasti juoksee elämänsä ensimmäisen maratonin ja ehkä jo tässä kohtaa vuotta päässä pyörii kaikenlaisia ajatuksia maratonista!

Ensimmäinen maraton, Tallinna jotain vuosia sitten!
Ehkä mietityttää koko maratonille lähtö ja kenties pelottaakin siinä kaikki mahdollinen, ehkäpä mietit miten siitä oikein selviää ja onko siinä mitään järkeä!

Tuttuja fiiliksiä ja ajatuksia joita itselläni oli ennen ensimmäistä maratonia,  kunnes vain päätin että lähden ensimmäille maratonilleni.
Ennen tuota mietin paljon millainen superjuoksija pitää olla että sen jaksaa mennä ja kuinka paljon sitä oikein pitää sitten juosta sitä varten, eihän siinä jää muulle elämiselle yhtään aikaa.



No eipä se ihan niin sitten mennyt, aikaa jäi ja jää kyllä edelleenkin muulle.

Oman ensimmäisen maratonin juoksin Tallinnassa, urakkaa helpotti kummasti, että pienellä porukalla päätettiin sinne lähteä tavoittelemaan tuota hamuttua matkaa ja finisher-paitaa.

Oma juoksu sujui rauhallisesti siinä kaverin kanssa matkaa taittaen, hieman piti hillitäkin toistemme menohaluja ettei vain juostaisi jalkoja alta, olihan sentään ensimmäinen maraton ja tärkeintä oli päästä vain maaliin.

Luotin omaan kuntooni ja siihen että olen tehnyt kaiken oikein ja olen riittävässä kunnossa maratonin läpi juoksemiseen.

Varmuuden vuoksi toki laitoin kellosta asetukset niin etten näkisi sykkeitä vaan enempi fiiliksellä mentäisiin.

Ainoa ongelma matkalla tuli 20km kohdalla kun verensokerit laskivat ja meni siinä sitten syödessä useampi minuutti. Tämän jälkeen sain ottaa aikamoisen kirin että saavutin juoksukaverin kiinni. Maaliin päästiin mielestäni hyvässä ajassa ensikertalaiselle, jokin 3,57 taisi olla aika.

-J-

Mulla ensimmäinen maratonyritys oli Paavo Nurmi Marathonilla 2016, mutta tuo kisa jäi ikävästi vajaaksi 28 km kohdalla, kun kuumuus vei voiton +32 asteella ja aiheutti astmakohtauksen.
Sen verran se jäi kaivelemaan, että jo seuraavana maanantaina laitoin ilmoittautumisen sisälle Tallinnan Marathonille, joka juostiin saman vuoden syyskuussa. Jarkko lupautui mulle sinne jänikseksi.
Sielläkin juoksu meni vähän niin ja näin kuumuuden takia. Aamulla toki startattiin viileämmässä alle +20 asteessa, mutta aamupäivällä lämpö nousi jo huomattavasti sen yläpuolelle ja reitillä ei löytynyt periaatteessa yhtään varjopaikkaa. Reilu puolet meni tuosta matkasta ihan hyvin, mutta 30 km jälkeen oli välillä pakko kävellä ja pari kertaa jouduin tukeutumaan astmapiippuun silläkin reissulla. Toki sillä kertaa olin päättänyt tulla maaliin saakka ja niin tulinkin.
Se tunne, kun viimeinkin ylittää sen maratonin maaliviivan! Olo oli samaan aikaan tyhjä ja kuitenkin teki mieli loikkia onnesta. Se itsensä voittaminen on mahtava tunne.



Tämän jälkeen meni pari vuotta ennen kuin asetuin seuraavan kerran maratonin starttiviivalle. Lontoon maratonille ei arpaonni suosinut, mutta Berliiniin päästiin ja siellä juoksin viime syyskuussa.  Reitti Berliinissä on mielestäni yksi parhaista reiteistä joita olen ylipäätään juossut maantiellä, koska se on suhteellisen tasainen ja siellä tuo matka juostaan yhtenä kierroksena.
Tietysti kotikisaa Paavo Nurmi Marathonia ei mikään voita oli kyseessä sitten puolikas tai maraton.

Viime kesänä Paavolla jänistelemässä


Tulevalle kesälle ei vielä ole kalenterissa muita maratoneja kuin Berliini, johon lähdemme uudestaan testaamaan kisavauhtia, mutta nopeasti ne suunnitelmat voivat vielä muuttua :)

-T-


Maraton jänistelyä!

Tässäpä vähän tärkeimpiä vinkkejä miten selvitä ensimmäisestä maratonista

Rohkeasti ilmoitus sisään

Lopeta empiminen ja arpominen, rohkeasti vain ilmo sisälle. Selviät kyllä matkasta kunhan jätät itsellesi riittävästi aikaa treenaamiseen. Ja varmistuksena tietenkin asia kannattaa tuoda somessa esille niin ei ole mahdollisuutta perua :)

Asenne

Muista uskoa että selvitä siitä kyllä, muista ettei se matka tapa vaan vauhti.

Nauti koko matkasta

Sekä itse tapahtuman reitistä mutta muista myös nauttia siitä hetkestä eteenpäin kun laitat ilmon sisään ja alat treenata sekä suunnitella viikon pitkiksiä. Itse pyrin maratonit juoksemaan aina jossain isossa tapahtumassa / ulkomailla, näin siitä tulee kiva porkkana miksi treenata ja miten palkitsee itsensä sen jälkeen.

Suunnitelma

Muista ainakin vähän katsoa reittiä ja miettiä vauhteja etukäteen. Ole realistinen ajan suhteen ja juokse mieluummin varmasti maaliin ja matkasta nauttien kuin liian kovin ja tuskien kautta maaliin. Itse tykkään että jää aina hyvä fiilis kisasta ja se ruokkii taas sitten suunnittelemaan seuraa :)

Ei uusia varusteita

Luota niihin vanhoihin kenkiin, paitaan ja housuihin. Älä lähde testaamattomilla varusteilla.

Tankkaus

Muista nauttia nesteitä ja energiaa matkan aikana. Sekä tietenkin myös ennen. Luultavasti mietit että pitääkö sitten pysähtyä vessaan, todennäköisesti ei pidä. Ja jos pitää niin sitten pitää, vähänkin isommissa tapahtumissa on kyllä vessat reitin varrella. Itse olen lopettanut nesteytyksen pari tuntia ennen starttia ja sitten taas kisan ajan nauttinut huoletta, eikä ole vessaan tarvinnut kesken poiketa.

Keli

Ikuinen huolenaihe ja asia jota tarkkaillaan , luultavasti pärjäät hyvinkin kevyellä varustuksella. Itse noudattanut tuossa +10 astella menetelmää, eli lisään kymmenen astetta siihen mitä mittari näyttää ja sen mukaan vaatetus, eli käytännössä aina shortsit ja hihaton. Ellei sitten tule vettä

Nauti

Vielä kerran, NAUTI. Heittele yläfemmoja, mene jäniksen peesissä, kuuntele musiikkia, tai juttele muiden kanssa. Mikä ikinä onkaan sinun tapasi mutta muista nauttia siitä ja fiilistellä kisan jälkeen ja tuutata joka kanava täyteen miten ylitit itsesi ja olet nyt maratoonari :)

⇩⇩⇩⇩
IG
Facebook

Kommentit

  1. Olipas mukava teksti! Itse olen tähtäämässä vasta ekalle puolimaratonilleni (Helsinki City Run toukokuussa), mutta nämä ovat varmasti hyviä neuvoja sinnekin ja some- sekä blogikailottamisen olenkin jo aloittanut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti voi hyödyntää puolikkaallekin!
      Tsemppiä treeneihin 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton