Juoksu ja lyhyet vedot!

Viime viikko oli aika täydellinen treenien suhteen. Viikkoon mahtui salia, pyöräilyä ja paljon erityyppistä juoksua. Tuli tunkattua, juostua pidempiä siivuja poluilla, pitkiä vetoja sekä lyhyitä spurtteja.



Viikolta päällimmäisen jäi mieleen tiivis reilu puolen tunnin treeni jossa juoksin vetoja.
Treenin ei aina siis tarvitse olla pitkä, vaan joskus se voi olla lyhyt ja terävä sekä silti kehittävä.

Vaikka keli olikin todella lämmin otin silti muutaman kilometrin lämpöä kroppaan ennen vetojen aloittamista. Vetojen pituudeksi päätin ottaa 10 sekuntia ja palautukset myös lyhyenä eli 10 sekunnin palautukset myös.

Teki kyllä hyvää kropalle välillä taas rikkoa totuttua kuormitusta  ja sitä tasaista ärsykettä jota kroppa on koko talven saanut ottaa vastaan.
Jaloista siis irti taas kunnon vauhteja ja rikkoa hieman hermotusta ja antaa samalla kropalle vähän uutta ärsykettä.

Äkkiä sitä kroppa tottuu tuohon monotoniseen juoksemiseen niin sitä on hyvä aina välillä hieman ravistella hereille ja samalla pitää huoli siitä ettei räjähtävyys ja nopeus ihan kokonaan kropasta katoa.

Lyhyet vedot ovat myös siitä hyviä, että samalla saa juoksutekniikkaa myöskin kuntoon, äkkiä sitä askellus ja muut alkavat noilla pitkiksillä menemään väärään suuntaan.

Teki siis hyvää niin tekniikalle kuin kunnolle ottaa noita lyhkäisiä vetoja.
Vauhdit pidin maltillisina ettei tule mitään ikäviä takapakkeja tässä vaiheessa, yhteensä siis 40* 10 sekunnin vetoja ja vauhdit olivat siinä 4min/km - 3 min/km

⇩⇩⇩⇩
IG
Facebook

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton