Juoksu ja pitkät vedot!



Talvi ja osa keväästä meni juoksussa niin, että tuli harjoiteltua enimmäkseen peruskuntoa, kestävyyttä sekä mäkiä.
Toki vetojakin tuli välillä tehtyä mutta pääpaino oli peruskunnossa ja sen kehityksen on kyllä nyt viimeistään kisoissa huomannut. 

Tuo treeni palveli hyvin, kun tähtäimessä oli KK83km, nyt on kuitenkin tullut aika kääntää katseet syksyyn ja Berliinin maratoniin.  Tämä tarkoittaa sitä että vedot tulevat treeneissä lisääntymään ja varsinkin pitkät vedot.

Pitkät vedot onkin suosittu treenimuoto kestävyysjuoksijoilla. Niitä voi treenata joko matkan tai vaikka ajan mukaan. Itselläni matkat vaihtelevat 500m aina kolmeen kilometriin.

Pidemmät vedot kehittävät erityisesti juoksijan maksimaalista kestävyyttä, samoin ne monipuolistavat juoksemista ja ovat hyvää vastapainoa hitaille lenkeille.

Pitkät vedot kehittävät myös vauhtikestävyyttä ja kun tuollainen treeni tulee tehtyä vetoina on se henkisesti helpompi suorittaa kuin yksi yhtenäinen kova kympin lenkki. 
Itse olen myös huomannut, että kun tekee tuollaisen vauhtikestävyystreenin vetoina niin saa pidettyä vauhdit kovempana, mutta siitä huolimatta treeni ei ole liian kuormittava.

Tärkeimpiä asioita on muistaa juoksun rentous kun tekee vetoja, on ne sitten vauhtikestävyys tai maksimivetoja.  Varsinkin maksimikestävyyttä harjoitellessa pitää muistaa ettei silti mene liian kovaa vaan pitää rentouden mukana, vasta viimeiset minuutit voi mennä sata lasissa.

Vauhtikestävyyslenkit olen ottanut vieläkin rauhallisemmin ja mennyt ne ehkä noin 60-70 % tehoilla ja lyhyillä palautuksilla.

Vauhtikestävyystreeni onkin yksi suosikeistani, siinä saa juosta rennon kovaa hyvällä vauhdilla, kuitenkin ilman että maitohapot iskevät heti suoraan naamalle.

Vetoja kannattaa kuitenkin ottaa treeniohjelmaan harkiten, varsinkin maksimivetojen osalta.
Liian usein ja liian kovaa tehdyt vedot voivat herkästi johtaa ylirasitustilaan.

Vinkit vetotreeniit

*Älä aloita liian lujaa. Pyri rakentamaan harjoitus siten, että kykenet nostamaan tehoa joka vedossa. Mikäli vauhti hiipuu niin olet aloittanut liian kovaa

*Maksimikestävyysveto vaatii riittävän hyvät olosuhteet sekä pitävän alustan.

* Treenaa vetoja ryhmässä,  näin saat vetoapua muista. Muista kuitenkin malttaa mielesi äläkä lähde omaan tason nähden liian kovan kaverin peesiin

⇩⇩⇩⇩
IG
Facebook




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton